Elokuva-arvostelu - Carrie (2013)

19.10.2015

Carrie1.jpg

Pari vuotta sitten valmistunut Carrie on remake Brian De Palman arvostetusta samannimisestä 70-luvun kauhuklassikosta. Se perustuu Stephen Kingin esikoisromaaniin ja on tarina nuoresta Carriesta (Chloë Grace Moretz), joka elää uskonnollisen äitinsä (Julianne Moore) kanssa pienessä idyllisessä jenkkikaupungissa. Eräänä päivänä liikuntatunnin jälkeen Carrie on suihkussa kun hänellä alkavat kuukautiset. Sulkeutunutta elämää elänyt Carrie ei tiedä mistä veri tulee ja joutuu siksi koulukaveriensa kiusaamaksi. Tästä alkaa tapahtumaketju joka lopulta päättyy ikävästi lähes kaikkien osalta.

Yleisesti tästä ”kauhu”elokuvasta on sanottava se, että se ei ole pelottava ja se ei ole tarpeellinen. Miksi Carriesta on pitänyt tehdä remake? Mitä sillä on haluttu sanoa? Vai onko kyseessä vain rahastus vanhan elokuvan mainetta hyväksikäyttäen?

Elokuva on tuotu nykyaikaan, mutta mitään muuta siinä ei ole muutettu. Sen sijaan että opiskelijat soittaisivat toisilleen kotipuhelimilla, he käyttävät Whatsappia. Sen sijaan että Carrieta haukuttaisiin käytävillä, he kiusaavat tätä Facebookissa. Kaikki muu on aivan kuten alkuperäisessä elokuvassa, lukuun ottamatta praktiefektejä joita remakessa ei ole lainkaan. Kaikki mikä on voitu tehdä tietokoneella, on tehty tietokoneella. Tämä luonnollisesti syö osansa elokuvan arvosta.

Carrie2.jpg

Näyttelijät sentään suoriutuvat rooleistaan kiitettävästi. Grace Moretz vetää ujon ja hiljaisen Carrien roolin lähes kuin Sissy Spacek sen alkuperäisessä versiossa teki. Hän saa katsojan puolelleen vaikka tekeekin elokuvan aikana anteeksiantamattomia tekoja. Julianne Moore sen sijaan tuntuu ottaneen alkuperäisestä elokuvasta opikseen ja esittää Carrien äidin enemmän ihmisenä kuin hirviönä, toisin kuin Piper Laurie alkuperäisessä elokuvassa teki. Carrien koulukiusaajaa Chrisiä esittävä Portia Doubleday sen sijaan ylinäyttelee jatkuvasti ja tekee hahmostaan epäuskottavan ilkeän. Tässäkin on hyvät puolensa, sillä elokuvassa on kohtaus jossa Doubledayn hahmo jää rysän päältä kiinni kiusaamisesta koulun rehtorin edessä. Tuottaa suurta nautintoa nähdä hänen hahmonsa kärsimässä. Sen sijaan suurta nautintoa ei tuota kun oma Samsungin 40-tuumainen televisio päättää hajota kesken sen kohtauksen.

Kyseessä oli televisioltani pahemmanlaatuista ironiaa, sillä aiemmin päivällä olin muuten vaan katsellut uusien televisioiden hintoja. Gigantissa näytti olevan myynnissä 55-tuumainen LG:n Full HD telkkari 700 eurolla ja ajattelin että sellaisen voisi joskus vuosien päästä ostaa, kunhan oma televisio ensin hajoaa. Tästä tuntia myöhemmin se hajosi. Carrien remake oli sille liikaa.

En tiedä miksi televisio päätti hajota heti kun harkitsin sen vaihtamista joskus hamassa tulevaisuudessa. Ehkä se luki ajatukseni? Ehkä se tajusi että sitä oltiin korvaamassa kun mittasin kirjahyllyn leveyttä ja totesin ääneen että 125 senttinen ei ihan mahdu, sen pitää olla 124 tai alle? Tai ehkä se kuuli kun puhuin isäni kanssa parvekkeella Full HD:n ja 4K:n eroista ja siitä mihin suuntaan televisiot ovat tulevaisuudessa menossa? Ehkä se jopa kuuli kun lupasin antaa vanhan televisioni siskolleni Emmalle sitten joskus kun ostan uuden? Tarpeetonta sanoa, että Emma jäi nyt ilman televisiota. Ja minä ilman vanhaa ystävää.

Carrie3.jpg

Koska oli sunnuntai ja Gigantti oli kiinni, lähdin kihlattuni Annan kanssa kiireen vilkkaa pian sulkeutuvaan Citymarkettiin tutkimaan kaupan televisiovalikoimaa. Ja koska Citymarketin televisiovalikoima oli Citymarketin tasoinen, lähdimme kiireen vilkkaa Prismaan tutkimaan parempaa televisiovalikoimaa. Sieltä löysin Samsungin 50-tuumaisen television jonka hintaa oli tiputettu 700 eurosta 600 euroon, koska jäljellä oli vain yksi kappale ja sekin oli mallikappale. Myyjän kanssa pakkasimme television takaisin sen laatikkoon ja kiiruhdimme kassalle jossa Anna yritti maksaa sen, mutta koska Annan Nordean kortissa on ostoraja 400 eurossa ja itselläni ei ollut tilillä tarpeeksi rahaa, jouduin vinguttamaan luottokorttia. Tuli aikuinen olo.

Kotiin päästyämme siirsin vanhan television pois, mutta koska tv-tason alla on ahdasta ja pölyistä ja pimeää, meni minulta vartin verran saada vanha sähköjohto irti. Seuraava vartti meni pistäessä uutta sähköjohtoa paikalleen. Viimeinkin uusi televisio oli paikallaan. Vein vanhan television parvekkeelle ja puoli tuntia myöhemmin makuuhuoneeseen, koska en halunnut että vastapäisen talon naapurit luulisivat minun pitävän parvekettani vanhojen televisioiden kaatopaikkana. Samalla potkaisin jalkani sängynkulmaan ja itkin pienen hetken Annalta salassa koska miehet eivät saa itkeä.

Carrie4.jpg

Seuraava tragedia koettiin kun totesin kotiteatterini olevan uuden television kanssa yhteensopimaton siinä mielessä, että sieltä ei tullut läpi lainkaan ääntä. Nopea selaus Gigantin nettisivulla kotiteattereiden hinnoista masensi entisestään, joten päätin siirtyä hifistelystä takaisin arkeen ja revin kotiteatterin kokonaan irti. Tästedes kuulen ääneni vain ja ainoastaan televisiosta.

Television äänet olivat paskan laatuisia joten pistin volumen kovemmalle ja päätin keskittyä siihen miksi myös kuva näytti paskalta. Samalla kun tein sitä, pistin Carrien takaisin päälle jotta saisin sen edes joskus katsottua loppuun. Kello oli jo yli seitsemän ja seuraavana aamuna oli aikainen herätys töiden vuoksi.

Carrien sanoma jäi minulle hieman epäselväksi, sillä kohtauksessa jossa Carrien päälle kaadetaan oranssia sianverta, ei Carrien teoilla varsinaisesti ole mitään järkeä. Miksi hän kostaisi vain osalle keltaihoisista kanssaopiskelijoistaan, kun he kaikki nauroivat hänelle? Alkuperäisessä elokuvassa kukaan ei jää henkiin tässä samassa tilanteessa. Nyt suurin osa selviää ja pääsee pakoon. Miksi juuri tämä on pitänyt muuttaa? Eikö Carrieta voi sympata jos hän tappaa kaikki oranssin sianveren peittämässä kirkkaanpunaisessa vaaleanpunaisessa mekossaan? Sitten tapahtui kanssa jotain mitä en täysin ymmärtänyt, mutta tässä vaiheessa löysin Tekniikan Maailman foorumilta ohjeet kuinka virittää television kuva-asetukset kuntoon ja muutin ne elokuvan pyöriessä taustalla. Bensa-asema räjähti jossain vaiheessa ja se oli tehty tietokoneella. Lisäksi joku Matrix-juttu siinä oli, mutta en muista mikä.

Yleisesti on pakko kysyä vielä kerran, että miksi Carriesta on tehty remake? Onko tarinaa pidetty ajattomana mestariteoksena jota nuoriso ei voi katsoa ilman uudistettuja efektejä? Luultavasti ei ja kyseessä on ollut vain tutulla nimellä rahastus. Joten jos teidän pitää valita että katsotteko alkuperäisen vai remaken, pitäisi valinnan olla suht selvä.

Annan elokuvalle kaksi tähteä ja yhden Samsungin 40 tuumaisen television.