Mestaruus

1.10.2016

”Tärkeää ei ole voittaminen vaan reilu kilpailu” on paskaa ja jotain mitä häviäjät hokevat toisilleen Häviäjämaassa kilpailun hävittyään. Itse uskon siihen, että voittaminen on kaikki kaikessa. Varsinkin oman isän voittaminen. Se on evoluutiota, lapsi on aina parempi kaikessa kuin isänsä, koska on kehittyneempi kuin isänsä. Paitsi joskus kun minä saan lapsen, hän ei ole minua parempi missään. Olen se yksi vaadittava poikkeus tähän evoluution lakiin.

Kun olin lapsi, isäni Pasi ei antanut minun voittaa missään. Ei Kimblessä, ei Monopolissa, ei missään. Se saattoi vaikuttaa kasvamiseeni jotenkin kevyesti, koska nykyään minun on pakko voittaa kaikessa. Ja se ei ole kaunista katseltavaa jos en voita. Asioita voi särkyä ja verta saattaa roiskua.

Kun olin perheeni luona Thaimaassa vuonna 2008, isäni ja minä kävimme kokeilemassa golfaamista ihan vain pelimielessä. Se lähti nopeasti käsistä. Pian puhuttiin jo mestaruuskisoista. Se oli hetkessä tuumasta toimeen, joten ostimme Hua Hinin golfkentältä punaisen lippalakin joka ei sopinut kummankaan päähän ja teimme siitä kiertopalkinnon. Se jolla oli lippalakki, oli sen vuoden mestari. Sen lippalakin omistaja oli parempi ihminen seuraavan vuoden ajan.

2008

Pelasimme ensimmäisen mestaruusottelun Thaimaassa henkilökohtaisen golfavustajan, Nillin, kanssa. Nil yritti selittää jotain siitä, kuinka golfissa ei ole kyse voittamisesta, mutta toisaalta, hän myös yritti selittää, että golfissa on kyse pitkistä olkapäistä tai jotain. ”Mool shooltel” se hoki koko ajan. Mutta ammattilaisena ja voittajana tiesin, että minun ei tarvitse kuunnella jonkun vitun nollatasoituksen omaavan pienen thaimaalaisen miehen mutinoita. Minun piti vain pelata ja voittaa isäni niin kuin mies joka olen!

Onneksi tuosta päivästä on olemassa päiväkirjamerkintöjä:

Ja niin edelleen. Lopulta voitin Pasin yhdellä lyönnillä, joka voi vaikuttaa pieneltä voitolta, mutta se ei ollut. Yksi lyönti voi golfissa merkitä kaikkea. Varsinkin kun sillä yhdellä lyönnillä voi tuhota oman isän itsetunnon.

Lisäksi, ehkä vähän puukkoa haavassa kääntäen, tein kotiini palattuani taulun jota Pasi sai sitten katsella aina kylässä käydessään

2009 & 2010

Seuraavat kaksi vuotta mestaruus pelattiin isäni kotipihalla minigolfilla. Se oli säälittävää ja minulle ihan liian helppoa, sillä voitin molemmat mestaruudet ilman minkäänlaista haastetta.

Näiden kahden vuoden aikana peliin astui taitopelin lisäksi mukaan myös toinen elementti, psykologinen peli. Isäni keskittyminen tuppasi herpaantumaan, kun kerroin hänen olevan ihan vitun vanha ja läski, mutta myönnän, että myös minun keskittyminen paikottain herpaantui, kun isäni hoki minun olevan kouluttamaton ja Turkulainen.

2011

Kun muutin pois Turusta, kävin viimeinkin hakemassa itselleni Green Cardin. Tämä tarkoitti sitä, että pystyin ottamaan isääni vastaan matsia oikeilla kentillä. Isäni oli saanut Green Cardin jo edellisenä vuonna ja saanut jo huiman etumatkan minuun. Kaikki pelit ennen mestaruusottelua hän voitti. En todellakaan ollut samalla tasolla Pasin kanssa. Hän oli ehtinyt jopa käynyt yksityisillä golf-kursseilla ja ostanut kaikki kalleimmat ja parhaimmat mailat mitä löysi. Minun mailani oli ostettu huuto.netistä halvimmalla mahdollisella hinnalla.

Kun mestaruusottelu sitten alkoi, minä lähdin siihen lähes varmana häviäjänä. Ainoa etu joka minulla oli, oli psykologinen ylivoimani.

Kun isäni puttasi, minä revin hanskoista sitä tarranauhaa ja se häiritsi. Kun isäni löi palloa, minä viheltelin ja se häiritsi. Kerroin hänelle, että hän on selvästi lihonut viime aikoina, mutta vanhuksena hän varmasti saa pian jonkun taudin joka kuihduttaa hänet takaisin ihmiselle sopivaan painoon. Kerran kun isäni oli lyömässä tärkeää aloituslyöntiä, yritin shokeerata häntä tulemalla ulos kaapista. Ja mitä tapahtui? Annan tämän seinälläni olevan taulun kertoa sen puolestani:

2012

Ensimmäinen kerta kun isäni voitti mestaruuden oli surullinen tapaus. En tykkää vieläkään puhua siitä päivästä, joten onneksi löysin seuraavan päiväkirjamerkinnän. Tämä varmaan riittää kertomaan kaiken mitä tapahtui:

2013

Kun tein comebackin ja otin mestaruuden taas haltuun, oli se yksi elämäni kauneimpia päiviä. Olimme isäni kanssa maksaneet vähän ylimääräistä ja pelasimme paljon paremmalla kentällä kuin yleensä. Siellä Pasi onnistui jopa tekemään eaglen, eli löi pallon jostain 150-200 metristä suoraan reikään. Yleensä kun tuollaisen lyönnin onnistuu tekemään, tarkoittaa se sitä, että voittaa myös kisan.

