Kuinka poistatin viisaudenhampaani armeijassa

31.3.2014

Upinniemeä miettiessä muistan oikeastaan vain kuinka turha kokemus armeija oli. Vietin siellä vain elämäni pisimmät yhdeksän kuukautta odotellen poispääsyä. Muutama erityinen hetki on tietenkin jäänyt mieleeni, kuten se kun sain viettää joulun poistumiskiellossa kirjoitettuani yhdelle tietokoneelle Monopolin säännöt jatkuvien Monopoliriitojen vähentämiseksi. Sinä jouluna muiden syödessä laatikkoruokia ja kinkkua, minä sain perunan koska minun poistumiskieltoon ei oltu varauduttu ja kuka nyt jouluna haluaa syödä muutenkaan. Lisäksi minut pakotettiin joulukirkkoon ensimmäistä kertaa elämässäni. Nukahdin siellä.

Muistan myös sieltä täältä jotain muuta, mutta pääosin se oli musiikin kuuntelua, elokuvien katselua ja ikkunasta ulos tuijottamista. Kerran alokaskaudella jotkut idiootit tuvassa pitivät runkkauskilpailun kun minä kuuntelin musiikkia. Kerran joku jätkä juoksi joulukuuseen, kaatoi jogurttia päälleen ja juoksi pakoon kun minä katsoin leffaa. Ja kerran joku jätkä hyppäsi maahan makaamaan ja itki ettei halua tulla armeijaan kun minä tuijotin tätä ikkunasta. Musiikkia, elokuvia ja ikkunaa. Se oli armeija.

Armeija.

Yksi hetki joka on jäänyt kuitenkin kirkkaasti mieleeni oli se, kun ensimmäisinä päivinä Upinniemessä jollain luennolla hammaslääkäri mainitsi että hammashoito on armeijassa ilmaista. Kuinka ollakaan ja ei varmaan mitenkään liittyen siihen mitä hammaslääkäri oli juuri sanonut, kaikkia kolmea jäljellä olevaa viisaudenhammastani alkoi särkeä niin perkeleesti. Kerroin sen sitten hampaiden tarkistuksen yhteydessä hammaslääkärille joka muistaakseni huokaisi, koska tätä viisaudenhampaiden äkillistä särkyä oli ollu viime aikoina aika paljon liikkeellä. Hän varasi minulle kolme eri aikaa hampaiden poistoa varten.

Tietysti olin tuolloin tyytyväinen, koska säästin näin monta sataa euroa. Jälkiviisaana voin tosin todeta että olisi kannattanut vain poistattaa ne yksityisellä hammaslääkärillä ja hävitä vähän rahaa.

Toivon että te onnekkaat jotka olette lähdössä kesällä armeijaan ja erityisesti Upinniemeen opitte tästä seuraavasta jotain.

ENSIMMÄINEN POISTO

Minulta oli armeijaan mennessä jo poistettu yksi viisaudenhammas. Sen poisto suoritettiin lukiossa ollessani ja se ei tuntunut missään. Hampaan ympärille asetettiin jonkunlainen häkkyrä ja massiivisen puudutuksen jälkeen hammas vain hinattiin ylös ikenistä ja pois suusta. Missään vaiheessa ei tuntunut mitään. Edes jälkeenpäin puudutuksen kadottua ei tuntunut mitään. Antibiootit myös varmistivat ettei hampaan paikka tulehtunut.

Mutta armeija… Kaikki armeijan käyneet tietävät että siellä kaikki tehdään nopeasti ja huonosti. Olisi tavallaan pitänyt arvata että niinhän ne viisaudenhampaatkin siellä poistettaisiin.

Menin hammaslääkärille, joka oli noin 50-vuotias parrakas väsynyt mies. Avustajana hänellä oli kolmekymppinen hoitaja. Ensimmäiset viisi minuuttia jouduin selittämään hammaslääkärille että nimeni ei ollut Antti Mäkinen vaikka niiden tietokoneet niin väittivät. Olin vaihtanut nimeni Santeriksi seitsemän vuotiaana ja kaikki instituutiot paitsi armeija olivat jo hyväksyneet sen. Kun identiteettini lopulta selvisi (”Vaihdan tänne tietokantaan oikean tiedon heti”) oli aika asettua tuolille makaamaan.

Ensin vähän smalltalkkasin hoitajan kanssa. Haha kohta on tilaa suussa haha. Hoitaja pisti puudutuspiikin hampaan viereen. Ja ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtuu, vain pari sekuntia puudutuspiikin antamisesta, vei parrakas väsynyt hammaslääkäri TALTAN suuhuni ja alkoi takoa sitä hammasta pois paikaltaan jollain vasaran näköisellä jutulla.

