James Bond -projektini, Osa 6 - On Her Majesty's Secret Service

10.6.2018

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1969 valmistunut On Her Majesty’s Secret Service.

En osaa sanoa mitkä helvetin lapsuudentraumat ovat tällä kertaa innoittaneet Maurice Binderiä, koska intro on käsittämätön kaikin eri tavoin. Ehkä Maurice kärsi kuvausten aikana erektio-ongelmista tai inspiraation puutteesta, koska en hyvällä tahdollakaan ymmärrä mitä vittua tässä tapahtuu:

Totta kai alastomat naiset ovat silhuetteja ja totta kai näiden nännit ovat niin teräviä että niihin voi puhkoa silmänsä, mutta en tiedä yrittävätkö he jotenkin esittää vaakunaa tai kuningattaren kruunua. Ehkä he esittävät patsaita? Ainoa asia josta voimme olla varmoja on se, että jotain he kuitenkin tekevät.

Alastomien naisten lisäksi tiimalasikuvion läpi valuu kuvia edellisistä Bondeista, sekä uuden Bondin eli George Lazenbyn juokseva hahmo. Tunnuslauluakaan ei tällä kertaa ole, varmaan syistä.

Vaikkakin intro on yksi kaikkien aikojen surkeimmista Bond-introista, on se silti temaattisesta sopiva elokuvaan. Koska On Her Majesty’s Secret Service on yksi kaikkien aikojen surkeimmista Bond-elokuvista.

James Bond rakastuu ja todistaa rakkautensa pettämällä tulevaa vaimoaan niin paljon kuin suinkin pystyy. Elokuvan lopussa puhkinussittu Bond ymmärtää viimeinkin mitä rakkaus on ja asettuu aloilleen. Bond menee naimisiin ja elämä hymyilee. Mutta koska Bond-elokuvia pitää tehdä enemmän ja saman naisen raahaaminen uusin seikkailuihin olisi ihan liian työlästä, alkaakin status quon palauttaminen heti valojen vannomisen jälkeen. Tuoretta vaimoa ammutaan päähän ja Bondin sydän särkyy. Elokuva loppuu.

Elokuvan loppu on myös elokuvan ainoa hyvä kohtaus. Josta päästäänkin suoraan suurimpaan ja tärkeimpään kysymykseen jonka tämä leffa herättää:

On Her Majesty’s Secret Service on vitsi. Se on lähes kaksi ja puolituntinen sietämättömän tylsä, paikallaan laahaava leffa jossa on yksi toimiva minuutti. Se toimiva minuutti sattuu olemaan elokuvan viimeinen minuutti, joka näyttävästi määrittelee täysin koko elokuvan. Koska jos katsoo vaikka parhaiden Bond-elokuvien listoja, tämä helvetin paska löytyy lähes kaikista kolmen parhaan joukosta. Esimerkkilistoina vaikka tämä ja tämä ja tämä ja tämä ja tämä. Nuo kaikki olivat listoja, jotka löysin googlen ensimmäiseltä sivulta hakusanalla ”list of best bond movies”. Ja On Her Majesty’s Secret Serviceä ylistetään niistä jokaisella.

Onko mahdollista, että kukaan ei ole tajunnut George Lazenbyn olevan ehkä maailman huonoin näyttelijä? Olen nähnyt pensaita jotka näyttelevät James Bondia paremmin kuin George Lazenby. Lisäksi toimintakohtaukset ovat lähes katsomiskelvottomia, koska niiden leikkaaminen on Transformersin tasolla. En tiedä yhtään mitä helvettiä niissä tapahtuu, koska keskimääräinen leikkauksen kesto on kaksi sadasosasekuntia. Esimerkkinä vaikka tämä kohtaus:

Ehkä syy siihen miksi On Her Majesty’s Secret Service on niin korkealle arvostettu on se, että se on todella erilainen Bond. Siinä rikotaan jo tutuksi tullutta kaavaa jossa Bond saa gadgeteja ja makaa kaikki naiset jotka näkee. Totta kai elokuvassa tapahtuu sitäkin, mutta paljon vähemmän kuin normaalisti. Lisäksi Bond menee elokuvan aikana naimisiin. Bond yrittää jopa erota MI6:n palveluksesta. Mutta nämäkin erilaisuudet ovat vain päälle liimattuja yrityksiä saada elokuva vaikuttamaan erilaiselta. Kyseessä on kuitenkin James Bond, elokuvahistorian muuttumattomin sovinistisin alkoholisti jolla on lupa tappaa. Se että Bond sanoo rakastuneensa ei muuta mitään hänen käytöksessään. Jos Bond rakastuisi palavasti ja haluaisi elämäänsä muutoksia, hän ei varmaan juhlisi rakkauden löytämistä lähtemällä pettämiskierrokselle Alpeille.

Sveitsissä, Portugalissa ja Englannissa. Pääosin Sveitsissä, koska lähes koko elokuva sijoittuu lumen keskelle.

Täysin käsittämätön. Blofeld ja SPECTRE ovat etsineet ympäri maailmaa 12 ruoalle allergista nuorta naista, jotka ovat Blofeldin aivopesumetodien avulla parannettu allergioistaan (koska Bondin maailmassa allergiat ovat psykologisia ongelmia, eivät fyysisiä). Nyt Blofeld aikoo lähettää parannetut naiset takaisin koteihinsa aivopestyinä. Ja kun Blofeld antaa naisille käskyn, naiset tuhoavat kotimaansa maatalouden parfyymiensa avulla. Ei vitsi.

Hei, kysymys. Miksi naisia ei voi vain salamurhata, jos he kerran ovat Blofeldin terroristeja? Onko se etiketin vastaista tappamista? MI6 tietää kyllä keitä naiset ovat ja miltä he näyttävät, koska Bond kaatoi näitä vuoronperään heti naiset tavattuaan ja otti näistä jopa kuvia. Tai jos naisterroristien tappaminen on väärin, niin miksei kukaan voi vain ampua Blofeldiä? Varsinkin kun Blofeld uhkaa tuhota ihmiskunnan ruoan, jos ei saa rikoksiaan anteeksi ja jotain vitun arvotitteliä. Antakaa tämän rikokset anteeksi ja antakaa tälle joku vitun arvotitteli. Ja sitten vain etsitte jonkun tyypin, jolla on lupa tappaa, ja pistätte tämän jonkun tyypin ampumaan Blofeldin! Miten vitun vaikeaa se voi olla!

Aika peruskätyrit, saksalaisia miehiä ja yksi saksalainen nainen. Oudompaa on se, että kätyrit käyttävät oransseja talvivaatteita joissa kaikissa on olympialaisten logo.

Tästä herää muutamakin kysymys, josta päällimmäisenä ehkä seuraava: Ovatko olympialaiset sponsoroineet Blofeldin outoa allergiasuunnitelmaa? Miksi he olisivat tehneet niin? Mitä he voivat voittaa tuhoamalla ihmisrodun? Eikö olympialaisten idea ole nimenomaan tutkia mihin kaikkeen ihmiskunta pystyy, ei mihin kaikkeen ihmiskunta voi kaatua?

Yksi autotakaa-ajo, pari suksitakaa-ajoa ja yksi olympialaiskelkkatakaa-ajo. Näistä vain suksitakaa-ajot olivat mielenkiintoisia ja paikoittain ihan hyvin tehtyjä. Aina kun oltiin suksilla ja ei oltu studiossa, kuvat näyttivät upeilta. Ja aina kun oltiin studiossa, kuvat näyttivät siltä kuin aikuiset miehet hyppisivät television edessä samalla, kun avustaja kaatoi lumen näköistä asbestia pöytätuulettimeen joka sitten puhalsi sen näyttelijöiden naamalle.

Olympialaiskelkkatakaa-ajo oli kamala. Se on myös yksi esimerkki siitä, kuinka laiska elokuva on. Blofeld pakenee Bondia ja sattuu löytämään vanhan tallin, jossa sattuu olemaan kaksi olympialaistasoista ratakelkkaa. Tämä on helvetin hyvää tuuria. Ja kun ottaa huomioon, että tallin edestä alkaa myös kelkoille suunniteltu huollettu kouru, on se jo lähes uskomatonta tuuria. Niin kuin kirjaimellisesti täysin vitun uskomatonta ja käsittämätöntä tuuria. Ehkä jopa käsikirjoittajien laiskuutta.

Olisin ostanut jopa paremmin sen, että Blofeldin paetessa Bondia arkkienkeli Mikael ilmestyisi taivaalta kahden olympiaratakelkan kanssa ja sanoisi ”Ällös pelästyen minua Ernst Blofeld, sillä se olen minä, arkkienkeli Pyhä Mikael. Minä taivaan lahjuksen mukanani tuon, sekä sinulle että Jumalan lapselle James Bondille joka perässäsi rientää. Ottakaa kumpikin olympiakelkka Jeesuksen Kristuksen tahdosta ja jahdatkaa toisianne näin, kun samaan aikaan minä olympiakourun luoda Jumalan tahdon nimeen. Amen”. Ja sitten Mikael antaisi kelkan molemmille, tekisi kourun ja toimintakohtaus voisi jatkua siitä.

En edes tiedä mistä aloittaisin. Ehkä kuitenkin pienellä muistelulla.

Kun opiskelin Metropoliassa käsikirjoittamista, tehtiin eräällä kurssilla lyhytelokuvaa. Minä kirjoitin kyseisen lyhärin käsiksen ja ystäväni Sebastian oli sen tuottaja. Sebastian sanoi minulle kerran, että voin aina soittaa hänelle, jos haluan kysyä jotain. Lupasin tehdä niin.

Sebastianin puhelin soi samana iltana yhdentoista jälkeen. Minulla oli kysymys. Kysyin, että miten helvetissä kukaan ei ole tehnyt isoa numeroa James Bondin pettämiskierroksesta elokuvassa On Her Majesty’s Secret Service!? James Bond rakastuu Tracyyn. Ja se on rakkautta, koska Bondin ja Tracyn romanttinen montaasi vahvistaa sen. Mutta heti kun Tracyn silmä välttää, Bond soluttautuu Blofeldin alppitukikohtaan, jossa on paljon nuoria naisia. Naiset ovat ääliöitä, he eivät ymmärrä gynekologin ja genealogin eroa. Bond puhuu naisille kuin nämä olisivat pikkulapsia, kun taas naiset samaan aikaan riisuvat Bondia silmillään. Seuraavana yönä Bond murtautuu yhden naisen huoneeseen ja kehumalla tämän huulia he päätyvät harrastamaan seksiä. Seksin tapahduttua Bond palaa omaan huoneeseensa itseensä tyytyväisenä, mutta yllätyksekseen kohtaa siellä toisen naisen. Kehumalla tämänkin huulia TÄYSIN SAMOILLA SANOILLA kuin edellisen naisen kanssa, Bond kaataa myös hänet. Seuraavana päivänä pelataan jostain syystä curlingia terassilla, kun yksi naisista pyytää Bondia käymään hänenkin huoneessaan. Bond sopii treffit kahdeksaksi. Ja sitten toisen naisen kanssa yhdeksäksi ja toisen kanssa kymmeneksi. Ikävä kyllä nuo kahdeksan treffit ovat ansa ja Bond jää kiinni. Hän pakenee tukikohdasta henkensä puolesta peläten ja sattuu pakomatkansa aikana törmäämään tulevaan vaimoonsa Tracyyn, jolta pyytää heti apua säälivänä. Ja kun Tracy auttaa Bondia ja siinä ohessa pelastaa hänen henkensä, Bond tajuaa viimeinkin miten upea Tracy on ja kosii häntä romanttisesti. Awww.

Sebastian oli hetken hiljaa. Ja sanoi sitten, että se kieltämättä kuulostaa oudolta toiminnalta jopa Bondin asteikolla. Myöhemmin katsoimme leffan vielä yhdessä ja olimme edelleen hämmentyneitä siitä.

Toinen iso ongelma elokuvan naismaailman kanssa on Tracyn isän naiskuva. Isä on niin vanhoillinen ja outo naistenalistaja, että Bond vaikuttaa feministiltä häneen verrattuna. Isä uskoo että naisia pitää hakata tai he kasvavat väärin. Isä ei ole varmaan hakannut tytärtään tarpeeksi, koska elokuvan alussa Tracy yrittää hukuttaa itsensä mereen. Bond onnistuu kuitenkin estämään teon. Isä päättääkin lähestyä tästä syystä Bondia ja tarjoaa tälle miljoonaa puntaa, jotta tämä makaisi Tracyn kanssa. Bondin pitää dominoida Tracya munallaan kuten mies, koska se on ainoa tapa korjata itsepäisen naisen mielialavaihtelut. Bond kieltäytyy, koska johonkin Bondinkin raja pitää vetää. Myöhemmin Isä lyö Tracyn tajun kankaalle, koska ei jaksanut kuunnella tämän huolia. Lisäksi isä kertoo Tracylle hääpäivänä, että nyt tämä kuuluu vain ja ainoastaan Bondille, jota Tracyn pitää totella kaikessa aina ja ikuisesti. Avioliitto on kuuliaisuutta miehelle, ei muuta.

Ja sitten vielä viimeisenä, haluan kertoa kuinka tämä vuosisadan rakkaustarina Tracyn ja Bondin välillä syttyi. Kaikki alkaa siitä, että Bond pelastaa Tracyn hukkumiselta. Seuraavan kerran he törmäävät toisiinsa kasinolla, jossa Tracy uhkapelaa kymppitonnin jota hänellä ei ole. Bond tarjoutuu maksamaan Tracyn velat ja pelastaa hänet näin toisen kerran. Bond änkee sitten tiensä Tracyn huoneeseen, jossa lopulta muistuttaa tätä veloistaan. Tracy kertoo, että hänellä on kyllä yksi tapa maksaa velkansa, ja he päätyvät sänkyyn.

Joten toisin sanoen Bondin ja Tracyn rakkaustarina alkaa itsemurhalla, joka päätyy siihen, että Tracy huoraa itseään Bondille rahasta.

Hämmentävää. Bond tilaa kasinolla Dom Perignonin, pyytää klassisen martinin tulevan appiukkonsa takahuoneessa, istuu viinilasin edessä illallisella ja tilaa konjakkia Sveitsiläiseltä koiralta joka pelastaa Bondin lumen keskeltä. Mutta kertaakaan elokuvan aikana hän ei juo alkoholia. Hän vain puhuu alkoholista, mutta ei koskaan ota edes huikkaa. Tai ainakaan minä en nähnyt hänen juovan mitään.

Pienen hetken jo luulin, että elokuvassa ei ole mitään rasistista. Mutta sitten vaimoni bongasi erään pienen yksityiskohdan, joka on yksi pahimmista Bond-historiassa. Tiedän, että kyseessä on kova väitös, varsinkin kun ottaa Bond-elokuvien rasismin huomioon. Mutta tämä on todella paha.

Kun Bond saapuu tutkimuskeskukseen viettelemään naisia, hänet viedään ensin syömään kyseisten naisten kanssa. Naiset ovat kaikki allergikkoja, jotka ovat tulleet Blofeldin alppitukikohtaan etsimään parannusta sairauksiinsa. Yksi naisista on allerginen perunoille, toinen kanoille ja kolmas lihapullille. Kun Bond ja naiset asettuvat pöytään syömään, nainen joka on allerginen kanalle syö kanaa. Hän kertoo kuinka on parantunut vaivoistaan Blofeldin metodien ansiosta. Nainen joka on allerginen perunalle syö myös perunaa ja on parantunut. Ei enää ihottumia, hän kertoo.

Joten jokainen nainen syö ruokaa, jolle on ollut ennen allerginen. Nyt kun se on tiedossa, niin katsotaanpa tuon todella huonosti leikatun kohtauksen kuvia tarkemmin. Koska tässä on intialainen nainen, joka on näyttävästi ollut allerginen naan-leivälle.

Uuh. Paha. Seuraavana vuorossa on aasialainen nainen, joka on totta kai ollut allerginen riisille:

Herranjumala… Ja sitten, kirsikkana kakun päällä, musta nainen joka on luonnollisesti ollut allerginen banaanille:

Jeesus. Vitun. Kristus.

