James Bond -projektini, Osa 9 - The Man with the Golden Gun

30.10.2018

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1974 valmistunut The Man with the Golden Gun.

MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA

Maurice Binder on saanut neronleimauksen tätä introa tehdessään. Hän on tajunnut, etteivät nännit näytä nänneiltä, jos ne näkee heijastuksena vedessä. Joten naiset makoilevat tissit paljaana ja vesi liplattaa siinä välissä. Kunnes intron lopussa paikalle tanssii taas perinteinen varjokuvanainen terävien nänniensä kanssa. En tiedä miten nännit edes saa niin teräviksi kuin mitä näissä introissa olen nähnyt. Jos minulla olisi yhtä terävät nännit, olisin ammatiltani murtovaras ja leikkaisin nänneilläni takaoven lasiin täydellisen reiän jonka kautta pääsisin taloon sisälle. Ja jos ryöstöni kohde sattuisi heräämään kesken rikokseni, pistäisin nännini kohteeni kurkulle ja uhkaisin tämän henkeä.

Lisäksi voi olla, että liioittelen nyt, mutta ainakin äkkiseltään tekisi mieli sanoa, että The Man with the Golden Gunin introbiisi on surkein Bond-biisi joka on tehty. Rytmi vaihtuu puolen minuutin välein joksikin ihan muuksi, biisin laulaja Lulu on löydetty varmaan kadulta studion edestä koska ainakaan taidoilla hän ei ole levyttämään päässyt ja lisäksi lyriikat aiheuttivat vain häpeää.

No need to fear

James Bond is here

Love is required

Whenever he’s hired

It comes just before the kill

JUONI LYHYESTI

James Bond kohtaa vertaisensa salamurhaaja Scaramangassa, joka käyttää tappamiseen yläasteen metallityöpajassa valmistettua kultaista leluasetta.

MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?

Pääosin Aasiassa, kuten Hong Kongissa ja Thaimaassa. Lisäksi Bond käy syömässä kultaa Egyptissä.

KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?

Sarumanin esittämä Scaramanga on maailman kallein palkkamurhaaja, jolla on oma salainen saari Thaimaassa, oma henkilökohtainen ranskalainen kääpiöpalvelija sekä kolme nänniä, koska nänneistä ei voi koskaan puhua tarpeeksi Bond-elokuvien purussa. Nänni ei ole kuitenkaan terävä vaan selkeästi feikki, aivan kuten Scaramangan maailman rumin kultainen ase.

Jos joku ottaisi minut panttivangiksi ja työntäisi tämän kapistuksen päätäni vasten, kävelisin vain pois tilanteesta. Jos sama kaappaaja pistäisi vaikka Super Soakerin päätäni vasten en luultavasti pakenisi koska en haluaisi kastua, mutta tämä kultainen ”ase” ei saisi minua pysymään paikoillaan. Elokuvassa kaikki ovat kuitenkin kauhuissaan aseen nähdessään. Ehkä kukaan ei ole koskaan nähnyt oikeaa asetta?

Ase myös kirjaimellisesti kasataan yhteen tupakansytyttimestä ja kynästä. Tämä ei ole vitsi.

Scaramangalla oli lisäksi joku suunnitelma luoda auringon säteistä energiaa, mutta en koskaan oikein ymmärtänyt, että miksi se oli Bondin mielestä vaarallinen idea. Minun mielestä auringosta saatava energia vaikuttaisi paljon turvallisemmalta energian muodolta kuin vaikka öljy tai ydinvoima, mutta toisaalta mistä vitusta minäkään mitään tiedän. En osaa edes pelätä leluaseita.

TYPERIN IHMISEN NIMI

The Man with the Golden Gun on typerien nimien kavalkaadi. Scaramanga on aika typerä nimi jo itsessään, mutta miltäs Scaramangan kääpiökätyri Nick Nack sitten kuulostaa?

Tai hei, entä rikas thaimaalainen pohatta, jonka nimi on Hai Fat?

Ei nyt lopeteta vielä. Bondin rakkauden kohde on nimeltään Mary Goodnight.

Ja kirsikkana kakun päällä, tämän alastoman thaimaalaisen naisen nimi on Chew Mee.

Chew Mee! Oikeasti? Samanlainen nimivitsi on Austin Powersissa, mutta siinä sen ymmärtää koska se oli jumalauta parodia Bondeista!

MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ

Scaramangan kääpiökätyri Nick Nack järjestää pomolleen salamurhahaasteita, joka on outo harrastus. Lisäksi Roger Mooren elämänkerran lukeneena voin kertoa, että Nick Nackin näyttelijä Hervé Villechaizella oli tapana mennä Hong Kongissa strippiklubeihin, joissa osoitti naisia taskulampun kanssa ja valitsi niitä, jotka saivat tulla hänen mukanaan yöksi hotellihuoneeseen. Koska näyttävästi Herve oli tosielämän Tyrion Lannister.

Elokuvan lopussa tulee taistelukohtaus Bondin ja Nick Nackin välillä, joka on aika surullista katsottavaa. Se on periaatteessa jotain mikä sopisi myös paremmin Austin Powersiin kuin Bondiin, varmaan koska Austin Powersissa oli sama kohtaus!

Yllättäen Bond voittaa kääpiön tappelussa ja nostaa tämän sitten laivan mastoon. Kääpiö vangittuna laivan mastoon on myös elokuvan viimeinen kuva.

KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?

Yksi thaimaalaisella joella veneen kanssa ja yksi thaimaalaisessa kaupungissa auton kanssa. Molemmat takaa-ajot ovat aika hyviä, jos ei lasketa sitä, että molempiin takaa-ajoihin onnistuu eksymään Thaimaassa lomaa viettävä J.W. Vitun Pepper.

Edellisestä elokuvasta tuttu J.W. Pepper on sikaniska poliisi ja kävelevä muistutus siitä, miksi ihmisrodun pitäisi kuolla pois. Hän näyttää siltä, kuin omassa paskassaan lilluva virtahepo olisi löytänyt lampunhengen ja toivonut olevansa ihminen. Ja hänen äänensä kuulostaa Shakiralta.

Pepper on lomalla vaimonsa kanssa ja sopivasti sattuu osallistumaan takaa-ajoihin. Hän ei tuo niihin lisää mitään, hän vain on niissä mukana ja haukkuu thaimaalaisia suippopäiksi. Nyt kun miettii, olisin valmis maksamaan aika paljonkin versiosta, josta kaikki J.W. Pepperin kohtaukset olisi leikattu pois tai korvattu jollain muulla. Sen pystyisi tekemään varmaan aika helpostikin. Jos Tähtien Sodat pystyi raiskaamaan dinosauruksilla, niin miksei The Man with the Golden Guniakin? Pepperin voisi vaikka korvata juurikin jollain Tähtien Sodan dinosauruksella. Dinosaurus joka haukkuu thaimaalaisia suippopäiksi olisi jo ihan hauska lisä takaa-ajoon.

KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?

Erittäin esineitä. On napatanssija, jonka luonteenpiirre on kaunis vatsa. On Scaramangan rakastajatar Anders, jonka Bond pystyy läpsimään omalle puolelleen. On Chew Mee. Ja sitten on Mary Goodnight, nainen joka omin käsin työntää naisten tasa-arvoliikkeen takaisin 1920-luvulle.

Heti kun Mary Goodnight näkee Bondin on hän halukas seksiin. Seksi saa kuitenkin odottaa, kunnes elokuvan puolenvälin jälkeen Bond ja Goodnight sulkeutuvat hotellihuoneeseen. Siellä Bond on jo ns. valmis työntymään sisään, kun Scaramangan rakastajatar Anders kolkuttaa ovelle. Bond muistaa, että ei olekaan vielä työntänyt penistään Andersiin, joten hän pakottaa Goodnightin vaatekaappiin ja käskee olemaan siellä hiljaa. Goodnight kuuntelee parin tunnin ajan kuinka Bond panee Andersia, mutta ei kuitenkaan viitsi vaikka lähteä helvettiin kaapista. Lisäksi hän antaa Bondille tuon tempun anteeksi koska on idiootti.

Idiootti on tärkeä sana Goodnightista puhuttaessa. Hän on salaisen palvelun agentti mutta ei osaa edes lukea. Tämä ei ole liioittelua, elokuvan kliimaksissa Bond käskee tätä etsimään nappia jossa luki jotain, mutta Goodnight ei yksinkertaisesti osaa. Goodnight osaa kyllä käynnistää perseellään tappajasäteitä vahingossa. Hän onnistuu myös tutkimaan sama perse pystyssä vihollisen auton takaluukkua niin, ettei vihollisen tarvitse kuin vain työntää hänet sinne ja sulkea luukku. Kaappaus on suoritettu hetkessä, koska idiootti teki siitä niin helpon.

BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ

Samppanjaa hotellissa, viiniä ravintolassa, samppanjaa rannalla ja viiniä ruokailypöydässä. Eli aika kevyttä.

MUUTAMA SANA RASISMISTA

Voi olla, että Live and Let Dien jälkeen rasismi ei enää tunnu samalta. Elokuvassa on siis rasismia, kaikki aasialaiset ovat typistetty kung-fu mestareiksi tai sumopainijoiksi. Lisäksi maailman paskin hahmo J.W. Pepper haukkuu aasialaisia suippopäiksi aina kun löytää sille paikan. Ikävä kyllä hän löytää sen paikan aika usein, ehkä noin 350 kertaa jos oikein laskin.

TYPERIN KUOLEMA

Elokuvassa ei oikeastaan ole todella typeriä kuolemia. Suurin osa pahiksista ammutaan kultaisilla luodeilla. Ehkä typerimmäksi nousee sitten Scaramangan musta raiskahtava apuri, jonka Goodnight potkaisee alas jääkylmään typpeen, johon tämä kuolee.

ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA

Bond on tapaamassa asevalmistaja Lazaria. Lazar sanoo ”Mr. Bond, bullets do not kill. It is the finger that pulls the trigger.”

Bond sanoo siihen takaisin ”Exactly. I am now aiming precisely at your groin. So speak or forever hold your piece.”

AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA

Tätä ei voisi käyttää edes paperipainona, koska en haluaisi selittää kavereilleni, että mikä helvetti on tuo ruma kapistus joka pitää paperini pinossa. Suurin osa heistä luulisi sen varmaan olevan isänpäivälahja, jonka sokea lapseni teki ala-asteella puutyötunnilla ja maalasi sitten kultaiseksi.

PARAS ROGER MOORE -LETKAUTUS

Elokuvan lopussa Bond on työntymässä Mary Goodnightiin, kun puhelin nousee tyhjistä sängyn viereen. Bond heittää erektiovitsin ja sanoo ”something came up”. Soittaja on M, jonka kanssa Bond ei juuri nyt jaksa puhua, joten hän pistää M:n hetkeksi sivuun ja jatkaa suutelua Goodnightin kanssa. M huutaa lankoja pitkin Bondin ja Goodnightin nimeä, jolloin Bond ottaa luurin, sanoo M:lle ”Good night” ja sulkee puhelimen.

Joka on hauska vitsi. Ja myös surullinen, koska on ilmiselvää, että Mary Goodnight nimettiin Goodnightiksi vain tuon loppuvitsin vuoksi. Tämä ei ole silti surullisin syy naisen nimelle Bond-elokuvissa, koska myöhemmin kun päästään Brosnanin Bondeihin sieltä löytyy nainen nimeltään Christmas Jones. Ja syy miksi nainen on nimetty niin oudosti selviää, kun Brosnan kierähtää elokuvan lopussa pois tämän päältä ja sanoo ”I thought Christmas only comes once a year”

PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO

Elokuva on täynnä mainoksia. Sony, Nikon ja Pepsi esiintyvät varmaan joka toisessa kohtauksessa. Lisäksi Tabasco-kastike on näkyvässä roolissa jostain syystä.

OUDOT MUSIIKKIVALINNAT

Elokuvan paska teemabiisi sisältää mm. seuraavat lyriikat:

The Man with the Golden Gun

Will get it done

He'll shoot anyone

With his golden gun


One golden shot means another poor victim

Has come to a glittering end


His eye may be on you or me

Who will he bang?

We shall see, oh yeah!

MUITA HUOMIOITA

Bond ahdistelee naista suihkussa kuten kunnon seksuaalirikollinen, mutta onneksi nainen oli suihkussa aseensa kanssa.

Bond kiristi yhdessä kohtauksessa sumopainijaa tämän persereiästä ja voitti näin kaksintaistelun.

Ja lisäksi Nick Nack ei tiedä miten puukkoa pidetään suussa oikeaoppisesti.

YHTEENVETO

Vaikka se ei ehkä siltä purun yhteydessä kuulostanut, The Man with the Golden Gun on yllättävän hyvä Bond-elokuva. Se on outo ja paikoittain typerä (osittain koska se on rahastusta 70-luvun kung-fu -suosion siivellä) mutta se on myös helppoa ja viihdyttävää katsottavaa. Moore on kovassa vedossa, Christopher Lee on mahtava pahis, elokuvassa on muutama todella siisti setti (mm. laiva joka on kaatunut kyljelleen) ja toimintakohtauksissa on aika näyttäviäkin hetkiä, kuten tämä:

Seuraavaksi jatketaan elokuvalla The Spy Who Loved Me, joka on Roger Mooren Bondien kiistaton ykkönen.