Älkää päästäkö tupakansavua sisään – Tositarina Lohjan terveyskeskuksen toiminnasta juhannusyönä 2016

25.6.2016

Olipa kerran eilinen. Kuten hyviin juhannuksiin kuuluu, pieni kaljoittelu ja saunominen johtivat lopulta siihen, että aloin pelata sulkapalloa lapsia vastaan. Kun lapset pieksivät minut kymmenen nolla, näki vaimoni veli Pekka kasvavan raivoni ja päätti lohduttaa minua antamalla minulle helpomman vastustajan. Pelasimme Pekan kanssa ehkä viisi minuuttia, kunnes yllättävän helpon oloinen syöttö ja kääntyminen kaatoi Pekan maahan. Jalka ei kestänyt enää yhtään painoa sen jälkeen ja alkoi turvota heti. Epäilimme nivelsiteitä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minun kilpailunhimoisuus ja pakottava tarve voittaa on johtanut onnettomuuksiin. Tämä ei ole edes sadas. Veikkaan, että eilinen onnettomuus ei olisi itseasiassa koskaan tapahtunut, jos en olisi saanut aiemmin niin pahasti turpaani pokeripelissä. Minulla oli kaksi paria. Ensimmäistä kertaa pokeria pelaavalla 9-vuotiaalla Jerellä oli neljä ässää. Hän kysyi, että onko se hyvä käsi. Päätin hastaa Jeren sulkapallomatsiin tästä hyvästä.

Päätimme viedä Pekan päivystykseen. Kuten hyviin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuitenkin kuuluu, tätä asiaa piti vatvoa vajaat kaksi tuntia. Sinä aikana pelasin sulkapalloa lapsia vastaan ja hävisin taas. Jere sanoi, että minä kuitenkin ”pelasin aika hyvin”, eli se lohdutti vähän.

Äitini heitti Pekan, vaimoni Annan ja minut Lohjan sairaalalle, jossa päivystys sijaitsee. Siellä emme päässeet sisälle, koska etuovi oli lukossa.

Se oli sellainen liiketunnistinovi joka normaalisti liukuu auki, kun sen eteen astuu. Nyt se ei tehnyt mitään, kun sen eteen käveli. Vieressä oli ovikello josta voi soittaa hoitajan avaamaan oven, mutta joko se kello ei toiminut tai sitten hoitajaa ei ollut olemassa, sillä kukaan ei missään vaiheessa päässyt sen kellon avulla sisään päivystykseen.

Luojan kiitos melkein heti paikalle saavuttuamme sinne tuli mies, jonka vaimo oli sisällä jonossa. Mies soitti vaimolleen ja tämä tuli päästämään meidät kaikki sisään. Sisäpuolelta riitti, että miehen vaimo lähestyi ulko-ovea. Silloin se aukesi heti.

Menimme päivystykseen, jossa oli ehkä kymmenen ihmistä jonossa. Vartin päästä vastaanottoa vetävä hoitaja toi Pekalle pyörätuolin ja pisti jalan ympärille kylmäpussin ensihoitona. Kysyin hoitajalta, että ehdinkö viedä Pekan ulos tupakalle ennen kuin hän pääsee lääkärin luo. Hoitaja naurahti, että ehdin. Hän taisi jo tässä vaiheessa tietää, että Pekka ei ollut pääsemässä koskaan lääkärin luo. Koska Pekka ei siis todellakaan päässyt koskaan lääkärin luo.

Vein Pekan ulos tupakalle, jossa pari minuuttia oltuamme paikalle tuli nuori pariskunta. Miehen nenä, posket ja otsa vuosivat verta. Näky oli suht vitun makaaberi. Ulko-ovi ei auennut heillekkään. Soitin vaimolleni, että tulee päästämään pariskunnan sisään.

Seuraavan kerran kun vein Pekan ulos, siellä oli kaksi naista oven takana ihmettelemässä, että kuinka tähän helvetin päivystykseen pääsee sisälle. Päästimme heidät sisälle ja totesimme, että tässä systeemissä voisi tietysti olla ihan vähän parantamisen varaan.

Seuraavan kerran siellä oli nainen kahden lapsensa kanssa. Päästin heidät sisälle. Ja sitä seuraavalla kerralla siellä oli todella pelokkaan näköinen vanhempi nainen. Päästin hänetkin sisälle. Näillä molemmilla kerroille en antanut oven mennä kiinni perästäni. Nojasin sitä vasten ja Pekka poltteli röökiä siinä lähellä. Tämä oli mielestäni hyvä idea, koska nyt kaikki päivystykseen tulevat pääsivät suoraan sisään päivystykseen.