Tämä on nyt jotain jota en voi painottaa tarpeeksi: Upinniemessä poistetaan (tai ainakin vuonna 2006 poistettiin) viisaudenhampaat vittu taltalla! Ilman puudutusta!

 

Vitun taltta!

Koska puudutusaine ei ollut ehtinyt vaikuttaa yhtään, purin kivusta suuni kiinni sen taltan ympärille. Hammaslääkäri oli kuitenkin ammattilainen eikä antanut sen haitata vaan jatkoi sokkona takomista. Seurauksena hammas halkesi suussani kahtia. Loput juurista revittiin jollain pihdeillä pois ja koko operaatio oli ohi alle minuutissa puudutuspiikin antamisesta. En myöskään saanut poiston jälkeen antibiootteja koska ”poisto oli helppo”. Kysyessäni edes kipulääkkeitä, hammaslääkäri taipui ja antoi minulle yhden nelisatasen Buranan.

Päästyäni komppaniaan takaisin alkoi puudutusaine viimeinkin toimia. Puudutusaineen vaikutuksen loputtua nousi kevyt kuume tyhjän verisen hampaankolon tulehduttua, kiitos antibioottien säästelyn. Olin viikon tässä kuumeessa mutta en päässyt sairaalan osastolle koska se oli jo täynnä. En myöskään päässyt kotiin viikonlopuksi koska olin kipeä. Armeija, jee.

TOINEN POISTO

Pari kuukautta myöhemmin oli vuorossa oikea alahammas. Tällä kertaa olin valmistautunut.

Kun sain jälleen kerran selvitettyä hammaslääkärille että nimeni ei ollut Antti ja se jälleen kerran syötettiin tietokantaan, asetuin taas makaamaan siihen tuoliin. Näin heti kuinka taltta liikkui hammaslääkärin käteen. Ilmoitin hoitajalle ja hammaslääkärille erittäin selvästi että se vitun hammas tällä kertaa sitten myös puudutetaan. He katsoivat toisiaan ja sanoivat että totta kai se puudutetaan, ei kai nyt kenenkään viisaudenhammasta ilman puudutusta poisteta. Rentouduin. Puudutuspiikki pistettiin ja sitten vain odoteltiin.

Viisi sekuntia.

Sitten hammaslääkäri kyllästyi, kampesi suuni väkisin auki, vei taltan hammasta vasten ja kops.

Huusin kivusta. Lääkäri otti taltan pois. ”Eikö se ollu jo puutunu?”. Kiroilin poskea pidellen ja harkitsin vakavissani murhaa. Hammaslääkäri katsoi kalenteria ja päätti että otetaan sitten tässä välissä seuraava. Minut heitettiin käytävälle.

Käytävällä keräsin hetken rohkeutta mennä vessaan peilin luo. Lopulta sinne päästyäni avasin suuni ja näky oli järkyttävä. Hammas oli 90 asteen kulmassa, puoliksi irti ja verta vuosi oudosti vähän joka paikasta. Palasin vessasta käytävälle johon oli tullut joku pieni tyttö istumaan. Tämä oli luultavasti joku kapiaisen lapsi, sillä Upinniemen kapiaiset asuivat kasarmin alueella perheidensä kanssa.

Tyttö hymyili minulle. Minä hymyilin tytölle. Tyttö järkyttyi. Veriset hampaat.

Istuin alas odottelemaan puudutusta, koska mitä muutakaan olisin voinut tehdä. Ja ehkä viittä minuuttia myöhemmin puudutus alkoi vaikuttaa. Se oli taivasta.

Tuntia myöhemmin puudutus oli jo mennyttä ja taivas oli muuttunut helvetiksi. Kipu oli sietämätöntä. Kuvitelkaa sydän joka pumppaa erittäin herkän ja aran takahampaan kohdalla koska siltä se tuntui. Kuvitelkaa kuinka joudutte nielemään omaa verta koska se verenvuoto ei vain lakkaa. Se oli tuskaa. Lisäksi se tyttö pääsi ennen minua lääkäriin koska tottakai.

Lopulta hammaslääkärin ja hoitajan herättyä päiväunilta pääsin takaisin huoneeseen. Muistaakseni ilmoitin ensimmäisenä että puudutus oli jo kadonnut ja kysyin saanko uuden puudutuksen? Hammaslääkäri nyökkäsi ja totesi että ”hyvä homma”, joka tarkoitti siis sitä että hän ei joko kuullut sanaakaan siitä mitä sanoin tai kuuli juuri sen mitä halusi kuulla. Tai sitten se tarkoitti sitä että en ollut oikeasti sanonut mitään koska olin niin kivuissani. Kipu hämärtää muistot aika ikävästi.

Lopulta päädyin takaisin makuulle, taltta palasi suuhuni ja uusi isku hampaaseen. Hammas irtosi. Hammaslääkäri ja hoitaja katsoivat vähän aikaa suuhuni ja kivun läpi kuulin kuinka lääkäri sanoi ”hups” ja totesi sen ensimmäisen taltaniskun lähes puhkaisseen poskeni. Normaalisti jos kuulisin lääkärin suusta tällaisen uutisen, kävisin tämän kurkkuun kiinni ja vaatisin lisätietoja. Mutta tuolloin olin niin saatanan kivuissani ja sekaisin että vain huokaisin. Lääkäri ja hoitaja tikkasivat posken ja hampaan paikan niin nopeasti ja huonosti kuin suinkin pystyivät yhdellä ja samalla langalla. Säästeliästä.

Hammas irtosi tällä kertaa yhdessä osassa joten sain sen mukaani.  Se oli myös ainoa mitä sain. Kysyin kyllä antibiootteja (”helppo poisto, ei tarvetta”) ja kipulääkkeitä (”Mikä mies se sellainen on joka ei kipua kestä?”) mutta ei.

Hammaslääkäristä pääsin suoraan osallistumaan parinkymmenen asteen pakkasessa pidettävään radiokoulutusjuttuun läheiseen metsään, johon en ihan täysillä keskittynyt koska kuume nousi aika kovaa vauhtia. Muistan että joku heitti jonkun narun puun oksan yli ja yritti kohdentaa sillä radiolle kuuluvuutta. Sitten selvisi että radio oli jo valmiiksi rikki eikä sillä olisi saanut aikaiseksi mitään ääntä vaikka kuinka naruja oksien yli heiteltäisiin, joten alikersantit luovuttivat ja päästivät meidät vapaalle.

Komppaniaan päästyäni jouduin kolehtimaisesti keräilemään inttikavereilta kaikki Buranat joita heillä oli antaa, koska kipu ja kuume oli pakko saada hallintaan. Pelkästään sinä iltapäivänä ja iltana söin kolme 2000mg Buranan satsia vain pysyäkseni hengissä. Olin varmaan aika säälittävä näky. Jossain vaiheessa soitin äidille ja itkin. Äiti ehdotti hammaslääkärillä käyntiä. En osannut kuumehouruissani selittää että en enää uskalla mennä sinne koska seuraavaksi ne varmaan puhkaisevat silmäni.

Kuulin huhua että komppaniassa asusti yksi inttiä suorittava hammaslääkäriopiskelija. Etsin tämän käsiini ja näytin tälle suutani. Hän totesi suuni olevan, ja nyt lainaan häntä: ”Aivan saatanan vitun tulehtunut”. Hän antoi minulle kaikki kipulääkkeet mitä omisti.

Ainoa kuva jonka suuni sisältä sain otettua. Mitään selvää tuosta ei saa mutta kyllä se saatanan vitun tulehtuneelta näyttää.

Yritin illan aikana myös saada alikersantit ymmärtämään että kuumemittarin mukaan minulla oli yli 40 astetta lämpöä vaikka alla on jo 6000mg buranaa. Ikävä kyllä kello oli kai jotain kahdeksan joten lääkäriin ei enää päästetty ketään vaikka olisi ollut 100 astetta lämpöä, joka kuulostaa tyhmältä ja myös on sitä. Mutta ei hätää, aamulla lääkäriä pääsisi moikkaamaan muiden sairastuneiden kanssa.

En usko että nukuin sinä yönä. Jos nukuin niin minuutin kerrallaan. Pyörin hikisenä sängyssä ja keskityin hengissä pysymiseen. Sen sijaan en keskittynyt yhtään siihen että poistattamalla hampaani taltalla ja lievillä poskivaurioilla olin säästänyt melkein sata euroa arvokasta rahaa.

Aamulla inttikaverini auttoivat minut sairaalaan, sillä tasapaino oli jo mennyttä.  

Niille jotka eivät tiedä miten armeijan sairaalamenetelmä toimii, tässä on pieni yhteenveto: Jos aamulla oli kipeä olo, piti käydä ilmoittamassa alikersantille tai päivystäjälle että haluaa nähdä lääkärin ja sait luvan mennä aamupalan sijasta sairaalalle. Tai jos aamulla oli alkamassa vaikka pitkä talvileiri etkä halunnut osallistua siihen, voit aina valehdella alikersantille tai päivystäjälle olevasi kipeä ja käydä kokeilemassa näyttelijäntaitojasi lääkärin luona. Tälle oli nimi mutta en enää muista mikä se oli. Ehkä vemppaaminen tai veksaaminen. Inttitermit olivat  jokatapauksessa ihan perseestä.

Joten, sinä aamuna yli 40 asteen lämmössä, poski niin tulehtuneena että sen näki kilometrin päähän, olin sairaalassa noin sadan aika terveeltä vaikuttavan tykkimiehen kanssa. Jollakin komppanialla oli alkamassa viikon talvileiri. Oli influenssakausi joten näiden sadan tyypin keskeltä pystyi paljaalla silmällä poimimaan ehkä kaksi tai kolme oikeasti sairasta ihmistä. Me katsoimme jossain vaiheessa toisiamme ja huokaisimme. Olimme kohtalotovereita.

Seuraavana siellä aulassa alkoi jonottaminen. Jonossa ollessaan jokainen meistä mittasi patterikäyttöisellä kuumemittarilla lämpönsä. Jos oli kuumetta, pääsi jonon kärkeen ja tapaamaan lääkäriä ensin. Mutta koska kuumemittarien patterit olivat mitä olivat, oli lämpöni mittarin mukaan 88 astetta.

Kun lopulta pääsin hoitajan tiskille, piti minun ensin viiden minuutin ajan selittää vastaanottotiskin hoitajalle että nimeni ei ole Antti Mäkinen. Kun he olivat vaihtaneet oikean nimeni tietokantaan, yritin selittää heille että 88 astetta ei ehkä ollut oikea lämpöni mutta se oli sinnepäin. Hoitajat eivät kuunnelleet minua yhtään. Se että en pystynyt puhumaan kunnolla turvonneen poskeni vuoksi tai se että en pysynyt pystyssä muuten kuin nojaamalla seinään ei ollut muuta kuin hyvää näyttelemistä hoitajien mielestä, joten jonon hännille mars. Olin siis heidän silmissä ihan yhtä kipeä kuin ne jätkät jotka pelasivat footbagia sairaalan käytävillä. Lisäksi kun pyysin särkylääkkeitä eivät hoitajat antaneet niitä minulle koska minua ei oltu vielä diagnisoitu ja särkyni saattoi olla vain huijausta.

Kahden ja puolen tunnin jonottamisen jälkeen lääkäri viimeinkin huhuili Antti Mäkistä paikalle. Lääkärillä minulta mitattiin korvasta melkein 40 asteen kuume toimivalla mittarilla. Lisäksi kerroin lääkärille että poskessani on reikä. Lääkäri pohti hetken ja totesi että kyllä, kuumeen perusteella minulla on selvästi kausi-influenssa.

Tässä kohtaa myönnän vähän suuttuneeni. Ihan vähän. Taisin mumista vittua, mutta en usko että kukaan sai siitä selvää koska puhuminen ja erityisesti mumiseminen oli varmaan aika hankalasti ymmärrettävää. Kun rauhoituin, toistin lääkärille että poskessani on vittu reikä, suussani on vittu reikä, niitä yhdistää yksi vitun tikkauslanka joka estää suun avaamisen kunnolla, molemmat reiät ovat vitun tulehtuneita, en saanut vitun antibiootteja tulehtuneisiin reikiini, en saanut vitun-

”Mitä?”, lääkäri keskeytti. Hän kysyi että miten niin en saanut antibiootteja. Kerroin mitä hammaslääkärillä oli tapahtunut. Ja nyt lääkäri suuttui. Muistaakseni hän kutsui hammaslääkäriä joko ”vanhaksi juopoksi” tai ”vanhaksi paskaksi”, en enää muista tarkemmin. Sitten lääkäri käski minut takaisin hammaslääkärin juttusille vaatimaan antibiootteja ja palaamaan sitten takaisin hänen luokseen miettimään jatkoa.

Hammaslääkäri ei ollut tyytyväinen minut nähdessään. Se kiroili ja haukkui minut, kertoi minun saattavan hänet huonoon valoon. ”Yleensä potilas kysyy antibiootteja lähtiessään”. Kerroin kysyneeni. Se kertoi minun olevan valehteleva paska. Tällaista aika normaalia keskustelua lääkärin ja potilaan välillä.

Päästyäni takaisin oikean lääkärin luo, tämä määräsi minut osastolle. Käytännössä se tarkoitti sitä että pääsin sairastamaan jatkuvan valvonnan alla tulehdukseni pois, joka oli hyvä juttu. Lisäksi oli tulossa viikonloppu joka tarkoitti sitä että en taaskaan päässyt kotiin, joka ei ollut hyvä juttu.

