James Bond -projektini, Osa 7 - Diamonds Are Forever

15.8.2018

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1971 valmistunut Diamonds Are Forever

Aika perus kamaa. Alastomat naiset hengailevat timanttien kanssa yllättävän hyvän tunnarin soidessa taustalla. Luojan kiitos edellisen elokuvan outo ”alastomat naiset esittävät vaakunaa” -kuvio loistaa jo poissaolollaan.

James Bondin vaimo on tapettu, joten hän kostaa kuoleman Blofeldille tappamalla tämän heti elokuvan alussa. Sitten Bond tutkii timanttien salakuljetusta, kunnes päätyy Las Vegasiin, jossa kohtaa yllätyksekseen Blofeldin, joka onkin elossa. Mutta Bond on tässä vaiheessa jo ehtinyt päästä yli vaimonsa kuolemasta, joten hän ei edes muista koko tragediaa. Ja sitten Blofeld uhkaa maailmanrauhaa ohjuksella blaah blaah blaah.

Amsterdamissa ja Las Vegasissa.

Peruskäsittämätön. Blofeld tarvitsee vitullisen kasan timantteja, jotta voi liimata ne avaruusalukseen joka timanttien avulla voi polttaa mitä tahansa maan pinnalta. Ideana on kai polttaa asioita sieltä täältä, kunnes joku maksaa hänelle siitä, ettei hän polta asioita. Saadakseen avaruusaluksen Blofeld taas on kaapannut Howard Hughesista innoituksensa saaneen Willard Whiten, joka elää erakkona Las Vegasissa sijaitsevan hotellin ylimmässä kerroksessa, koska hänellä on näyttävästi avaruusaluksia. Maailmankuulun miljonäärin kaappaaminen on tunnetusti kätevin tapa saada käsiinsä avaruusalus. Sellaisen rakentaminen itse tai varastaminen olisi ihan liian hankalaa miehelle, joka on rakentanut ja varastanut avaruusaluksia jo edellisissä Bond-elokuvissa.

Muutama sana ei nyt riitä. Elokuvassa on kaksi ärsyttävintä hahmoa, jotka kilpailevat helposti Kaikkien Aikojen Ärsyttävimpien Bond-hahmojen tittelistä. Mr. Wint ja Mr. Kidd.

Mr. Wint ja Mr. Kidd ovat ystäviä, mahdollisesti rakastajia, joiden ainoa funktio on sekoittaa pakkaa. En tiedä kenelle he työskentelevät, en tiedä miksi he tekevät mitään, mutta tiedän että joka toinen kohtaus elokuvassa on heidän. Joka toinen kohtaus elokuvasta on muuten helvetin ärsyttävä.

Kun miettii syitä siihen, miksi Mr. Wint ja Mr. Kidd ovat niin perseestä kuin he ovat, ei tarvitse katsoa dialogia pidemmälle. Koska tässä pari esimerkkiä siitä miten he toistensa kanssa puhuvat:

Joka! Ikinen! Vitun! Kerta! Se on sietämättömän ärsyttävää! Ja ihan niin kuin tuo ei olisi jo tarpeen suolesta, niin Mr. Wint ja Mr. Kidd, jotka muuten näyttävät sarjamurhaajalta ja sarjamurhaajan apurilta, joka on löytänyt jostain tupon ihmisten hiuksia ja levittänyt ne päänsä päälle luodakseen illuusion tukasta, myös täydentävät toistensa lauseita:

Ainoat hahmot jotka saavat täydentää toistensa lauseita ovat Tupu, Hupu ja Lupu! Ja heidänkin kanssa se on hyväksyttävää vain, koska he ovat identtisiä kolmosia ja ankkoja!

Elokuvan lopussa Mr. Wint sytyttää kaksi kanavarrasta tuleen ja yrittää puukottaa Bondin kuoliaaksi niiden avulla, mutta Bond heittää jotain palavaa nestettä (luultavasti aina mukanaan olevaa puhdasta alkoholia) tämän päälle ja Mr. Wint syttyy itse tuleen. Bond heittää hänet mereen, koska he ovat laivalla. Heti perään Bond onnistuu voittamaan Mr. Kiddin taistelussa, lyö tämän käteen pommin ja heittää hänetkin mereen. Mr. Kidd räjähtää palasiksi. Toisin sanoen, hahmot saivat arvoisensa lopun.

Kaksi. Yksi poliisien kanssa autolla ja yksi pahisten kanssa kuuautolla. Poliiseilla oli kypärät päässään takaa-ajossa vaikka ajoivat autoa, joka oli outoa.

Kuuauto -takaa-ajo on yksi hämmentävimmistä kohtauksista elokuvassa. Bond varastaa kuuauton jostain tukikohdasta ja ajaa sen kanssa aavikolle. Pahikset lähtevät henkilöautoilla perään. Kuuauto kulkee ehkä kymmenen kilometriä tunnissa. Henkilöautot sata kilometriä tunnissa. Bond ajaa kuuautolla pakoon tasaisia teitä. Pahikset ajavat henkilöautoilla päin vuoria, alas kukkuloilta, isoihin kuoppiin ja ainakin pariin otteeseen kohti jyrkkää mäkeä niin, että auto kääntyy kyljelleen. En tiedä mistä helvetin sokeiden opistosta pahikset olivat valmistuneet, koska yksikään ei pysynyt edes kuuauton perässä!

Milloin Bondin dokaaminen nyt ei olisi liiallista. Viinaa, martineja ja sherryä ainakin tuli spotattua. Sherryn kanssa Bond on niin saatanan alkoholisti, että hän tunnistaa jopa viinin vuosikerran, josta sherry oli jalostettu.

Hillittyä, tai sitten olen jo liian tottunut mainoksiin. Ainoa räikeä mainos oli Playboyn, joka sai edellisessäkin Bondissa suurta huomiota. James Bond tappaa erään timanttien salakuljettajan erittäin siistissä tappelukohtauksessa pienessä hississä. Hän vaihtaa nopeasti oman lompakkonsa miehen lompakon tilalle. Paikalle sattuva vähäpukeinen timanttien ostaja Tiffany Case (jumalauta…) luulee Bondia salakuljettajaksi ja kuollutta miestä kuuluisaksi James Bondiksi. Ja miksi nainen luulee, että ruumis maassa kuuluu Bondille?

Kyllä. James Bondin Playboy-klubin kortista.

Josta päästäänkin toiseen asiaan: Mikä helvetti on Playboy-klubi? Tein vähän taustatutkimusta ja selvisi, että kyseessä on herrasmiehille tarkoitettu kerho. Herrasmiesklubi miehille, jossa naiset eivät ole jäseniä, mutta jossa naisia silti esiintyy. Se on klubi, jonka jäsenenä pääsee nauttimaan Playboyn tarjoamasta kulttuurista. Tämä taas johti ajatukseen:

Tiffany Case on paha, mutta povekas Plenty O’Toole vie kyllä voiton. Varsinkin kun Bond kuulleessaan Plentyn nimen sanoo ”Named after your father, perhaps?”

Se on vähän 50/50. Plenty O’Toole voisi ihan hyvin olla pumpattava nukke, mutta Tiffany Casella taas on melkein ihmisen oloinen kaari. Hän on aluksi viettelevä vastustaja ja salakuljettaja, mutta rakastuukin Bondiin ja kääntyy Blofeldiä vastaan. Tiffanyn lojaalisuus on helposti vaihtuvaa sorttia, joka tekee hänestä mielenkiintoisen ja arvaamattoman hahmon.

Lisäksi, Bond harrastaa elokuvassa seksiä vain Tiffanyn kanssa. Plenty O’Toole on jo menossa sänkyyn Bondin kanssa, kun hänet heitetään väkivaltaisesti alas ikkunasta eikä seksiä tapahdu. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kaanonissa, kun Bond ei levitä siementään ihan mihin sattuu.

Joten hyvin tehty, Diamonds Are Forever. Hyvä poika.

Huonosti tehty, Diamonds Are Forever! Hyi! Paha! Häpeä!

En tiedä miten kierrellä ja kaarrella tätä aihetta, joten sanon sen suoraan. Elokuvassa on kohtaus, jossa musta nainen muuttuu gorillaksi.

En tiedä mitä helvettiä tuohon voisi lisätä. Ensin nähdään musta nainen. Sitten valkoinen mies painaa nappia. Ja sitten nainen muuttuu gorillaksi. Toivon, että tässä kohtauksessa ei ole vihjailtu mitään sen syvempiä ajatuksia mustista ihmisistä ja apinoista, koska se olisi rasistisin vitun juttu mitä voisi tehdä.