Paha kilpailu kahden kuoleman välillä. Ensimmäinen on mies, joka jahtaa Bondia suksien kanssa, mutta lentääkin vahingossa rotkoon. Mies järkyttyy rotkon nähtyään niin kovaa, että muuttuu nukeksi jolla on sukset. Ja sitten se nukke tippuu rotkoon hyvin nukkemaisesti.

Ehkä kuitenkin typerimmän kuoleman voittaa toinen mies, joka myös jahtaa Bondia suksilla. Mies hiihtää vahingossa suoraan suureen lumilinkoon, joka murskaa miehen pieniksi palasiksi ja sylkee sitten lumen seassa tämän suolet pois. Kun ottaa huomioon, että lumilingoissa ei ole mitään teräviä pyöriviä osia jotka silppuavat lunta niin kuin heinäpeltoa, vaan pelkästään ilmavirta joka puhaltaa lunta paikasta toiseen, tarkoittaa kohtaus siis sitä, että mies hajoaa palasiksi lumilingon imutehosta. Mies oli luultavasti tehty jostain hyytelöstä, koska mikään muu ei voi selittää kuolemaa.

Kun mies kuolee lumilinkoon joka puhaltaa miehen verisinä paloina lumihankeen, Bond sanoo Tracylle: ”He had a lot of guts”

Outoa kyllä ei yhtäkään typerää nimeä. Tämä on eräänlainen saavutus.

George Lazenby näyttää nelikymppiseltä Prinssi Charlesilta, joka osti kerran koko vuoden kuntosalikortin, kävi siellä kerran ja nyt aina kuntosalin ohi ajaessaan on pettynyt itseensä.

Hauska fakta: Walt Disneyn animaatioklassikko Dumbo perustuu George Lazenbyn elämään. Aivan kuten Dumbo, myös George Lazenby pystyy lentämään massiivisten korviensa ansiosta.

George Lazenby on niin huono näyttelijä, että hän ei pysty kantamaan elokuvaa uskottavasti. George on niin huono näyttelijä, että hän ei pysty kantamaan uskottavasti edes tuolia huoneesta toiseen.

George Lazenby vuokrasi elokuvaa varten Kirk Douglasin hiirenpillun ja siirsi sen omaan leukaansa. Kuvausten jälkeen hän ei kuitenkaan palauttanut hiirenpillua Kirkille, vaan myi sen eteenpäin John Travoltalle, jonka ura lähti mahtavaan nousuun.

Aivan kuten elefantit vanhetessaan jättävät laumansa ja matkaavat esi-isien laaksoon kuolemaan, niin myös karisma elämän ehtoopuolella jättää ihmiskehon ja matkaa George Lazenbyyn kuolemaan.

Joten yhteenvetona sanoisin, että George Lazenby ei siis ole kovin pantavan näköinen.

Elokuvassa ei oikeastaan ole agenttivempaimia, paitsi yksi. Mutta ehkä tuonkin vempaimen esittely on suurempi ongelma kuin itse vempain on.

Elokuva alkaa näin. Valkoinen ympyrä liikkuu ruudun läpi, muuttuu aseen tähtäimeksi johon Bond kävelee ja jota kohti Bond sitten ampuu. Kuva muuttuu veriseksi ja menemme suoraan MI6:n tiloihin. Siellä Agentti Q kertoo M:lle radioaktiivisesta nöyhdästä, jonka voi pistää kohteen taskuun ja jota voi sitten nöyhdän avulle seurata. M sanoo että ei tarvitse nöyhtää vaan Bondin. Ja sitten Bond metsästää naista jollain eksoottisella rannalle ja elokuva alkaa oikeasti.

Ensinnäkin. Mikä helvetin pointti nöyhtäkohtauksella oli? Ei nöyhtää missään vaiheessa edes käytetä elokuvassa? Ja miksi elokuvan piti alkaa sillä? Oliko taskunöyhtä oikeasti houkuttelevin tapa kutsua katsoja tähän seikkailuun?

Toisekseen, jos minä löydän taskustani nöyhtää, minä heitän sen pois. Joten miten helvetissä radioaktiivisesta taskunöyhdästä olisi edes mitään hyötyä ihmisiä jäljittäessä, jos kukaan ei suostuisi pitämään sitä taskussaan?

Korkea. Tässä vain pari räikeintä esimerkkiä:

Bond innostuu kesken murtokeikan lukemaan Playboy-lehteä ja tuijottamaan keskiaukeaman tyttöä. Bond varastaa jopa lehden mukaansa, koska ei voi antaa muiden miesten nähdä hänen jo omimiaan tissejä.

Elokuvan loppupuolella Bond ja tuleva vaimo Tracy pakenevat takaa-ajajia autolla ja onnistuvat ajamaan itsensä rallikisoihin. Rallikisat ovat täynnä Gilletten, Avonin ja öljy-yhtiö BP:n mainoksia, mutta se kaikki on varmaan vain hullua yhteensattumaa eikä mainontaa.

Kun James Bondin pitää soluttautua Blofeldin tukikohtaan, hän päättää esittää sukututkijaa. Onnistuakseen tässä hämäyksessä, hän käy tapaamassa erästä tunnettua sukututkijaa. Hän pääsee tämän puheille esittelemällä tutkijalle omaa Skotlantilaista sukupuutaan. Joten toisin sanoen, James Bond on niin salainen agentti, että sen lisäksi että hän aina kertoo kaikille oman nimensä kaksi kertaa, hän on myös valmis esittelemään kaikki omat sukulaisensa kaukaisesta historiasta ja käyttämällä heitä ja omaa sukututkimustaan omana taustatarinanaan. On suorastaan ihme, että Bond jää taas kerran Blofeldin ansaan.

Josta puheenollen. Bond ja Blofeld ovat jo tavanneet elokuvassa You Only Live Twice. Miten Blofeld ei tunnista Bondia? Bond on kyllä pukeutunut Austin Powersiksi, joten se voi vähän hämätä, mutta luulisi nyt jumalauta rikollisneron tunnistavan ainoan vihollisensa.

Vaihtoehtoisesti, ehkä Blofeld tunnistikin Bondin, mutta piti sen jostain syystä salaisuutena. Mutta silloinkin nousee esiin kysymys, että eikö Bond tajunnut Blofeldin tunnistavan häntä? Koska he ovat tavanneet ennenkin.

Kolmas teoria miksi Blofeld ei tunnistanut Bondia on vieläkin typerämpi, mutta tavallaan myös eniten järkeenkäypä. Kun Blofeld ja Bond viimeksi tapasivat, Blofeldiä esitti Donald Pleasence ja Bondia Sean Connery. Nyt Blofeldiä esittää Telly Savalas ja Bondia George Lazenby. Joten jos molemmat ovat muuttuneet muodoiltaan, on Blofeldin virhe tavallaan ymmärrettävä.

Jos se ei ole vielä tullut selväksi, on On Her Majesty’s Secret Service yksi surkeimmista tekeleistä koko Bond-kaanonissa. Se on loukkaavan laiska, sietämättömän tylsä ja yksi vähiten jännittävistä seikkailuista seikkailuhistoriassa. Toimintakohtaukset ovat vitsi, ne ovat kuin 60-luvun halpaversio Jason Bournen taistelukohtauksista:

Tuo näyttää siltä kuin puolet materiaalista puuttuisi täysin. Ja tämä on elokuvan ensimmäisestä toimintakohtauksesta!

Joten, paska leffa. Sen sanottuani, on pakko mainita että elokuvan viimeinen minuutti on täydellinen. Siitä ei voi lähteä kiistelemään. George Lazenby yhtäkkiä alkaa jopa näytellä. Hän pitää kuollutta vaimoa sylissään ja surullisesti sanoo tämän vain lepäävän. Minä itkin.

Seuraavana vuorossa on Sean Conneryn loistokas paluu James Bondiksi elokuvassa Diamonds Are Forever. Ja paluu on niin loistokas, että se on myös (tavallaan) viimeinen kerta kun Connery palasi rooliin.

TÄSTÄ JAMES BOND -PROJEKTINI MUIHIN OSIIN