Blogin tulevaisuus

21.10.2020

On tullut aika kohdata todellisuus ja tehdä jotain, joka olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Blogini on nyt ollut olemassa yli viisi vuotta. Sen olemassaolon aikana olen tehnyt huonoa huumoria mm. peniksistä, kiveksistä, perseistä ja holokaustista. Mutta viime torstain tapahtumien jälkeen en hyvällä tahdollakaan voi jatkaa samaa rataa. On tullut päätösten aika.

Koska viime torstaina tapahtui tämä:

Kyllä, se on totta. Olen nyt pienen pojan isä. Ja hyvänä isänä en voi enää sortua mustaan tai ilkeään huumoriin. En voi tehdä blogitekstiä, jossa haastan riitaa Instagramissa. En voi tehdä blogitekstiä, jossa vain luettelen pornoparodia-ideoitani. En voi edes tehdä blogitekstiä, jossa vertailen oman munani kokoa kissani munan kokoon ja todistan siten miehuuteni. Ei, aika on ajanut typerän huumorin ohi, tästedes teen vain hyvää huumoria. Enää en hauku Steven Seagalia läskiksi, kehun häntä persoonalliseksi. Tästedes olen uusi Santtu, tarjoan puhdasta huumoria koko perheelle.

Joka tapauksessa, tässä siis vielä nimetön poikani:

Poika tuli minun ja vaimoni elämään pitkällisen työn ja suunnittelun tuloksena. Muutaman vuoden lapsettomuustutkimukset ja IVF-hoidot Helsingissä johtivat viimeinkin siihen, kuinka viime torstaina vaimoni saapui synnytysosastolle tyyny vatsansa alla ja piti henkilökunnan kiireisenä valittaen vatsakipua. Samaan aikaan minä hiivin heidän ohitse heräämöön ja kaappasin lähimmän lapsen. Siellä oli kolme tyttöä ja yksi poika, joten totta kai valinta oli helppo ja otin ainoan vähänkään arvokkaan lapsen jolla on sentään mahdollisuus edetä-

Anteeksi, meni taas vähän huonon huumorin puolelle. Kokeillaan uusiksi.

Kuten sanoin, poika tuli minun ja vaimoni elämään pitkällisen työn ja suunnittelun tuloksena. Muutaman vuoden lapsettomuustutkimukset ja IVF-hoidot Helsingissä johtivat siihen, kuinka sain runkata kuppiin Helsingin naistenklinikan runkkuhuoneessa. Siinä se lillui, kupissa, oma rakas tuleva poikani. Mällikuppia sylissä rakastavasti kantaen palautin pojan laboratorioon, jossa nainen kysyi minulta menikö kaikki kuppiin. Menikö kaikki kuppiin? MENIKÖ KAIKKI KUPPIIN? No ei mennyt, rouva laborantti, tehtävä oli niin vaikea, että mälläsin pitkin seiniä kuin puutarhaletku joka-

Helvetti. Anteeksi. Harjoittelen tätä vielä, olen uuden äärellä. Vielä kerran.

Viime torstaina sain pojan, joka on täydellinen lapsi kaikin puolin. Musta tukka, punaiset silmät, kyky kutsua demoneita taivaalta vihollistensa kimppuun – niin söpö. Hetken pelkäsin, että kyseessä oli Antikristus, mutta tein Antikristus -testin enkä löytänyt pojan tukasta pedon lukua, ainoastaan syntymämerkin 999, joten voi huokaista helpotuksesta ja-

Jumalauta! Uusiksi.

Muutaman vuoden lapsettomuustutkimukset ja IVF-hoidot Helsingissä johtivat viime torstaina omaan poikaani, joka saapui maailmaan lattialle paskoen ja mahalleni kusten kuin-

Perkele! Uusiksi.

Esikoiseni ensimmäiset kuset tässä maailmassa kiilsivät mahallani kuin keltainen järvi tyynellä kelillä, kusiaallot liplattaen toisiaan vasten napani yllä, napakarvani pilkottaen kusen keskeltä kuin taivasta kohti kohoava kaislikko joka heilui hennosti tuulessa.

VITTU!

Hyvä on, olen selvästi jonkun liian uuden äärellä eikä tämä ihan vielä lähde, mutta seuraava blogitekstini tänne on hyvää huumoria, lupaan sen. Ehkä se on blogiteksti poikani hassuista ilmeistä? Tai ehkä se on blogiteksti hänen hassuista äänistään? Tai ehkä se on blogiteksti, jossa vertailen oman munani kokoa poikani munan kokoon ja todistan siten miehuuteni?

Se on luultavasti tuo munanvertausblogi, nyt kun sitä vähän tarkemmin mietin. Mutta teen sen hyvällä huumorilla, lupaan sen! Hyvällä, puhtaalla, koko perheen huumorilla.