Kolme Miestä ja Elokuvasauva - Vuosikatsaus 2015-2016

11.4.2016

Viimeisen vuoden ajan on oikeastaan ainoa harrastukseni ollut kahden tai kolmen viikon välein nauhoitettavan elokuvapodcastin tekeminen. Podcastaaminen on hyvä harrastus, sillä sen lisäksi että se pakottaa minut käymään ulkona elokuvateattereissa ihmettelemässä, että mikä vittu suomalaisia elokuvateattereissa käyviä ihmisiä vaivaa, on se myös kätevä tekosyy juoda kaljaa keskellä viikkoa ilman, että tarvitsee potea huonoa omaatuntoa.

Tässä siis tiivistettynä viimeisen vuoden tuotoksemme:

Ensimmäisen jakson nauhoituksissa haimme podcastimme tulevaa tyyliä ja yritimme keksiä sille myös nimen. Lopulta nauhoituksen jälkeen päädyimme nimeen Podcastike- Kolme Miestä ja Elokuvasauva, mutta minä pidin myös PodCastAwaystä ja mahtavasta Face/Off viittauksesta, PodCastor Troysta. Muistan myös kuinka istuimme nauhoituksen ajan äärimmäisen epämukavalla sohvalla. Lisäksi selitin jotain Maradona-dokkarin paskuudesta.

Tässä jaksossa (ja ehkä myös seuraavassa, mutta epäilen) meillä oli mukana ”Ketkä Ovat Kuolleet” -osio, jossa nauroimme kuolleille ihmisille. Se oli mielestäni paras osio jonka olemme koskaan tehneet ja olen pyytänyt sitä oikeastaan jokaisen jakson nauhoituksen yhteydessä takaisin. Markus ja Simo, ahdasmielisiä kun ovat, eivät ole suostuneet. Yksi ajatukseni oli joskus luoda adressi nettiin jossa vaaditaan tämän osion palauttamista podcastiimme, koska nettiadressit toimivat aina.

Podcastimme jatkuvaksi piirteeksi nousi tässä jaksossa myös elokuvamääräys, eli yksi meistä saa määrätä kaikille yhden elokuvan, uuden tai vanhan, joka seuraavassa jaksossa puretaan. Minä määräsin Interstellarin, koska rakastan sitä elokuvaa ja tiesin että Simo ei rakastanut.

Toisessa jaksossa puhuimme yhdestä elokuvasta ja yhdestä kaksi ja puoli tuntia kestävästä huonosta autovitsistä.

En ole ikinä ymmärtänyt Fast & Furious -sarjaa. En tiedä ovatko toimintaelokuvat jotenkin jonkun evoluution kautta kehittyneet niin paskoiksi, että 150 minuuttinen olut ja automainos käy nykyään elokuvasta? Ainoa asia joka Fast & Furious seiskasta jäi minulle mieleen oli Paul Walkerin elottomat hainsilmät, kun tämä ajaa autoa ja katsoo vieressä ajavaa Vin Dieseliä. Se oli niin mauton tapa lopettaa elokuva, että se oli jo hauskaa.

Kun kävin katsomassa Ex Machinan teatterissa, siellä oli joku jätkä muovikassin kanssa ja se rapisteli sitä koko elokuvan. Se ei siis nähdäkseni kaivanut sieltä mitään, se vaan rapisteli sitä. Ja se puhui kovaan ääneen koska se oli kännissä. Ja se söi popcornia ärsyttävän äänekkäästi. Ja selasi kännykkää. Ja sitten kun leffa loppui ja me lähdimme salista, näin sen naaman ja se näytti olevan kehitysvammainen.

Kerran vuosia sitten kävelin ahtaalla jalkakäytävällä ja edessäni oli ärsyttävän hidas tyyppi. Kiroilin mielessäni, että se voisi painua vittuun minun edestäni. Ohitin sen törkeästi kun sitten lopulta meni hermot. Sekin oli kehitysvammainen. Toisin kuin Ex Machinaa katsellessani, silloin tunsin pahaa omaatuntoa. Ex Machinan minulta pilannut kehitysvammainen sen sijaan ei aiheuttanut muuta kuin palavaa vihaa. Hän voisi minun puolestani vaikka keksiä itselleen paremman harrastuksen kuin elokuvateattereissa muovikassien rapistelun ja kännin laskemisen. Esim. itsensä puukottaminen tai korkeiden talojen katoilta hyppiminen voisivat olla mahdollisia harrastusideoita.

The Resident taas oli Simon elokuvamääräys meille kaikille. En muista siitä mitään muuta kuin sen, että se oli perseestä. Sen sijaan että katsoimme ja arvostelimme The Residentin, olisi mielestäni voitu ottaa sen tilalle se ekassa jaksossa kuultu ”Ketkä Ovat Kuolleet” -osio, jossa naurettiin kuolleille. Se oli hauska osio.

Mad Max: Fury Road on kaikkien aikojen paras elokuva koskaan ikinä elokuvahistoriassa. Olen valmis väittelemään tästä kenen tahansa kanssa, ihan milloin vain.

”Mutta Santtu, minun mielestäni Casablancan näkemys siitä, miten tosirakkaus on sitä että päästää irti, on elokuvahistorian kaunein väite”.

”No, rakas ystäväni, siinä olet vittu väärässä, sillä tässä on Mad Maxin sähkökitaramies!"

”Minä taas uskon että Akira Kurosawan Seitsemän Samuraita on ainoa elokuva jonka vaikutus näkyy yhä kaikissa-”

”VÄÄRIN! SÄHKÖKITARAMIES!”

”Apocalypse Nown näkemys sod-”

”SÄHKÖKITARAMIES!”

Tässä jaksossa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota suolistoääniin joita minulta pääsee. Niihin löytyy järkevä perusteltu selitys jonka voitte kuunnella seuraavasta jaksostamme, kohdasta 1:08:23. Siellä kuulette tarinan siitä kuinka aikuinen mies paskoo housuun.

Lisäksi tässä jaksossa puhuttiin Markuksen määräämästä kuutioelokuvasta tai vastaavasta, tässä on sähkökitaramies:

Tässä jaksossa puhuimme kahdesta hyvästä elokuvasta. Minun elokuvamääräykseni Top Gun oli tietysti näistä kahdesta se parempi, sillä se oli Top Gun.

Tiesittekö, että kun oikein etsimällä etsii Top Gunista homohtavia hetkiä, sieltä löytyy niitä ihan muutama?

Toisin kuin edellisessä jaksossa, tällä kertaa keskustelimme kahdesta sysipaskasta elokuvasta. Markuksen raivo Poliisiopistoa kohtaan on erityisen suositeltavaa kuunneltavaa. Siinä on jotain kaunista kun aikuinen mies suuttuu verisesti elokuvalle ja lopulta toteaa sen olevan homofoobinen paska ja mielestään kaikkien aikojen huonoin elokuva noin niin kuin muutenkin.

Jurassic Worldissa taas on dinosaurus joka osaa olla näkymätön. Jälleen kerran on huomautettava, että jos olisimme vain käyneet koko jakson läpi ”Ketkä Ovat Kuolleet” -osiota, olisimme säästyneet paljolta mielipahalta ja nauraneet paljon enemmän kuolleille.

Terminator Genisys tulee menemään historiaan yhtenä kaikkien aikojen hauskimpana epäonnistumisena. Se on viime kesältä ainoa "suuri" elokuva joka oli niin helvetin huono, että se oli jo hyvä. Todisteena tästä, tässä aito, muokkaamaton kymmenen sekuntia kestävä kohtaus joka oikeasti on elokuvassa (ei vitsi):

TOM CRUISE SPECIAL! Rogue Nation oli törkeän kova leffa ja Cocktail oli törkeä leffa. Cocktailissa Tom Cruisen kaveri lyö vetoa että Tomppa ei uskalla panna jotain vanhempaa naista, johon Tomppa on vaan että ”watch me” ja onnistuu pettämään siinä yhteydessä tyttöystäväänsä. No yllättäen Tompalle ja tyttöystävälle tulee ero ja kaikki menee vituiksi. Kuukausia myöhemmin Tomppa löytää tiensä entisen tyttöystävänsä luokse ja tämä on vähän kiukkuinen koko pettämiskuviosta. Mutta Tompalla on onneksi saatanan hyvä selitys tekemisilleen:

“When a guy lays down a dare, you just gotta take it”

Ja leffan lopussa Tomppa tietysti palaa yhteen entisen tyttöystävänsä kanssa. Tässä on sähkökitaramies:

Sen sijaan että tässä jaksossa olisi ”Ketkä Ovat Kuolleet” osio jossa voisimme nauraa kuolleille ihmisille, tässä jaksossa puhutaan Southpawsta, Inside Outista ja Boyz n The Hoodista.

