Elokuva-arvostelu - The Punisher (1989)
23.11.2015
Dolph Lundgrenin tähdittämä The Punisher on 80-luvun lopulla valmistunut elokuva Marvelin supersankarista, joka hyökkää verisesti niiden kimppuun joita laki ei tuomitse. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Punisher on kaupunkia johtavien Italialaisten gangstereiden pahin painajainen. Mutta kun Yakuza saapuu kaupunkiin, kärjistyvät kaikkien ongelmat entisestään. Yakuzalla on nimittäin suuret suunnitelmat, joihin kuuluu sekä gangstereiden että Punisherin hävittäminen maan päältä.
Kun Punisher nähdään kunnolla ensimmäistä kertaa, tämä istuu alasti kynttilöiden valaisemassa kosteassa viemärissä rukoillen Jumalaa. Kynttilöiden heijastukset tanssivat sensuellisti Dolph Lundgrenin täydellisellä alastomalla vartalolla, aivan kuin ne kutsuisivat tätä mukaan tanssiin. Mutta Dolph ei liiku. Hän on ihmispatsas joka pysyy jykevästi paikallaan, kuin lumihuippuinen vuori josta lumi ei koskaan sula.
Dolph Lundgrenin perse on hypnoottisen kaunis. Se on pyöreä ja valloittava kuin yötaivaalla loistava täysikuu täysimmillään. Mutta toisin kuin täysikuu, joka on kraatereiden peittämä, ei Dolphin perseessä ole kolhuja lainkaan. Dolphin perse on kuin sileä silkkilakana joka roikkuu vapaasti narulla. Ja kun sen lakanan eteen kävelee ja antaa sen kevyessä tuulessa hivellä alastonta ruumistasi, voi nähdä Jumalan kasvot. Ja ne kasvot ovat Dolph Lundgrenin perse.
Perse on myös kostea, mutta se ei ole hiki joka sitä on kostuttanut, vaan rakkaus. Aivan kuin vastasyntynyt koiranpentu joka avaa ensimmäistä kertaa silmänsä ja näkee emonsa, tai tyyni lampi jonka keskellä kaksi joutsenta solmivat ikuisen liittonsa, koostuu Dolph Lundgrenin perse puhtaasta rakkaudesta. Se on rakkaus joka on tehnyt perseestä täydellisen pyöreän. Se on rakkaus joka on tehnyt perseestä kiiltävän sileän. Ja se on rakkaus joka on kostuttanut sen. Jos olen koskaan nähnyt puhdasta rakkautta, niin olen nähnyt sen Dolph Lundgrenin perseessä.
Jos löytää itsestään tarpeeksi tahdonvoimaa, voi katsoa perseen ali ja nähdä varjoissa kassit, jotka roikkuvat ilmassa jykevinä ja jämäköinä. Ne ovat kuin vanhat linnat jotka ovat pysyneet pystyssä vuosisatoja, kestäen maanjäristyksen toisensa jälkeen. Ne ovat kuin ne suuret tammet joiden alla lapsena leikki ja jotka eivät ole muuttuneet vuosikymmenien aikana miksikään. Dolph Lundgrenin kassit pysyvät majesteetillisesti paikallaan, vaikka ne roikkuvatkin tyhjän päällä. Ne ovat kuin lyijystä valmistetut kuulat, jotka eivät kuitenkaan paina mitään. En uskalla edes kuvitella kuinka ne käyttäytyisivät jos niistä ottaisi kiinni ja hellästi puristaisi.
En pysty täysin taltioimaan Dolph Lundgrenin kauneutta lyijykynällä, mutta vähintäänkin pystyn luomaan itselleni muiston joka palauttaa mieliin sen kauneuden, jonka aito hetki on minussa synnyttänyt. Nähdessäni piirretyn perseen ja roikkuvat jykevät kassit, voin sulkea silmäni ja palata siihen täydellisyyteen jonka kynttilöiden valaisema viemäri on elämääni tuonut. Tuo kylmä mutta samalla maailman lämpimin huone on unelmani. Se on taivaani.
En voi ikinä olla kuin Dolph Lundgren, mutta se ei tarkoita ettenkö voisi unelmoida. Haluan olla tuo mies, aivan yhtä paljon kuin haluan olla tuon miehen kanssa kosteassa kellarissa. Haluan istua tämän ihmisjumalan oikealla puolella alasti, jalat perseeni alla, kassit perseeni takaa vilkkuen. Dolphin ja minun ei tarvitse katsoa toisiamme silmiin, meidän ei tarvitse edes puhua. Meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin istua kellarissa vierekkäin. Välissämme ei olisi mitään, mutta välissämme olisi kaikki. Näkymättömät puun juuret sitoisivat meidät toisiimme ja vain me kaksi tietäisimme niiden olemassaolosta.
Annan Punisherille viisi tähteä ja koko elämäni. Kihlattuni Anna sen sijaan piti elokuvaa tylsänä, antaa sille kaksi tähteä ja haluaa keskustella kanssani parisuhteemme jatkosta.