Steven Seagal - Under Siege (1992)
9.11.2023
Joka tapauksessa, vuonna 1992 valmistunut Under Siege on Steven Seagalin uran menestynein elokuva. Sen pääosassa on Tommy Lee Jones.
MUUTAMA SANA JULISTEESTA

Pidän julisteen valolla ja varjolla leikittelystä. Toinen puoli Steveniä on täysin valossa, kun taas toinen puoli on varjoissa, kuin sanoakseen, että tällä miehellä on synkkä puoli. Se on tavallaan vähän aikaansa edellä oleva huomio julisteen suunnittelijalta, koska eihän Steven edes raiskannut ensimmäistä naistaan kuin vasta joskus vuoden 95 holleilla.
KUINKA MONTA PALKINTOA CANNESIN ELOKUVAJUHLILTA
Hauskana pikku triviana, Under Siege on ainoa Stevenin elokuva, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden. Se sai niitä kaksi, molemmat äänisuunnitteluista, ja hävisi ne.
MITÄ STEVEN SEAGAL MUISTILISTA™ 2.0 SANOO ELOKUVASTA

Joka tapauksessa, ihan hyvät intiaaninsulat ihan ok elokuvalle.
JUONI LYHYESTI
Under Siege on Die Hard ilman karismaattista sankaria.
JUONI VÄHÄN PIDEMMIN
Mutta miksi käyttää aikaa Steven Seagaliin, koska ei hän ole elokuvan päähenkilö. Elokuvan oikea päähenkilö on Tommy Lee Jones, joka esittää terroristien pomoa ja jonka roolisuoritusta voisi kutsua kokaiinihöyryiseksi mestariteokseksi. