Steven Seagal - Into The Sun (2005)

15.3.2020

Into The Sun on vuonna 2005 ilmestynyt Steven Seagalin tähdittämä ja kirjoittama trilleri/toimintaelokuva/romanssi, joka sijoittuu Japaniin ja käsittelee Yakuza-rikollisorganisaation sisäisiä ongelmia. Pääosin heidän ongelmat liittyvät pukeutumiseen, sillä kaikki käyttävät hawaii -paitoja. Hauska fakta: elokuvan on ohjannut turkiseläin, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta ja viihtyy vesistöjen äärellä.

Steven Seagal ei katso takanaan olevaa räjähdystä samalla kun kävelee kohti kameraa Staying Aliven tahtiin. Kuva on otettu luultavasti jäähallissa, jonka sisään on rakennettu Tokiolainen katu, koska maan pinta on asteen verran normaalia katua sileämpi. Sileistä asioista puheen ollen, hiusraja Stevenillä on niin musta, että se muistuttaa minua siitä Ying/Yang symbolista. Tukanraja on epäluonnollisen mustavalkoinen. Se tavallaan näyttää valkoiselta jalkapallolta, jossa on mustia kuvioita. Tai Pandan korvilta. Tai pianon koskettimilta. Mikä tahansa mustavalkoinen asia jossa on selkeä raja, näyttää ihan Steven Seagalin hiusrajalta.

Selässään Stevenillä on jonkunlainen Transformers-hahmo ja päällään maailman pisin nahkatakki. Syy nahkatakkiin on tietysti Stevenin ylipaino, jonka musta väri sekä kankea takki saavat osittain katoamaan. Luultavasti juuri tästä syystä Steven käyttää samaa takkia koko vitun elokuvan ajan.

Ikävä kyllä Into The Sun jäi palkinnoitta, vaikka yrittikin ratsastaa koskettavalla rakkaustarinallaan voittoon. Eikö ranskalaisille kelpaa mikään? Mitä Stevenin pitää jumalauta tehdä voittaakseen edes yhden palkinnon Cannesissa? Näytellä? Laihduttaa? Katsoa räjähdyksiä?

Steven Seagal Muistilista ™ on luomani lista asioista, joita oletan Steven Seagalin elokuvissa yleensä tapahtuvan. Sen täyttämällä saa elokuvasta irti sen, kuinka Steven Seagalin elokuvalta elokuva mielestäni vaikuttaa.

Vain viisi ja puoli Bic Mac -ateriaa. Se voi olla tosin vähän alakanttiin laskettu. Juoni nimittäin mahdollisesti pyöri terrorismin ympärillä ja siihen ehkä liittyi korruptoitunut poliitikko, mutta en ole varma, sillä en pysynyt yhtään kärryillä elokuvan tapahtumista. Luultavasti Stevenin hahmolla oli myös traaginen historia, joka näytettiin katsojalle heti elokuvan alussa, mutta en voinut hyvälläkään tahdolla laskea sitä mukaan. Steven soti Burmassa ja menetti parhaan ystävänsä, mutta tuohon juoneen ja sen tapahtumiin ei millään tavoin palattu enää myöhemmin. Ne olivat kuin osa toista elokuvaa, mahdollisesti komediaelokuvaa. Stevenin ystävän tehdessä kuolemaa, ei Steven pystynyt pitämään pokkaansa. Hän lohdutti verta yskivää sotilaskaveriaan kertomalla tälle, että kaikki on hyvin, samalla kun oli itse tukehtua nauruun. Ja sitten helikopteri lensi aurinkoon ja minä olin tukehtua nauruun.

Vuosisadan rakkaustarina, valmistaudu itkemään.

Tokion kuvernööri tai pormestari pitää hyvin Trump-henkistä muuri-puhetta kun hänet salamurhataan. Tokion poliisi epäilee kyseessä olleen Yakuza, pahamainen japanilainen mafia, joten he soittavat CIA:lle ja pyytävät apua. CIA päättää pistää kehiin oman Piirakka & Yakuza-asiantuntijansa, jota esittää tietysti Steven Seagal. Lisäksi CIA pistää Stevenille avuksi FBI agentin, joka ei osaa käyttää asettaan ja luulee Japania Espanjaksi.

CIA on muuten salainen järjestö, jolle ei voi vain soittaa hätätapauksissa eikä se tarjoa apua poliiseille maissa, jossa se ei periaatteessa edes ole olemassa. Ja FBI:llä ei ole oikeuksia toimia ulkomailla. Okei, jatketaan.

Steven kuiskailee ja arvailee tiensä heti rikollisten jäljille ja saa selville, että Yakuza aikoo yhdistyä kiinalaisen Tong-rikollisjärjestön kanssa ja luoda yhteisen rikollisjärjestön. Tässä kohtaa tipahdin juonesta täysin, koska täysin tyhjistä esiteltiin niin saatanan outo rakkaustarina, että keskityn siihen kohta lisää ajan kanssa. Rikolliset pukeutuvat toistensa vaatteisiin, on eräs päärikollinen joka aikoo kai joko tuhota sekä Yakuzan ja Tongin tai sitten ei, kaikki ampuvat toisiaan, huutavat toisilleen, tekevät sopimuksia ja sekoilevat minkä kerkeävät.

Se ei auttanut yhtään, että tapahtumat on leikattu täysin sattumanvaraiseen järjestykseen. Ehkä leikkaaja vahingossa kaatoi filmirullat lattialle ja kelat menivät sekaisin. Ja sitten hän vain päätti, että ei se varmaan haittaa, koska kyseessä on kuitenkin vain jonkun läskin toimintasankarin leffa jota kukaan ei kuitenkaan katso. Seurauksena leikkaaja alkoi vain kasaamaan koko paskaa yhteen jostain. Tästä syystä elokuvan alussa varmaan sodittiin Burmassa. Joku Stevenin ennenjulkaisematon Burma-elokuva varmaan jotenkin sekoittui filmirullien kanssa ja voitti siksi paikan elokuvan alkuna. Eikä elokuvan ohjannut minkki viitsinyt sanoa mitään, koska ainakin elokuvan alussa oli räjähdys, jota kohti Steven ei katsonut.

Aivan, elokuvan ohjaaja on siis kirjaimellisesti minkki.

Joten juonella ei ole mitään merkitystä. Se on vain paljon tyhjää puhetta Yakuzan kunniasta ja sisäisistä ongelmista. Joten niiden sijaan puhutaanpa hetki Stevenin rakkaustarinasta.

Haluan aloittaa tämän sillä, että aina silloin tällöin kun Steven Seagal puhuu, hän kuulostaa ihan Donald Trumpilta. Hänellä on sama rytmitys ja sama halveksunta muita kohtaan kuin Trumpilla on puhuessaan. Ja kun Steven päättää vähän rikastuttaa käsikirjoitusta omilla lisäyksillään, ne ovat yhtä hyviä lisäyksiä kuin mitä Trumpilla on puheissaan. Vähän aikaa sitten Trump kutsui koronavirustestipaketteja kauniiksi, joka oli epäilemättä Trumpin oma lisäys puheeseen. Steven taas kutsui erästä kimonoa kahteen otteeseen kauniiksi samassa lauseessa. Hyviä lisäyksiä, Steven ja Donald. Tosi hyvin tehty. Joten tiedä tämä: Aika ajoin Steven Seagal vaikuttaa pelottavan paljon Donald Trumpilta.

Eli. Elokuvassa on kohtaus, jossa Steven menee yöklubiin (joka on tavallaan strippiklubi myös, sekä ravintola, huutokauppahalli ja missikisa-gaala). Hän pyytää siellä työskentelevää naista auttamaan häntä ottamaan yhteyttä Yakuzaan, koska hän tietää naisella olevan tarvittava yhteys. Nainen suostuu. Sitten Steven sanoo rakastavansa naista ja lähtee pois. Jälkeenpäin selvisi, että kyseessä oli Stevenin pitkäaikainen tyttöystävä, mutta kyseinen hetki tuli niin puskista, että en ollut saada henkeä nauramiselta. Ajattelin jo hetken, että kuolen tuon kohtauksen vuoksi. Siis kirjaimellisesti kuolen, sillä olen ollut viikonpäivät jossain vitun oudossa influenssassa eikä henki tahdo kulkea kunnolla. Kyseessä on varmaan vain koronavirus. Jälkeenpäin ajatellen, minun ei olisi varmaan kannattanut käydä joka päivä ulkona syömässä ja kaupassa yskimässä ostoskärryihin ja leikkimässä lasten kanssa päiväkodin pihalla pusuhippaa, mutta minkäs teet. Syytän mediaa. Media ei ollut varoittanut minua koronaviruksesta tarpeeksi.