Tämä ei ollut nuoren vartijan mielestä hyvä idea. Hän lähestyi minua ja Pekkaa kun olimme sisällä juttelemassa Pekan Compton-lippiksestä. Vartija sanoi, että emme saa enää pitää ovea auki ihmisille, koska ”tupakansavu pääsee sisään”.

Minä sanoin, että emme päästä tupakansavua sisään, vaan ihmisiä. Ihmisiä, joilla on varmaan aika hyvä syy tulla päivystykseen.

Vartija sanoi, että siellä on ovikello sitä varten. Minä hermostuin ja sanoin, että kukaan ei ole vielä sitä vitun kelloa pimputtamalla päässyt sisälle. Vartija sanoi, että pitäkää se ovi silti kiinni, koska näin estetään myös ns. hullujen pääsy sisälle. Sitten hän lähti pois.

Menimme Pekan kanssa heti ovelle, jossa tällä kertaa oli kolme sairasta hullua huutamassa, että päästäkää nyt joku sisälle. Yhdellä oli sellainen pakastimessa käytettävä kovamuovinen kylmäkalle ranteen ympärille sidottuna. Vitun sekopää. Rikoimme vartijan ohjetta ja päästimme mielipuolet kuitenkin taloon.

Ja myöhemmin rikoimme vielä ohjetta pari kolme kertaa, kun päästimme muitakin "hulluja" sisälle. Tosin ihan viimeinen tyyppi jonka sisälle päästin oli ehkä ihan oikeasti hullu, koska tämä kai luuli tulleensa taksitolpalle. Ohjasimme hänet päivystykseen sanomalla, että taksit löytää sieltä.

Itse päivystys toimi hitaasti ja lapset edellä, koska kaikki lapset ja nuoret pääsivät tapaamaan ainoaa paikalla olevaa lääkäriä ensimmäisenä. Kaikki muut tapaukset olivat sitten kiireellisyysluokiteltuja. Me luovutimme kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen, noin kello yksi yöllä. Ainoa yhtä pitkään paikalla ollut potilas oli se mies, jonka pää vuosi verta. Itsehän olisin ehkä priorisoinut tämän tapauksen ensimmäisenä, mutta minä en olekaan mikään asiantuntija. En edes tunnista hulluja normaaleista.

Sitten otimme taksin, heitimme Pekan kotiin ja menemme ehkä tänään uudelleen yrittämään päivystykseen, riippuen siitä onko Pekka vielä hengissä jalkansa kanssa. Jalka oli turvonnut aika pahasti jo molemmilta puolilta ja varpaissa oli tunto vähän niin ja näin. Jos kuitenkin menemme tänään uudestaan päivystykseen, suurin pelkoni ei ole se valtava jono joka meitä odottaa, vaan se vitun ulko-ovi joka on kiinni. En tunne ketään siellä työskentelevää, eli tarvitsemme tuuria päästäksemme sisälle.

Minkälainen päivystys oikeasti toimii näin? Onko ideana tehdä avunsaannista niin vitun vaikeaa, että kaikki hoitavat vammansa jossain muualla? Lisäksi, mitä jos paikalle tulee vaikka joku joka vuotaa verta pahemmin kuin se nuori jannu viime yönä? Kuinka kauan tämä saa vuotaa tyhjiin ovella, koska ei pääse koko lafkaan sisälle?

Huomatkaa, että nyt kuitenkin valitan vain päivystyksen ulko-ovesta. En ole edes mennyt siihen, miten laadutonta kyseisen paikan hoito on vuosien saatossa ollut. Olen kerran mennyt sinne iso verinen reikä päässäni ja siellä todettiin aivotärähdyksen kaltaisten oireideni johtuvan virtsatietulehduksesta.

Tämäkin tapahtui juhannuksena. Silloin kuitenkin pääsin etuovesta sisään.

PS. Koska blogitekstieni yritys on kuitenkin lähtökohtaisesti viihdyttää ja nyt tämä lipsahti enemmän valittamisen puolelle, tässä muutama viihdyttävä kuva Judy Garlandista asbestihiutaleiden peittämänä: