James Bond -projektini, Osa 10 - The Spy Who Loved Me

5.1.2019

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1977 valmistunut The Spy Who Loved Me.

MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA

Veikkaan että Maurice Binder oli katsonut vuoden 1976 olympialaiset ja tajunnut, että alastomat naiset terävine nänneineen voimistelemassa voisi olla hyvä teema seuraavaan Bond-introon. Joten naiset pomppivat trampoliineilla ja voimistelevat telineillä. Ikävä kyllä Binder ei kiimassaan jaksanut keskittyä hiomaan introa täydelliseksi, koska siinä on outoja leikkauksia ja hetkiä. Kuten heti intron alussa, kun Roger Mooren siluetti hyppää käteen, katoaa ilmaan, ilmestyy takaisin maailmaan, maailma kadottaa painovoiman ja Moore kääntyy oudossa kulmassa selälleen.

Alkutekstit ovat muutamaa outoa kömmähdystä lukuun ottamatta kuitenkin sieltä parhaimmasta päästä, koska sitä säestää yksi kaikkien aikojen parhaista Bond-teemoista, eli Carly Simonin Nobody Does it Better.

JUONI LYHYESTI

Sekä Neuvostoliitolta että Englannilta kaapataan ydinsukellusvene, joten molemmat maat lähettävät parhaimmat agenttinsa asialle. James Bond sekä Neuvostoliiton seksikäs naisagentti Triple X lähtevät jahtaamaan samaa kohdetta ensin erikseen ja sitten yhdessä. Mutta kumpikaan ei tiedä, että James Bond on itseasiassa muutamaa viikkoa aiemmin tappanut Triple X:n poikaystävän. Henkilökohtaista draamaa Bondissa? Mitä vittua?

MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?

Itävallassa, Egyptissä, Sardiniassa ja merellä.

KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?

Karl Stromberg on yksi maailman rikkaimmista miehistä. Hän on myös tunnettu valtamerien suojelija, jolla on merenalainen tukikohta. Mutta toisaalta, kenellä meistä nyt ei ole merenalaista tukikohtaa. Minulla on kolme.

Strombergin suunnitelma on varastaa ydinsukellusvene ja ampua niillä ohjukset sekä Moskovaan että New Yorkiin. Tämä käynnistäisi ydinsodan, jonka seurauksena maailma tuhoutuu. Onneksi James Bond onnistuu kokoamaan iskujoukon, joka hyökkää Strombergin salaiseen tukikohtaan meren alla ja onnistuu estämään ydinsodan viime hetkellä. Jos tämä kaikki kuulostaa tutulta, ymmärrän täysin mistä se johtuu. Elokuvan pahiksen suunnitelma ja suunnitelman epäonnistuminen muistuttavat etäisesti You Only Live Twicen pahiksen suunnitelmaa varastaa kaksi ydinohjusta ja ampua ne Moskovaan ja New Yorkiin, joka käynnistäisi maiden välisen ydinsodan, mutta joka ei tietenkään tapahdu, koska James Bond onnistuu kokoamaan iskujoukon, joka hyökkää pahiksen salaiseen tukikohtaan tulivuoressa ja onnistuu estämään ydinsodan viime hetkellä. Mutta tämä kaikki on varmasti vaan yhteensattumaa, kuten on myös se, että molemmat elokuvat on ohjannut Lewis Gilbert.

Strombergin halu aloittaa ydinsota johtuu siitä, että hän haluaa suojella meren eläviä ihmisen saasteilta. En ole varma onko koko maapallon tuhoaminen radioaktiivisilla pommeilla ja säteilyllä se paras keino suojella luontoa, mutta menköön. Hän on selvästi ajatellut asiansa loppuun asti. Aivan kuten hän on ajatellut loppuun asti oman selviytymisensä, koska Homer Simpsonilta varastamansa suunnitelman avulla on Stromberg päättänyt elää elämänsä loppuun meren alla. Meren, joka ei siis lainkaan saastu kun kaikki luonto sen ympäriltä kuolee radioaktiivisuuteen.

MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ

Yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kätyreistä, eli Jaws, tekee ensiesiintymisensä.

Jawsin supervoima on terävät rautahampaat, joilla hän voi purra halki minkä tahansa metallin. Hän olisi voinut tehdä elantonsa maailman parhaimpana polkupyörävarkaana, mutta jostain syystä Jaws on kuitenkin päätynyt työskentelemään Strombergille. Ikävä kyllä Jaws ei kuitenkaan kuole elokuvan lopussa, joten hän pääsee kokemaan myös seuraavan Bondin eli Moonrakerin kamaluuden.

KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?

Triple X eli Anya Amasova on itseasiassa naiseksi harvinaisen ihminen. Hän on täysin Bondin vertainen vakooja, joka osaa tehdä asioita keittiönkin ulkopuolella. Lisäksi kun hän kuulee Bondin olleen syyllinen oman poikaystävänsä kuolemaan, hän ei heti ensimmäisenä tekonaan harrasta Bondin kanssa lohdutusseksiä. Ei, itseasiassa Triple X uhkaa tappaa Bondin tehtävän jälkeen. Mutta tietenkin tehtävän jälkeen Bond pelastaa Triple X:n hengen ja he päätyvät panemaan, koska kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi Bond-elokuva.

Muut naiset elokuvassa ovatkin sitten vain osa kulisseja. Bond panee yhtä esinettä Itävallassa ja toista esinettä Egyptissä, koska saa esineen egyptiläisen sheikin haaremista lainaksi. Yksi esine on myös aikeissa pettää Bondin, mutta koska Bond on niin hyvä suutelija, esine muuttaa mielensä ja ottaakin Bondille tarkoitetun luodin itse vastaan.

Myöhemmin elokuvassa on myös kohtaus, jossa bikineihin pukeutuva esine osaa lentää helikopteria, joka on ainakin minun mielestä aika hyvin.

TYPERIN IHMISEN NIMI

Triple X, tietysti.

MUUTAMA SANA RASISMISTA

Jos yhtä aika törkeää whitewashing-hetkeä egyptiläisen sheikin kanssa ei lasketa…

…ei elokuvassa ole oikeastaan mitään rasistista.

BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ

Suht rauhallista myös tällä rintamalla. Yksi vodkamartini ravistettuna ei sekoitettuna Kairossa ja Dom Perignon samppanjaa pelastuskapselissa seksin kunniaksi.

KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?

Kaksi, mutta toinen on täysin vitun käsittämätön. Ensimmäinen takaa-ajo on elokuvan alussa ja se tapahtuu suksilla. Suksitakaa-ajo myös päättyy upeimpaan stunttiin, joka Bond-leffoissa on nähty.

Toinen takaa-ajo on sitten vähän sekavampi. Se alkaa siitä, kuinka moottoripyörä jahtaa Bondin helvetin rumaa Lotus-autoa.

Lotus on tietenkin täynnä Q:n asentamia laitteita, joten se pystyy sylkemään betonia ja öljyä ja muuttamaan muotoaan. Joten moottoripyörästä päästään helposti eroon. Heti perään Jaws ottaa osaa takaa-ajoon omalla autollaan. Siitäkin päästään eroon Q:n vempaimien avulla. Mutta takaa-ajo ei ole vielä ohi, koska sitten taivaalle ilmestyy helikopteri, joka alkaa jahtaamaan Bondin Lotusta. Siitä päästään eroon, kun Lotus muuttuu sukellusveneeksi, joka ampuu taivaalle ohjuksen ja tiputtaa helikopterin. Joten nyt takaa-ajo on ohi JA PASKAT! Sitten kumipukumiehet ohjuksien kanssa ilmestyvät ja alkavat jahtaamaan Lotus-sukellusvenettä. Heistäkin päästään eroon. Ja sitten, lopuksi, kuin kirsikkana takaa-ajokakun päällä, sukellusvene ilmestyy ja yrittää myös tuhota Lotuksen. Siitä päästään myös viime hetkellä eroon ja takaa-ajo on viimeinkin ohi.

PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO

Jos Lotus olisi käyttänyt kaikki ne rahat mainostamisen sijaan itse auton suunnitteluun, ei se välttämättä näyttäisi mokkulalta jolla on renkaat.

OUDOT MUSIIKKIVALINNAT

Elokuvan musiikit ovat todella oudot. Bond-teema on niin funky versio alkuperäisestä, että se kuulostaa ihan Bondin pornoparodiaversion musiikilta. Lisäksi elokuvassa on kohtaus, jossa Bond ja Triple X ajavat aavikolla pakettiautolla ja soi sirkusmusiikki. Ja kun auto hajoaa ja he jatkavat matkaa kävellen, alkaa Lawrence of Arabian teema soida.

En ymmärtänyt yhtään, mitä Marvin Hamlisch on yrittänyt jynkkymusiikillaan saavuttaa, mutta näyttävästi se osui ja upposi vuonna 1977, koska tottakai se oli parhaan elokuvamusiikin Oscar-ehdokas. Se onneksi hävisi Tähtien Sodalle, joten en valita liikaa.

