Rakastan tarinoita.
Rakastan sitä, kuinka pienet yksityiskohdat paljastavat joskus suuria yllätyksiä tarinoissa. Katsokaa vaikka tätä koiraa tässä. Näyttääkö se teistä surulliselta, kuin se anoisi teiltä katseellaan apua? Vai näyttääkö se teistä onnelliselta, aivan kuin se odottaisi villiä leikkiä kanssanne?
Tarinoiden paras anti on siinä, että niiden parissa voi antaa mielikuvituksen laukata mihin suuntaan tahansa. Ehkä perustaisin oman tarinani koiran surullisiin silmiin, tai ehkä sen leikkisään hymyyn. Tai ehkä jopa siihen, ettei koiran kieli tule ulos sen suusta, koska joku on tehnyt koiran kaulaan reiän ja repinyt koiran kielen ulos siitä reiästä. Ken tietää, katsotaan mihin suuntaan tarina lähtee:
Alussa oli suo, kuokka ja sisilialainen koira. Koira ei antanut paikallisen mafiapomon pelotella hänen perhettään, joten mafiapomo päätti tehdä koirasta esimerkin muille kyläläisille. Koira kaapattiin ja sille tehtiin ns. sisilialainen solmio. Koiran kaulaan tehtiin puukolla reikä ja kieli vedettiin ulos sitä kautta. Sitten koiran ruumis jätettiin kirkon eteen kyläläisten löydettäväksi. Aika velikultia.
Ja tämä tässä oli varmaan ihan tarpeen hyvä alustus sille, minkälaista sisältöä näiltä sivuilta löytyy.
Julkaistu alunperin 07.08.2016
Muutimme juuri omakotitaloon johon perheenlisäyksemme ei enää mahtunut mukaan, joten Tammikuun 2026 uudelleennostona toimikoon tämä haikea runokokoelma. Minulla on jo nyt ikävä sinua, lapseni...
Älkää silti huoliko liikaa, työnsin perheenlisäyksen kellarin nurkkaan odottelemaan sitä päivää kun löydän hänelle jonkun sopivamman paikan. Mutta olohuoneeseen en saa häntä enää kuulemma päästää. Ei sovi sisustukseen, minulle sanottiin.
Jaahas, on taas aika purkaa mennyt vuosi. Ja osana tätä vuosiperinnettä minun pitää ensin selittää, miksi olen päätynyt taas purkamaan vuoden eri tavalla kuin yleensä. Tällä kertaa mennään listan muodossa.
Vuonna 2014 ilmestynyt A Good Man on nimensä mukaisesti elokuva hyvästä miehestä. Sen pääosassa on Steven Seagal.
Katselin tuossa eilen ranskalaista Kaikki Elämäni Aamut elokuvaa. Se on tarina 1600-luvun Ranskasta ja muutamasta muusikosta, jotka kamppailevat taiteen merkityksen ympärillä. Siinä oli kohtaus, jossa nuori mies tulee työhaastatteluun vanhan mestarimuusikon luokse. Hän kertoo surullista tarinaa siitä, kuinka hänet potkittiin ulos...
Luin neljävuotiaalle pojalleni Kristianille vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa H.C. Andersenin Ruman Ankanpoikasen. Kristian ei kauheasti välittänyt sadusta. Kun kysyin, että miksi, niin hän sanoi ettei "siinä ollut yhtäkään dinosaurusta".
A series of reviews from my Letterboxd account, part 19.