Joka tapauksessa, kyseinen nainen oli siis Stevenin pitkäaikainen tyttöystävä Nayako. Ehkä en tajunnut helliä vihjeitä rakastavaisten suhteesta, koska heidän välinen kemia oli niin olematon. Steven ja Nayako ovat lähes yhtä luonteva pari kuin iTunes ja Microsoft Windows. Tai leijona ja lisätuloveroilmoitus. Tai kuten:

Kyllä, tästä päästään Trumpiin. Useaan otteeseen mietin, että tältä Trumpin ja Trumpeliinan (Melania? Victoria? En muista vaimon nimeä enkä jaksa sitä selvittää) suhde varmaan näyttää kotonakin. Kuten mainittu, Stevenin tapa kehua vaimoaan on kehua tämän kimonoa, joka on ”tosi kaunis ja sileä, tosi kaunis, melkein yhtä kaunis kuin koronavirustestipaketti on”. He pitävät toisiaan kiinni pikkusormista puiston penkillä, sillä se on rakkautta. Steven myös kosii ja se saa Nayakossa aikaan tunteen, joka on verrattavissa euron löytämiseen kadulta. Stevenin ja Nayakon välinen rakastelu on myös aika tunnevapaata, sillä se koostuu Stevenistä, joka makaa hennosti Nayakon päällä, samalla kun Nayako tukehtuu kuoliaaksi. Näin Trump ja Trumpeliinakin varmaan rakastelevat. Trumpista vaan tarttuu Trumpeliinaan enemmän itseruskettavaa väriä kuin Stevenistä.

Mietin ehkä vähän liikaakin, että miksi Stevenin piti maata maailman pienimmän naisen päällä, kunnes tajusin sen toisen vaihtoehdon mahdottomuuden. Alastoman Stevenin päälle kiipeäminen on kuin vuorelle kapuaminen, ja kun sinne pääsee, on siellä pysyminen lähes mahdotonta. Ehkä ainoa tapa olisi maata Stevenin päällä ja toivoa, ettei rasvakerros liu’uta sinua pois. Se tuntuu varmaan vähän samalta kuin kaltevalla vesisängyllä makaaminen, mutta samoilla riskeillä. Jos teet herkkään pohjaan pienenkään reiän, kaikki tulee valumaan sieltä pois. Vesisängyn tapauksessa veden ja Stevenin tapauksessa KFC:n kastikkeen.

Elokuvan juonihelvetin keskellä Nayako murhataan, joka saa Stevenin varmaan tuntemaan asioita, ehkä, sillä ilmekään ei muutu. Jos oikein tarkkaan katsoo, vaikuttaa hän enemmän tyytyväiseltä kuin surulliselta. Tai ehkä kuitenkin ihan vähän pettyneeltä, niin kuin jos selviää ettei jääkapissa ollutkaan puolukkamehua vaan karpalomehua. Sitä se teettää, kun elämän rakkaus kuolee. Se aiheuttaa tunteita.

Steven pilkkoo tiensä elokuvan pahiksen luo ja tappaa kaikki jotka löytää. Elokuvan viimeinen näytös on periaatteessa pelkkää tappamista. Sitten kun kaikki ovat kuolleet, ottaa sekava juoni taas vallan ja asioita leikataan ihan päin vittua. Esimerkkinä elokuvan loppu. Steven muistelee kuollutta tyttöystäväänsä puistonpenkillä ja nähdään koskettava pikkusormihetki. Valmistautukaa itkemään tämän giffin edessä:

Ymmärrän täysin kosketuksenne, Nayako olikin haamu koko ajan. Pyyhkikää rauhassa pois järkytyksen kyyneleenne, jotta voimme jatkaa.

Loppumusiikki alkaa soida. Steven nousee puistonpenkiltä ja kävelee poispäin. Hän katsoo haikeana lampea.

Sitten hän kävelee kohti kaupunkia ja tämä tapahtuu.

Ja nyt voisi kuvitella elokuvan loppuvan tuohon. Mutta ei. Loppumusiikki katkaistaan kuin seinään ja leikkaaja liittää mukaan kohtauksen Tokion yöstä. Steven ajaa autoa, vastaa kännykkäänsä ja sanoo ”moro”.

Ja sitten lopputekstit.