Osastolle päästyäni selvitin hoitajilla varmaan kymmenen minuutin ajan että ei, nimeni ei ollut Antti vaikka tietokone väitti niin. He lupasivat vaihtaa tiedot tietokantaan.

Osastolla itsessään oli ihan siistiä. Ainoana Upinniemessä vähän pidempään eläneenä jaoin huoneeni seitsemän alokkaan kanssa, joille kerroin kauhutarinoita intistä ja varsinkin hampaista. Ensimmäiset päivät kukaan heistä ei uskonut minua, mutta sitten kolmannen päivän yöllä osastolla päivystävä tuttu lääkintämies omasta komppaniastani herätti minut ja kertoi kuinka sinä iltana komppaniassani oli joku tyyppi saanut kai tietää tyttöystävänsä pettäneen häntä, joten tämä oli paskonut ikkunoita, käynyt alikersanttien ja päivystäjän kimppuun pieksemään näitä ja lopulta kai päätynyt jotenkin jonkun lasioven läpi tai jotain. Siitä eteenpäin alokkaat uskoivat kaiken mitä heille kerroin. Valehtelin heille niin paljon kuin pystyin.

Lisäksi omasta komppaniasta tuttu kaverini, eräs nainen joka myöhemmin siirtyi aliupseerikouluun, saapui myös osastolle koska hänen viisaudenhampaansa oli poistettu. Ne oli poistettu oikein, ei taltalla, ja kaikki samaan aikaan. Hän oli saanut antibiootit ja oli osastolla vain varokeinona ettei tulehdusta synny.

Tämä pisti vituttamaan.

KOLMAS POISTO

Viimeisen viisaudenhampaan poiston kohdalla olin viimeinkin oikeasti valmistautunut. Toinen poisto oli mennyt niin vituiksi että sitä tuskaa oli vaikea unohtaa. Lisäksi oli perjantai ja olin päättänyt lähteä viikonlopuksi kotiin, tuli mitä tuli.

Ennaltaehkäisevästi vedin tuvassa ennen hammaslääkäriin lähtöä 1500mg Buranaa ja vähän viinaa. Antibiootit jotka olin saanut äidiltäni olin aloittanut jo edellisenä päivänä. Hammaslääkärissä itsessään en jaksanut korjata heitä kun he huusivat Antti Mäkistä paikalle. Tällä kertaa menin vain suoraan makaamaan tuolille, puudutuspiikki annettiin eikä sen vaikutusta odotettu taaskaan. Pidin vain suuni auki ja taltta tuli kehiin pari sekuntia myöhemmin. Muutama isku ja hammas irtosi. Sattui aivan helvetisti mutta olin niin henkisesti valmistautunut siihen että kestin sen kivun aika hyvin. Hammas irtosi taas ehjänä ja sain sen taas mukaani.

Vittuilun nimessä ennen lähtöä kysyin hammaslääkäriltä antibiootteja. Tämä sanoi poiston olleen helppo joten ei tarvetta. Sanoin että ”Yleensä potilas kysyy antibiootteja lähtiessään”. Hammaslääkäri katsoi minua oudosti ja sanoi että ”se on kyllä paskapuhetta”.

JÄLKISANAT

Kaksi kolmesta viisaudenhampaasta oli saatu suustani ehjänä ulos. Pujotin ne tuntolevyketjuuni ja käytin sitä ketjua lähes joka päivä armeijan loppuun asti.

Ketju on minulla myös yhä. En ikinä luovu siitä, se on mahtava keskustelunaloittaja. Vaihtoehtoisesti jos joku keskustelu on perseestä, se toimii myös keskustelunlopettajana. Vedä vain ketju jossa roikkuu pari hammasta esiin paidan alta ja kaikki kyllä hiljenevät. Tätä on kokeiltu muutamaankin otteeseen.

Kun lopulta pääsin armeijasta, kävin ensitöikseni yksityisellä hammaslääkärillä näyttämässä suutani ja kysymässä oliko armeija tehnyt jotain lopullista tuhoa siellä. Olin onneksi selvinnyt vain säikähdyksellä, hampaat oli saatu kaikki kokonaisina pois. Tosin poskeni sisäpuolella tuntuu yhä outo kohouma siinä kohtaa missä taltta lähes puhkaisi sen.

Jos tästä kaikesta jotain hyvää väkisin hakee, niin hammaslääkäreitä kohtaa ei ole enää samanlaista kammoa kuin minulla ennen oli. Ei ole mitään mitä he voivat hampailleni tehdä joka olisi pahempaa kuin mitä Upinniemen hammashoito niille teki.