On pakko sanoa, että olen itsekin vähän yllättynyt rasismin määrästä Bond-leffoissa. Muistin kyllä, että näistä löytyy paljon todella hämärää kamaa, mutta en muistanut, että se oli näin kauheaa. Kun mietin Bond-leffojen rasismia, minulle ei yleensä tule edes ensimmäisenä mieleen Sean Connery vaan enemmänkin Roger Moore. Seuraavaksi sarjassa oleva Live and Let Die on muistaakseni todella, todella paha. Jos en väärin muista, se on blaxploitationin ja James Bondin outo yhdistelmä. Ja se ei toimi hyvin.

Mies kuolee siihen, kun Mr. Wint ja Mr. Kidd tiputtavat skorpionin tämän selkään. Ottaen huomioon, että skorpioneista ehkä yksi tuhannesta on ihmiselle vaarallinen ja silloinkin vain ilman ensiapua, ei mies siis voinut kuolla skorpionin pistoon. Joten toisin sanoen, tämä mies kuolee siihen, että skorpioni koskettaa häntä. Joka on todella typerää.

Jos ei katso Conneryn hiuslisäkettä ja keskittyy vain hänen vietteleviin silmiinsä, niin hyvin pantava.

Kaksi putkimiestä kaivaa aavikolta auki suuren jätevesiputken, josta yllättäen kapuaa ylös James Bond, joka sanoo:

"Thank you very much. I was just out walking my rat and seem to have lost my way..."

James Bondilla on etusormessaan ohut kalvo, jolla on toisen miehen sormenjälki. Bond on aavistanut, että tämä kalvo olisi varmuuden vuoksi helvetin kätevä juttu olla olemassa, joka on hyvin aavistettu koska se tulee tarpeeseen ja sormenjälkihuijaus menee läpi tietokoneen kanssa. En tiedä mitä helvettiä sillä kalvolla oikein tekisi missään muussa olosuhteessa. Sillä voisi ehkä kirjautua sisään toisen miehen iPhoneen, jos siinä iPhonessa on sormenjälkitunnistin. Mutta toisaalta en tarvitsisi toisen miehen puhelimen murtamiseen tämän sormenjälkiä sisältävää kalvoa, koska olen onnistunut kerran ohittamaan omankin iPhoneni sormenjälkitunnistimen isovarpaani avulla.

Elokuvan alussa Bond heittelee japanilaista miestä paperiseinien läpi ja kysyy Blofeldistä. Japanilainen mies ohjaa Bondin egyptiläiseen kasinoon, jossa Bond hakkaa ulos samaa tietoa kasinon johtajalta. Johtaja ohjaa Bondin bikiniasuisen naisen luo, joka ehdottaa seksiä mutta Bond kuristaakin tätä bikinien naruilla ja kysyy tietoa Blofeldistä. Nainen johdattaa Bondin Blofeldin luokse tämän salaiseen laboratorioon, jossa Bond hukuttaa mutakylpyä ottavan miehen mutakylpyyn. Blofeld tulee paikalle ja yrittää vangita Bondin, mutta ovelasti sijoitettu hiirenloukku antaa Bondille mahdollisuuden yllättää Blofeldin ja tämän kätyrin. Kätyrin Bond onnistuu tappamaan käyttämällä skalpelleja tikkoina. Blofeldiä hän lyö lampulla. Sitten Bond sitoo Blofeldin pöytään, jonka lähettää mutalaavakylpyyn, jossa Blofeld kuolee. Ja sitten kissasta tulee timanttipaholainen.

Kuvailin teille juuri elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia.

Diamonds Are Forever on aika peruskamaa. Se ei ole huono mutta ei se ole erityisemmin mukaansatempaavakaan. Mr. Wint ja Mr. Kidd ovat tähän mennessä kauheimmat hahmot Bond-elokuvissa, mutta Live and Let Dien myötä saadaan mukaan vielä paaaaaaaljon ärsyttävämpi henkilö. Sean Connery oli onneksi piristävä tuulahdus George Lazenbyn jälkeen. Piristävä tuulahdus tosin jäi vain tuulahdukseksi, koska Connery lopetti tähän leffaan oman Bond-uransa. Hän teki kyllä paluun kymmenen vuotta myöhemmin epävirallisessa Never Say Never Againissa, mutta palataan siihen myöhemmin.

Seuraavana vuorossa helvetin vaikeaa kamaa Roger Mooren ensimmäisen Bondin Live and Let Dien kanssa.

TÄSTÄ PROJEKTIN SEURAAVAAN OSAAN - LIVE AND LET DIE

TÄSTÄ JAMES BOND -PROJEKTINI MUIHIN OSIIN