Mitä vitun vittua tuossa tapahtui? Siis oikeasti? Osaako kukaan oikeasti selittää, miksei elokuvaa lopetettu viittä sekuntia aiemmin kun Japanin valtasi aurinkohirviö ja loppumusiikki soi? Ainoa selitys joka minulta löytyy on se, että leikkaaja oikeasti sekoitti filmirullat keskenään ja käytti viimeisenä kuvana ensimmäiseen näytökseen tarkoitettua puhelinkohtausta. Eikä ohjaaja voinut sanoa tähän mitään, koska oli näätäeläin.

Olen varma, että tälläkin hahmolla oli nimi, mutta en jostain syystä jaksa vaivautua käyttämään niitä näissä Seagal-puruissani. Tällä kertaa hänen nimensä oli Jack John William Bill Dom Dim Bim Bom Axel Kolmas. Ja tästä syystä kutsun hahmoa Steveniksi.

Steven pukeutuu läpi elokuvan maailman pisimpään mustaan nahkatakkiin. Tämä on tietysti vain siksi, että se peittää Stevenin lihavuuden. Mutta takki on jo niin luonnottoman pitkä, että se ei voi olla millään tavoin käytännöllinen. Jos esim. käyt paskalla julkisessa vessassa, olet pulassa. Sinun pitää mennä koppiin takki päällä. Mutta sitten kun istut alas, sinun pitää heittää nahkatakki pääsi yli, jotta et kakkaisi sille. Takki on niin pitkä, että näytät ihan siltä Muumien möröltä, kun istut pöntöllä nahkatakki väärinpäin pääsi päällä. Mitä jos vessapaperi on loppu? Hyvällä tuurilla naapurikopissa on joku joka voi auttaa, mutta et näe mistä hän tarjoaa paperia. Ja sitten huomaat, ettet voi taipua tarpeen alas, koska olet nahkamörkö. Ja pääsi on nahkan alla pelkkää hikeä ja tulta, et saa henkeä. Vaivut tajuttomuuteen. Ja sitten paria tuntia myöhemmin kun ruumiisi löydetään, joutuu Japanin poliisi soittamaan CIA:lle ja pyytämään apua, koska julkisesta vessasta löytyi nahkainen perverssi joka on tukehduttanut itsensä kuoliaaksi.

Mitä yritän sanoa on, älä käytä mustaa nahkatakkia peittääksesi lihavuuttasi, Steven. Käytä polyesteriä.

”Mestari”

”Mestari”

”Ei ole ketään yhtä hyvää kuin sinä, mestari”

”Olet ainoa joka omaa vanhojen mestareiden taidot”

”Hän on paras”

”Mestari”

”Miekkamestari”

Toisin sanoen Steveniä pidetään mestarina. Lihavana, kuiskailevana, nahkatakkisena mestarina.

Luultavasti en. Stevenin neliömetritaistelu oli yhtä säälittävää kuin aina ja siinä minulla olisi mahdollisuus läpsiä tieni voittoon, mutta Steven käytti lähes koko elokuvan ajan katanaa. Tiedän kokemuksesta, että en osaa käyttää katanaa. Kun vaimoni muutti vuosia sitten luokseni, toi hän mukanaan oman koristekatanansa. Eräänä päivänä otin sen seinältä ja tein sillä siistin liikkeen ja sen ”hayyaa” huudon, kuten elokuvissa. Mutta tein liikkeen tai huudon jotenkin väärin, sillä katanan varressa ollut tuppi irtosi ja lensi miekkaa pitkin suoraan olohuoneen toiselle puolelle avoinna olleen parvekkeen oven läpi suoraan parvekkeen ikkunaan. Ikkunaan ei tullut jälkeäkään, mutta en ole vieläkään saanut tuppia liimattua kunnolla takaisin kiinni katanaan.

Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta kun leikin aseilla kotona ja jotain menee pieleen. Kun sain 15-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi ilmakiväärin, onnistuin laukaisemaan sen suoraan olohuoneen lattiaan. Olin onneksi unohtanut pistää kivääriin ammuksen, joten ainoa vahinko oli lattiiaan osunut ilma sekä äitini saama sydänkohtaus kun kivääri pamahti hänen vieressään.

Pahempi asevahinko sattui kun asuin omillani Turussa reilu parikymppisenä ja löysin vanhan kuulapyssyni. Tähtäsin sillä kohti sohvaani, kuula meni sohvan yli ja osui sen takana olleeseen betoniseinään, josta kuula kimposi täydellä teholla takaisin minua kohti ja osui vasempaan kivekseeni. Nyt varmaan kysyt, että miten kuula voi osua vasempaan kivekseen housujen läpi? Vastaus on helposti, sillä olin alasti. Kun aikuinen mies asuu ensimmäistä kertaa omillaan reilu parikymppisenä, ei silloin käytetä kotona vaatteita, ei edes aseilla leikkiessä. Se on pyhä sääntö ja osa kasvamista.