TYPERIN KUOLEMA

Jaws tappaa ihmisiä puremalla näitä. Mutta koska Bondit on suunnattu myös nuoremmalle yleisölle, ei veristä väkivaltaa voi näyttää. Joten aina kun Jaws tappaa jonkun, se näyttää siltä kuin hän olisi metallihampaat omaava vampyyri, joka suutelee uhrinsa kaulaa niin kauan että tämä kuolee.

ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA

Tämä on itseasiassa leikkausvitsi, mutta se on mahtava. Elokuvan alussa M saa tiedon kadonneesta sukellusveneestä ja hän haluaa Bondin selvittämään sitä. Joten M kysyy Moneypennyltä missä Bond on. Moneypenny sanoo, että Itävallassa suorittamassa tehtävää. M sanoo: ”Well, tell him to pull out immediately”.

Ja sitten leikkaus Bondiin, joka on panemassa.

AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA

Elokuvassa on yllättävän paljon eri vempaimia, joten on varaa josta valita. Ensin ajattelin, että tupakkakotelosta ja sytkäristä rakennettava mikrofilminlukija olisi aika turha, kunnes tajusin sen olevan aika kätevä kirjojen lukemiseen. Mikrofilmit eivät paljon paina, joten kirjat voisi ottaa mukaansa mihin tahansa sitten meneekään.

Loppujen lopuksi kaikkein epäkätevin vempain olisi luultavasti metallitarjotin, joka magneettiradalle asetettuaan lentää rataa pitkin kohdettaan kohti ja leikkaa tämän pään irti teroitetulla tarjottimenreunallaan. En muista nähneeni yhtäkään magneettirataa elämässäni, en varsinkaan vihollisteni lähellä, joten en usko että tekisin teroitetulla metallitarjottimella yhtään mitään. En varsinkaan, jos sen reuna on niin terävä, että se leikkaa pään irti, koska luultavasti vain nirhaisisin sormeni siihen.

AGENTTI Q:N AXELSMITHAUKSEN TASO

Yksi törkeimmistä tapauksista Bond-elokuvissa. Elokuvan lopussa Bond ja Triple X harrastavat seksiä pelastuskapselissa samalla kun joukko miehiä, joita itse kutsun jostain syystä haippiringiksi, katsoo heitä ikkunasta.

PARAS ROGER MOORE -LETKAUTUS

Kun haippirinki lopulta lopettaa tuijottamisen, kysyy M Bondilta, että mitä hän luulee tekevänsä. Bond sanoo ”Keeping the British end up, sir”

MUITA HUOMIOITA

Elokuvassa on yllättävän paljon Tappajahain innoittamia hetkiä. Pahis Stromberg pitää lemmikkihaita altaassa ja syöttää näille vihollisiaan. Yksi nainen tiputetaan haisäiliöön ja nähdään kuva, jossa hai vetää tämän itkevän nuoren naisen pinnan alle. Lisäksi elokuvassa on hahmo nimeltään Jaws, joka joutuu lopussa itse haialtaaseen. Jaws tappaa hait hampaillaan, joka tarkoittaa sitä, että hän on nyt alpha-hai. Jos Jaws sattuu joskus pysähtymään aloilleen, kuoleeko hän?

YHTEENVETO

The Spy Who Loved Me on helposti Mooren paras Bond-elokuva ja muutenkin yksi kaikkien aikojen parhaita Bondeja. Se on hauska, viihdyttävä, jännittävä ja todella upean näköinen. Triple X:ää esittävä Barbara Bach on ehkä kaunein Bond-nainen joka elokuvista löytyy. Elokuva on myös todella helppo katsoa ja se pitää mukanaan. Se ei missään vaiheessa ärsytä tai junnaa paikallaan kuten aika monet muut Bondit sitä ennen ja sen jälkeen. Siitä myös paistaa hyvin läpi kylmän sodan lämmin vaihe, kun välit länsimaiden ja Neuvostoliiton kanssa eivät olleet niin tulehtuneita. Englantilaiset ja venäläiset tekevät läpi elokuvan yhteistyötä toistensa kanssa ilman ongelmia.

On hienoa, kun voi kehua Bond-leffaa näin paljon. Täytyy pitää se hyvä olo mielessä kun lähdemme kohti Moonrakeria, eli lähes kiistattomasti paskinta Bond-leffaa joka koko sarjasta löytyy.