Tässä jaksossa nousee myös esiin väitteeni siitä, että Arttu Wiskari ei ole paska muusikko. En ymmärtänyt miksi Arttua aina haukuttiin kun ne biisit jotka häneltä olin kuullut (kaikki kolme) olivat mielestäni ihan hyviä, jopa aika Gösta Sundgvistmaisia. Tämä johti sitten seuraavassa jaksossa kuultavaan suureen Arttu Wiskari VS. Gösta Sundgvist -väittelyyn, jossa minä kaivoin esiin Göstan kymmenen huonointa lyriikkaa ja Simo kaivoi esiin Artun kymmenen huonointa lyriikkaa. Olin varma että voittaisin. Ja tähän suora leikkaus seuraavaan jaksoon jossa -

- hävisin täydellisesti kyseisen vedon. Arttu Wiskarin lyriikat ovat paskimmillaan paskempia kuin mitä paska on paskaa. Esimerkkejä? Kuunnelkaa tästä jaksosta mitä Simolla oli sanottavana niin siinä on teille heti alkuun kymmenen esimerkkiä.

Tässä jaksossa käymme Simon ja Markuksen kanssa läpi myös lempielokuvamme ja puhumme kattavasti inhokkielokuvastani Prometheuksesta. Olen jo jakanut Prometheukseen liittyvät muistiinpanoni blogissani aiemmin, joten en viitsi tuhlata tietokoneeni näppistä enää enempää sen paskaleffan vuoksi. Sanottakoon vain se, että Prometheus oli Markukselta paskamainen leffamääräys joka oli kohdistettu suoraan minulle, joten minä vastasin siihen paskamaisella määräyksellä joka oli kohdistettu suoraan Markukselle. Eli Tuntemattomalla Sotilaalla. Tästä kaikesta alkoi sitten muutaman jakson kestänyt koston kierre.

Markus ja Simo eivät kumpikaan olleet nähneet Tuntematonta aiemmin, joten tämä jakso oli heille myös eräänlainen patrioottinen kokemus. Ja kuten hyvin tiedetään, Tuntematon on paras elokuva joka on koskaan tehty. M. Night Shyamalanin The Visit sen sijaan ei ole. Ja Sicariota en jaksanut itse edes käydä katsomassa, eli sekin on varmaan aika paska leffa.

Uusin Bond oli erittäin kova pätkä, vaikka Markus ja Simo mitä sanovatkin. Markus rakastaa Prometheusta ja Simo on puolisokea, eli he eivät tiedä mistään mitään.

Koston kierrettä jatkaneessa Alone In the Darkissa taas on kohta jossa kalju kätyri saa luodin polveen ja jatkaa silti juoksemista. Sitten se saa kaksi luotia suoraan sydämeen ja se jatkaa tappelemista. Sitten pieni keppi lävistää sen mahan ja se kuolee siihen paikkaan.

Koston kierteen loppu koettiin kristillisen propagandaelokuvan Left Behindin myötä. Jeesus Vitun Kristus että elokuva voi olla perseestä! Siinä elokuvassa kaikki hyvät kristityt (ja hyvät kristityt elokuvan mukaan ovat siis niitä jotka tunkevat uskontoaan väkisin toisten kurkusta alas) pääsevät taivaaseen kun taas kaikki pakanat tai huonot kristityt (jotka eivät anna uskonnon ohjata elämäänsä) eivät pääse. Jotenkin kaikki jäljelle jääneet alkavat heti mellakoida ja tappaa toisiaan, vaikka kaiken järjen mukaan kristittyjen kadottua mellakoiden ja tappamisen pitäisi nimenomaan loppua.

Left Behindissa on myös lentokone, jossa on laaja skaala eri ihmistyyppejä, mm. musta nainen, muslimi, kääpiö ja Nicholas Cage.

Jaksossa numero 14 puhuimme elokuvista, tässä on sähkökitaramies:

Uusin Tähtien Sota oli positiivinen yllätys, kun taas Adam Sandlerin Netflix-hirviö Ridicilous Six oli negatiivinen raivonhuuto. Ridicilous Six on niin paska elokuva, että se saa Prometheuksen näyttämään Alienilta. Ridicilous Six on kuin elokuvamaailman Aids, joka saastuttaa kaikki elokuvat jotka ovat kosketuksissa sen kanssa. Ridicilous Six on paskin elokuva joka on koskaan elokuvattu ja jos maailmassa olisi oikeus, elokuvajumala sitoisi sen kiinni vuoreen ja antaisi mustan linnun repiä siltä silmät päästä joka päivä, kuten jollekin Jumalalle tehtiin jossain mytologiassa. Se Jumala saattoi olla Prometheus. Se olisi hauska yhteensattuma. En silti jaksa tarkistaa oliko se Prometheus vai ei.