Seuraavana aamuna soitin töihin ja sanoin olevani kuumeessa, vaikka oikeasti syy heikkoon olooni oli vähän nolompi. Ja vieläkin aina silloin tällöin siivouspäivinä kun näen tuon kuulapyssyn paketissaan kaapin nurkassa, vasen kivekseni alkaa vetäytyä piiloon. Tämä on minun traumani, minun Talvisotani.

Nayako Trump on Steven Seagalin elämän rakkaus. Ikuinen valon lähde. Toinen puolikas. Aito ja ainoa. Menneisyys ja tuleva. Koko maailma. Rakkaus oli Stevenille vain sana… kunnes Nayako tuli ja antoi sille merkityksen.

Täydellisessä maailmassa ei ole Steveniä ja Nayakoa, on vain… Stayako.

Nayakolla oli myös sisko, ehkä nimeltään Nayako 2. Hän osasi käyttää miekkaa ja oli elokuvassa vain, jotta mukaan saatiin ympättyä maailman oudoin taistelukohtaus. Siitä lisää vähän myöhemmin.

Lisäksi mukana elokuvassa oli nainen, jonka persettä kuvattiin enemmän kuin päätä, ja jos päätä kuvattiin, hänellä oli suussa tikkari, jota imeskeli samalla kun tuijotti kameraa. Tuo nainen työskenteli CIA:lle ja oli ns. siivooja. Hänen työnsä oli seurata salaa Steveniä ja siivota hänen tekemiään tuhoja. Helppoina päivinä Steven on murhannut vain kymmenen ihmistä, jolloin naisen pitää hävittää DNA-todisteet. Vaikeina päivinä Steven on käynyt McDonaldsissa ja tukkinut kaikki vessanpöntöt, jolloin naisen pitää hävittää DNA-todisteet.

Tapa jolla nainen hävittää DNA-todisteet on seuraava. Hän menee Taivaanäärelään ja kerää säkkiin kaikki Smurffit jotka löytää. Hän jauhaa Smurffit teollisuusmurskaimella siniseksi massaksi. Sitten hän levittää sinisen massan letkun avulla ruumiiden, murha-aseiden ja McDonaldsin vessojen päälle. Kaikki tietävät, että Smurffien koostumus on happoa, joten se tuhoaa kaikki DNA-todisteet hetkessä. Poliiseilla ei ole mitään tapaa jatkaa tutkimuksiaan ja Steven on vapaa jatkamaan tuhotöitään ympäri Tokiota.

Kuroda on Yakuzan tai Tongin tai sitten ei kummankaan tai sitten kummankin jäsen. Kuten sanottu, en pysynyt kärryillä juonesta. Hän oli kuitenkin pahis, koska hän tapatti Stevenin tyttöystävän ja koska hän hymyili jokaisessa kohtauksessa psykopaattista hymyä. Oletan näiden Steven Seagal -leffojen pahisten koelukujen olevan vain pelkkää hymyä. Dennis Quaid tai Jack Nicholson palkattaisiin varmaan ennen kuin he ehtisivät istua alas. Keanu Reeves taas ei saisi roolia vaikka mitä tekisin.

Kuten sanotaan, oma kumppani on paras ystäväsi. Joten en tiedä miksi Nayako haluaa olla Seagalin hahmon ystävä. En todellakaan tiedä.

Elokuvassa on kohtaus, jossa Steven kävelee huoneeseen ja tappaa kaikki siellä olevat gangsterit katanallaan ilman mitään syytä. Sitten, kuin pikkulapsi, hän heittää huoneessa olevan pöydän ympäri ja kaataa kirjahyllyn maahan. Ja sitten hän löntystää pois paikalta. Kohtaus kestää ehkä 10 sekuntia ja on… hämmentävä.

