Elokuvamaratonit - Harrastus joka johtaa kuolemaan

25.11.2014

Olen yhdessä ystävieni Sebastianin, Markuksen ja Aarnin kanssa viimeisten kahden vuoden aikana pitänyt useamman elokuvamaratonin juomapeleineen kaikkineen. Maratonit ovat pääosin olleet täydellisiä menestyksiä jos menestys lasketaan vain ja ainoastaan litroissa. Ja ainakin minulla maratonit ja litrat tuntuvat olevan suorassa yhteydessä terveydentilaani ja pettävään sydämeeni. Jos totta puhutaan, en tiedä miten selviän niistä hengissä. Uusin maratoni on nyt tulevana viikonloppuna ja ei ole mitään takeita siitä näenkö ensi viikkoa, joten vielä kun voin, tässä on edellisten maratonien purku.

Jotta emme kuitenkaan olisi vain minun hämärien muistikuvieni varassa, olen lisännyt mukaan Sebastianin, Markuksen ja Aarnin versioita tapahtuneista. Myös tyttöystäväni Anna on todistanut osaa maratoneista ja jakanut meille niistä omia näkemyksiään. Hänen sanoihin kannattaa kiinnittää eniten huomiota, sillä hän on ainoa jonka muistoja viina ei ole tahrinut lainkaan.

Lisäksi, koska me kaikki opiskelemme elokuva-alaa, mukaan on mahtunut myös muutama ammattitaitoinen elokuva-arvostelu. Kuten tämä Aarnin arvostelu Lone Wolf McQuade -elokuvasta:

lonewolf.jpg

Koska tästä tulisi yhtenä pakettina ihan tolkuttoman pitkä selostus, olen jakanut maratonit omiin sivuihin.

ELOKUVAMARATON 1 - VIATTOMUUS

ELOKUVAMARATON 2 - ELOKUVAT OVAT VIIHDETTÄ

ELOKUVAMARATON 3 - HYPPY SYVÄÄN PÄÄTYYN

ELOKUVAMARATON 4 - HIDAS ITSEMURHA

ELOKUVAMARATON 5 - KUOLEMA

ELOKUVAMARATON 6 - MIKSI TAISTELEMME?

ELOKUVAMARATON 7 - LOPUN ALKU

SEURAAVA MARATON - MITÄ MEILLE TAPAHTUU?

EPILOGI - KAHDEKSAN VUOTTA MYÖHEMMIN

maraton.jpg