Mestarietsivä John Watson ja Kadonneiden korujen polttava mysteeri

15.5.2022

Luin taannoin kaikki Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat ja tein huomion tohtori John Watsonista - hän on heittämällä taukein hahmo koko kirjallisuushistoriassa. Watson käy läpi tarinoiden niin hitaalla, että hän periaatteessa vaikuttaa enemmän Sherlockin lemmikkikultakalalta kuin ystävältä. Watson liikkuu yleensä vähintään viisi sivua lukijan perässä, joka on aika hyvä saavutus, kun ottaa huomioon Watsonin olevan kaikkien tarinoiden kertoja!

Jostain syystä Watson ei myöskään herää avaamalla silmänsä, hän herää ejakuloimalla. Mutta en ole varma haluanko lähteä selvittämään mistä vitusta siinä ilmiössä on kyse.

Joka tapauksessa, olin pettynyt, kun Watson ei saanut loistaa yhdessäkään Doylen tarinassa täysin yksin. Lähimpänä käytiin Baskervillen Koirassa, jossa hän oli suurimman osan ajasta itsekseen. Läpi kirjan hän kävi niin hitaalla, että teki mieli itkeä lukemattomia kertoja. Esim. Watson näkee Sherlock Holmesia muistuttavan hahmon liikkuvan nummilla mutta lähes pyörtyy kauhusta, kun saa selville, että HAHMO OLIKIN SHERLOCK HOLMES! Jeesus mikä tollo. Vähän harmi, ettei Watson pyörtynyt kunnolla, koska sitten hän olisi voinut ejakuloida itsensä hereille Holmesin edessä.

Koska Watson saa niin harvoin olla itsekseen, päätin itse korjata tämän puutteen ja kirjoittaa Watsonille ihan ikioman lyhyttarinan. Joten tässä se on, tässä ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen seikkailu jonka pääosassa esiintyy Mestarietsivä John Watson!

Hovimestari Anders avasi Wilsonin kartanon oven sateisena myöhäisiltana ja kutsui mestarietsivän sisään. ”Herra Holmes, kiitos että pääsitte näin nopealla aikataululla tapaamaan herra Wilsonia, olkaa hyvä ja astukaa perem- Mutta mitäs tämä on!?”

John Watson, Sherlock Holmesin oikea käsi ja paras ystävä, astui varjoista esiin. ”Olen tohtori John Watson ja tuuraan ystävääni Holmesia tänä iltana. Toivottavasti se sopii teille? Olen aivan yhtä hyvä etsivä kuin Holmes ja omaan kaikki hänen taitonsa.”

Hovimestari Anders mietti tätä hetken, nyökkäsi ja ohjasi Watsonin sisään. Watson pisti takkinsa naulaan ja hänet ohjattiin suureen saliin, jossa Michael Wilson odotteli Holmesia jo kuumeisesti takkatulen äärellä. Anders kuulutti ”Herra Holmes ei ikävä kyllä päässyt itse paikalle, mutta hän lähetti Tohtori John Watsonin tilalleen. Mestarietsivä Watson omaa kuulemma kaikki Holmesin-”

”AHAA! Mikäs tuo on!?” John Watson sanoi ja osoitti Michael Wilsonia sormellaan.

”Hän on Herra Wilson” Hovimestari Anders sanoi.

John nyökkäili hetken ja mietti hovimestarin ilmoitusta. Hän katsoi hämmentynyttä Wilsonia silmiin ja sanoi ”Jos olette todellakin kartanon isäntä Michael Wilson, niin sittenhän voitte varmaan kertoa MIKÄ TUO ON!” Watson sanoi ja osoitti takkatulta.

”Se on takkatuli” Wilson sanoi.

Watson nyökkäili. ”Ehkä, ehkä. Totuus siitäkin tulee selviämään tämän illan aikana.”

”Perintökorut olivat kassakaapissa vaatehuoneen perällä. Vaatehuone taas oli makuuhuoneessani, jossa minä vietin koko eilisen päivän flunssaa sairastaen. Aamulla kun heräsin, hain kassakaapista papereitani ja näin perintökorut siellä. Illalla kun vein paperit takaisin kassakaappiin, olivat korut kadonneet. Kukaan ei voinut päästä vaatehuoneeseen ohitseni enkä missään vaiheessa poistunut makuuhuoneesta itse. En tiedä yhtään, kuka rikoksen olisi voinut edes suorittaa, puhumattakaan siitä, että miten.”

Watson katsoi Wilsonia viekkaasti. ”Et silti vastannut kysymykseeni.”

Wilson huokaisi. ”Olen aika varma, että hovimestarini sytytti takkatulen.”

”Hovimestarisi? Miten hän sen muka sytytti?” Watson kysyi ovelasti hymyillen samalla kun sytytti tulitikuilla tulen piippuunsa.

”Epäilisin että tulitikuilla” Wilson sanoi ja käveli tietämättään suoraan Watsonin asettamaan ansaan.