Mutta se oli silti paras toimintakohtaus Into The Sunissa, koska Steven oli selvästi itse mukana taistelemassa. Elokuvan muissa toimintakohtauksissa Steven on paikalla ehkä 25% ajasta. Loput on kuvattu joko niin, että Steven pysyy piilossa varjoissa tai hänen päänsä on rajattu kokonaan pois kuvasta. Kuten tässä elokuvan alkupuolella olleessa taistelukohtauksessa:

Haluan vielä mainita muutaman ihan hauskan hetken viimeisestä näytöksestä. Steven käyttää eräässä kohtauksessa katanaa vasarana ja hakkaa sillä miehen päätä niin kauan, että miehelle tulee siitä aivotärähdys. Lisäksi hän tappaa toisen miehen syömäpuikoilla. Steven olisi varmaan halunnut käyttää syömäpuikkoja johonkin ihan muuhun, mutta ammattilaisena tiesi, että ensin työt, sitten huvit.

Nayakon sisko, Nayako 2, on katanamestari, joka auttaa Steveniä suuressa lopputaistelussa. Hän löytää tiensä huoneeseen, jossa kohtaa kolme japanilaista miestä. Miehet päättävätkin taistella naista vastaan ainoalla osaamallaan tavalla: olemalla sikoja. Miehet kalistelevat miekkojaan Nayako 2:n kanssa ja huutavat samalla tälle ”Olet kuuma”, ”Kiihotat minua” ja ”Haluan sinua”.

Kesken taistelun Nayako 2 onnistuu viemään miekan erään miehen kaulalle, valmiina viiltämään tältä pään poikki. Joten mies katsoo Nayako 2:sta ja nuolaisee miekasta verta seksikkäästi. Ja sitten hän sylkäisee veren naisen päälle hurmaavasti, koska tunnetusti naiset kiihottuvat siitä, kun heidän päälleen syljeltään verta. Nayako 2 vastaa miehen sylkäisyyn työntämällä miekan hänen mahansa läpi, jolloin mies kaatuu hänen olkapäilleen ja sanoo viimeisinä sanoinaan ”Suutele minua”.

Steven juoksee muutamaan otteeseen elokuvassa enkä voinut olla huomaamatta, että askel oli aika laiska. Siis hyvä niin, eivät lihavat miehet saa juostakaan ihan miten sattuu. Jalkahan voi vaikka murtua.

Steven ei käytä elokuvassa turvavöitä. Varmaan koska turvavyöt eivät veny tarpeeksi.

Elokuvan loppupuolella Nayakon kuoltua pahiksia varoitetaan sanomalla, että he ovat herättäneet nukkuvan jättiläisen. Se oli mielestäni aika hyvä Steven Seagal on läski -vitsi, nostan sille hattua.

Sanoin jossain kohtaa elokuvaa vaimolleni, että kuva on epäskarppi, johon vaimoni sanoi, että tää koko vitun elokuva on epäskarppi.

Mikä saa miehen valitsemaan itselleen taiteilijanimen mink? Oliko nimi valittu ennen Into The Sunin ohjaamista vai vasta sen jälkeen? ”Hmm… Joka kolmas kohtaus on hämmentävä Sim City -montaasi Tokiosta. Ja ne kohtaukset, jotka eivät ole montaaseja, eivät seuraa toisiaan… Tämä ei kieltämättä vaikuta ihmisen aikaansaannokselta. Parempi tutkia vähän eläinlajeja ja selvittää mikä eläin saa tuhottua asioita näin nopeasti ja tehokkaasti…”

Minulla on bisnesidea ja olen valmis etsimään sille yhteistyökumppaneita. Kaikki tietävät Amazonin sademetsistä äänitetyt kasetit, joita ihmiset kuuntelevat, kun menevät nukkumaan. Haluan tehdä kasetin vanhasta japanilaisesta miehestä puhumassa kunniasta, jotta ihmiset voivat kuunnella sitä, kun menevät nukkumaan. Vanhan japanilaisen miehen puhe on kuin desibelimelatoniini, se kaataa kaikki lähistöllä olevat hetkessä. Ottakaa yhteyttä, jos olette kiinnostuneet osallistumaan yritykseeni/olette vanha japanilainen mies joka tietää paljon kunniasta. Ensimmäinen miljoona täältä tullaan!

Siihen on syy, miksi Into The Sun on edelleen ehkä se kaikkein luetuin ja filmatuin tarina. Ajaton, koskettava ja ennen kaikkea ikimuistoinen. Ken kerran uppoaa kielletyn rakkauden suohon, saa huomata, ettei sieltä ole paluuta. Kuolon sanoma ja lemmen liitto – Se on Into The Sun.

TÄSTÄ STEVEN SEAGAL -PROJEKTINI ETUSIVULLE