Yleensä.

2014

Isäni paskoi kylkiluunsa kesällä, joten golfia ei voitu pelata. Mestaruusottelu siirtyi jouluun, jolloin me pelasimme rimagolfia, typerää lapsellista peliä jossa kaksi toisiinsa sidottua golfpalloa pitää heittää rimalle roikkumaan. Tiedän, täyttä paskaa. Yllättäen rimagolfin ostanut ja sillä koko syksyn harjoitellut rampa isäni voitti mestaruuden. Kyseenalainen feikkimestaruus jos minulta kysytään.

2015

Isäni paskoi alkutalvesta olkapäänsä, joten golf jäi taas haaveeksi. Sen sijaan jouluna pelasimme mestaruuden… RIMAGOLFILLA! Vaadin tähän mestaruusotteluun heti muutoksia, koska muistin viime joulun katastrofin. Mestaruuskisasta tulikin nyt kolmeosainen, ja siihen kuului Rimagolfin lisäksi Texas Hold’em ja Trivial Pursuit. Hold’em on tunnetusti minun lajini, kun taas isäni yleensä voittaa Trivial Pursuitin.

Jostain syystä se perseestä oleva korkeampi voima joka meidän pelejä valvoo päätti antaa isälleni voiton Hold’emissa, kun taas minä voitin Trivial Pursuitin ilman mitään ongelmia. Tämä jätti mestaruuden ratkaisun viimeisen lajin varaan. Ja sehän oli se hevonvitun perkeleen rimagolf.

Isäni sai pitää punaisen lippalakin toisen kerran peräkkäin. Minä sen sijaan suutuin tästä uudesta ”mestaruuden” käsitteestä niin pahasti, että koko perheen joulu meni enemmän tai vähemmän täysin pilalle.

2016

Uusin mestaruusottelu pelattiin viime tiistaina, ja se pelattiin viimeinkin golfin muodossa. Äiti oli käskenyt meidän hoitaa peli alta pois nyt, koska ei halunnut, että pilaamme taas joulun.

Emme olleet pelanneet golfia kahteen vuoteen, joten säännöt olivat, että lähdemme kentälle täysin kylmiltään. Ei harjoituslyöntejä, ei harjoittelua, ei mitään. Niille jotka eivät ole pelanneet golfia voin kertoa, että tämä on todella huono idea kaikin puolin. Tai niin sitä luulisi. Mutta minä en ollut unohtanut oikeastaan mitään ja pelasin ihan yhtä hyvin kuin kaksi vuotta sitten. Pasi sen sijaan räpiköi miten sattui.

Johdin koko pelin ja voitin isäni suvereenisti.

Näin ollen olen parempi ihminen kuin hän.

Ja hei, mikä se tuolla olohuoneessa roikkuu? Eihän se vaan ole…

KYLLÄ SE TODELLAKIN ON!

UPDATE 2.10.2016 - Isäni Pasi Mäkinen puuttui muutamaan väitteeseen tuossa ylläolevassa tekstissä. Ensinnäkin, hän kertoi että ei käynyt Greencard-kurssia vuonna 2010 kuten minä väitin, vaan jo vuonna 2009, tarkoittaen sitä että hänellä oli kahden vuoden etumatka yhden vuoden etumatkan sijaan. Sen lisäksi hän ei maksanut itseään kipeäksi hyvistä mailoista vaan osti ne käytettyinä, osan jo vuonna 2006, tehden hänestä todella hyvän ennustajan. Tietysti mailat ovat edelleen ihan saatanan hyviä ja laadukkaita, mutta jostain syystä hän halusi että mainitsen niiden olevan käytettyjä. Lisäksi Pasi ei ole kuulema käynyt pro-kurssia, vain vaan paljon laadukkaamman Green Card kurssin kun minä kävin. Minun Green Card kurssilla oli nainen joka kysyi saako putteria käyttää väylällä. Pasin kurssin taas veti joku Idols-julkkis joka on uhrannut koko Idolsin jälkeisen elämänsä golfille.

Reiluuden nimissä voisin vielä mainita hieman meidän golf-välineistämme. Minun välineisiin kuuluu mailat ja aurinkoisella kelillä aurinkolasit. Pasin välineisiin kuuluu mailat, golfhanska, etäisyyden mittaava high-tech golflaserpointterijuttu sekä suoraan pakasta vedettyjä merkkipalloja. Minä pelaan ojista löytämilläni palloilla.