”Tulitikuilla?” Watson sanoi. ”Tulitikuilla kuten tämä?” hän sanoi uhmakkaasti ja piti yhä palavaa tulitikkua kädessään.

Wilson ei sanonut mitään, tuijotti vain Watsonia.

Watson imaisi piippuaan ja sanoi ”Mutta takkanne tuli on noin puoli metriä kertaa puoli metriä laaja ja palaa korkealle. Tämä tulitikun tulihan on vain alle sentin kokoinen ja palaa puolesta minuutista minuuttiin. Miten tästä tulesta voi muka laajentua takassanne roihuava kokko, joka on palanut koko sen ajan, kun minä olen ollut täällä?”

Hovimestari Anders, keittiöapulaiset, kamarineidot sekä tietysti Michael Wilson sekä Wilsonin vaimo ja heidän lapsensa olivat kerääntyneet suureen saliin, jonka keskellä Watson asteli ja pohti ääneen. ”Korut olivat kassakaapissa vaatehuoneen perällä. Vaatehuoneeseen ei päässyt kulkematta makuuhuoneen poikki. Herra Wilson oli makuuhuoneessa koko päivän. Ja takkatuli oli jotenkin ”laajentunut” tuntien kuluessa pienestä tulitikusta koko takan kattavaksi tuleksi. Tästä kaikesta puuttuu nyt selvästi joku palanen… Palanen, jonka joku teistä epäilemättä tietää!” Watson jyrisi kartanon työntekijöille.

Wilson nousi ylös. ”Onko herra mestarietsivä ottanut huomioon, ettei takkatuli tai takkatulien sytytys välttämättä liity millään lailla varastettuihin koruihin?”

Watson naurahti. ”Herra Wilson, kuten ystäväni Holmes aina sanoo, näissä tapauksissa kaikki liittyy aina kaikkeen. Ei ole olemassa yhtäkään liian pientä yksityiskohtaa, joka ei olisi osa kokonaiskuvaa. MIKÄ TUO ON!?” Watson hätkähti ja osoitti ylös.

”Se on kattolamppu.” Hovimestari Anders sanoi.

”MIKÄ SIELLÄ PALAA!?”

”Tuli.”

”Miten se sinne on päässyt!?”

”Minä sytytin hehkun ja nostin lampun ylös kattoon kuten joka ilta.”

Watson katsoi hovimestaria kulmiaan kysyvästi nostaen. ”Ja millä sinä sen sytytit?”

”Tulitikulla.”

Watson mutisi itsekseen. ”Tulitikut… Taas tulitikut… Tämä tapaus kulkee ympyrää. Mitä en nyt näe? Mieti John, mieti… Mitä Sherlock tekisi?”

Kuin salama kirkkaalta taivaalta, Watsonin ilme kirkastui ja pieni voiton hymy nousi huulille. Hän tiesi syyllisen. Hän tiesi, miten rikos oli suoritettu. Ainoa mitä hänen piti enää tehdä oli varmistaa, ettei kukaan muu ollut osallinen tässä katalassa salaliitossa.

”Ystävälläni Holmesilla on tapana sanoa, että kun poistat mahdottoman, niin mikä tahansa ratkaisu jää jäljelle, vaikka kuinka epätodennäköinen, on pakko olla totuus. Joten minä poistan nyt mahdottoman. Sinä!” Watson sanoi ja osoitti yhtä keittiöapulaisista.

”Minä?”

”Kyllä. Kävitkö eilen Wilsonin makuuhuoneessa?”

”En.”

”Entä käytitkö tulitikkuja eilen?”

”En.”

”Mahdoton poistettu, olet syytön. SINÄ!” Watson sanoi ja osoitti Wilsonin vaimoa. ”Kävitkö eilen Wilsonin makuuhuoneessa?”

”Kyllä.”

”Varastitko korut.”

”En.”

”Entä käytitkö tulitikkuja?”

”En.”

”Mahdoton poistettu, olet syytön. SINÄ!”

Käytyään läpi kaikki kartanon työntekijät ja asukkaat, jäivät jäljelle vain herra Wilson sekä hovimestari Anders. ”Te olitte ainoat asukkaat, jotka olitte sekä makuuhuoneessa että käytitte tulitikkuja. Wilson sytyttääkseen piipun ja hovimestari sytyttääkseen… Epäilyttävän monta paikkaa. Mutta vain toinen teistä voi olla syyllinen…”

Ulko-oveen koputettiin kovaa ja Watson sanoi ”Kuin tilauksesta. Herra hovimestari, käytkö ystävällisesti avaamassa oven ja päästät kutsumani vieraat sisään.”

Hovimestari nousi ylös hämmentyneenä ja kävi avaamassa oven. Sen takana seisoi kaksi poliisia käsirautoineen. Watson huusi ovelle ”Hovimestari Anders! Olette pidätetty törkeästä varkaudesta epäiltynä! Konstaapelit, jos käytte tutkimassa hovimestarin huoneen, löydätte epäilemättä varastetut korut sieltä.”

Wilson nousi ylös ja jyrähti. ”Nyt riittää! Olet hämmästellyt koko illan tulen ihmettä etkä ole tehnyt elettäkään ratkaistakseen varastettujen korujen mysteeriä! Ja nyt väität, että minun uskollinen hovimestarini on syyllinen, koska hän ymmärtää miten tuli voi levitä tulitikuista laajemmalle alueelle! Olet avuttomin etsivä, jonka olen koskaan-”

”WATSON OLI OIKEASSA!” kuului huuto yläkerrasta ja konstaapeli riensi alas portaita syli täynnä varastettuja koruja. ”Korut oli piilotettu hovimestarin matkalaukkuun! Hän epäilemättä aikoi karata yön pimeyteen saaliin kanssa. Oli onni, että mestarietsivä tohtori John Watson kutsuttiin paikalle ratkaisemaan tämä kinkkinen mysteeri ennen kuin Anders ehti paeta.”

Kaikki veri oli kadonnut hovimestari Andersin kasvoilta kun hän tuijotti Watsonia järkyttyneenä. ”Mutta… Miten? Miten tiesit minun tehneen rikoksen?”

Watson hymyili ovelasti ja sytytti piippunsa. ”Kun leikit kanssani… Sinä leikit tulella.”

Watson ja Wilson istuivat takkatulen äärellä nojatuoleissa ja polttivat piippua. Watson tuprutteli menemään kaikessa rauhassa, kun taas Wilson odotti kärsimättömänä selitystä.

Watson laski piipun ja katsoi takkatulta miettivänä. ”Tiedän mitä ajattelet, herra Wilson. Ajattelet, että miten minä tiesin hovimestari Andersin olevan syyllinen pelkästään takkatulen avulla? Totuus on, että en tiennytkään. Mutta tiesin hänen oleva syyllinen kattoon nostettujen lamppujen avulla. Kun hän paljasti sytyttäneensä lamput, hän paljasti minulle kaiken. Tiesin tuon tunnustuksen avulla Andersin olleen syyllinen ja tiesin jopa sen, miten hän oli tehnyt ovelan rikoksensa.”

Wilson järkyttyi. ”Mitä? Miten kattolamppujen sytytys paljasti hänen aikeensa? Ja miten se selittää, miten hän suoritti rikoksen?”

Watson naurahti. ”Alkeellista, herra Wilson. Kaikki riippuu todisteista. Sanoit, että Anders sytytti takkatulen pienellä tulitikulla. Hyvä on, se on teoriassa mahdollista. Jos takkaan esimerkiksi levitetään jotain palavaa materiaalia kuten osia puista tai… Tai tosi paljon paperia, niin ehkä tuo materiaali voi lietsoa tulta siten, että on mahdollista saada aikaiseksi suurempi tuli. Mutta miten tuo sama tuli voidaan sitten vangita pieneen lamppuun, jossa se palaa vain tulitikun voimalla mutta paljon pidempään kuin normaali tulitikku.”

Wilson tuijotti Watsonia suu auki.

”En tiedä muistatko, mutta huomautin tulitikkujen palavan puolesta minuutista minuuttiin. Kattolamppusi taas palavat vieläkin. Tässä kartanossa ei tulen toiminnassa ei ole mitään logiikkaa, se tuntuu noudattavan omia sääntöjään. Sääntöjä, jotka eivät tunnu olevan tästä maailmasta. Ymmärrätkö, mitä sanon?”

Wilson pyöritti hitaasti päätään, edelleen täysin hämmentyneenä.

”Hyvä on, faktat pöytään. Kuka sytytti takan? Hovimestari Anders. Kuka sytytti lamput? Hovimestari Anders. Eli kuka osaa käsitellä tulta kuin velho? Hovimestari Anders. Mitä muuta velhot osaavat tehdä? Liikkua seinien läpi. Toisin sanoan Andersin oli pakko olla syyllinen ja hän varasti korut liikkumalla velhovoimillaan seinien läpi ilman, että kukaan huomasi mitään.”

Watson hymyili ja sulki silmänsä itseensä ja päättelyynsä tyytyväisenä. Rennosti hän lepäsi piipun kanssa takkatulen äärellä ja nautti lämpimästä hehkusta. Aukoton logiikka oli jälleen kerran pelastanut päivän. Aukoton logiikka ja mestarietsivä tohtori John Watson.

Wilson tuijotti torkkuvaa John Watsonia suu yhä auki ja lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen kuiskasi ”Ulos täältä.”

Watson pysyi paikallaan nojatuolilla, silmät kiinni.

Wilson jyrähti ”ULOS TÄÄLTÄ!” ja Watson napsahti hereille, hyppäsi ylös ja ejakuloi housuihinsa.

LOPPU