Olette varmaan kuulleet sen filosofisen kysymyksen, että jos sinulla olisi aikakone niin estäisitkö Holokaustin tappamalla Hitlerin. Jos minulla olisi aikakone, antaisin Hitlerin elää ja menisin sen sijaan Adam Sandlerin lapsuuskotiin jossa ampuisin Sandlervauvan sen vitun kehtoon!

Ridicilous Six on paskin elokuva elokuvahistoriassa, jos se ei vielä tullut selväksi.

Lisäksi tässä jaksossa puhutaan viime vuoden parhaista elokuvista.

Luin jostain että Michael Keaton on kusipää kun tämä tilaa kahvinsa Starbucksista. Keaton on myös aika kusipäinen hauskalla tavalla Beetlejuicessa. En keksi tämän jakson elokuvista muuta sanottavaa. Jos jaksossa olisi ”Ketkä Ovat Kuolleet” osio, kuten siinä mielestäni olisi pitänyt olla, olisi sanottavaa voinut olla enemmän. Ja naurettavaa. Kuolleille on hauska nauraa.

Tarantinon ja minun rakkaussuhde on nyt sitten virallisesti ohi. The Hateful Eight on huono vitsi elokuvaksi. Se on narsistisin narsistin ohjaama elokuva joka on tehty. Se on niin huono että pelkään katsoa Tarantinon vanhempia elokuvia, koska nyt nekin voivat olla pilalla.

Dragonheart taas oli elokuva jonka katsoin Simon ja Markuksen (ja parin muun kaverin kanssa) omien polttarieni krapula-aamuna. Siinä oli mies joka oli pukeutunut kävyksi. Ja Sean Conneryn lohikäärme taisi raiskata lampaan, mutta se oli PG-13 raiskaus, eli mitään ei nähty. Siinä vain viitattiin todella suoraan että Conneryn lohikäärme aikoo raiskata lampaan.

Suomalaiset eivät ole elokuvateatteri-ihmisiä. Tajusin sen kun kävin katsomassa Hail Caesarin Tennispalatsissa. Kukaan ei naura vaikka kyseessä on hauska komedia. Kaikki varmaan pelkäsivät mitä vieressä istuvakin miettii jos vähän naurahtaa. Lisäksi, kun elokuva loppui, edessäni istunut pariskunta nousi ylös ja nainen totesi että ”ei kaikkia elokuvia ole varmaan tarkoituskaan ymmärtää” . Mitä ymmärtämistä siinä oli? Se oli komedia!

Kun kävin katsomassa Mad Maxin ensimmäistä kertaa teatterissa Vantaan Flamingossa, oven ulkopuolella nainen sanoi miehelleen, että se oli epärealistinen elokuva, koska kukaan ei voi saada niin paljon iskuja metalliketjuista ja jäädä silti henkiin.

Mad Maxissa oli muuten sähkökitaramies:

Tänään julkaistussa juhlajaksossamme me keskustelemme paskoista elokuvista (Batman V Superman, Independence Day, Lawnmower Man 2) sekä todella hyvästä (Tin Cup), joka yllätti meidät kaikki ja palautti uskomme elokuvan taikaan. Tin Cup on pieni ja unohdettu mestariteos ja "kaikinpuolin todella hyvä elokuva, ehkä paras koskaan", kuten Simo sen niin hyvin jaksossa sanoi. Lisäksi ystävämme Sebastian oli vieraana ja kertoi myös kuinka hyvä elokuva Tin Cup oli.

Ja se oli siinä. Vuosi podcastia.

Kolme Miestä ja Elokuvasauva on vuoden aikana pikkuhiljaa hioutunut meidänlaiseksemme. Alussa mukana olleet trailerikatsaukset ja uutiskatsaukset ovat pikkuhiljaa karsiutuneet pois, ja itse elokuvakeskustelut ovat päässeet etusijalle. Podcastimme sisällössä on oikeastaan vain yksi pieni puute, jonka haluaisin korjata.

Joten tässä podcastimme sähköpostiosoite: podcastike@gmail.com. Pyydänkin teitä kaikkia lähettämään tähän sähköpostiin vihaisia vaatimuksia siitä, kuinka "Ketkä ovat kuolleet" osio, jossa nauramme vastikään kuolleille, pitäisi palauttaa podcastiimme. Palkitsen vihaisimman sähköpostin lähettäneen henkilön itse maalaamallani harvinaisella taululla. Kahdella taululla, jos vihaviestit menevät Markukselle ja Simolle perille ja osio palautetaan podcastiimme.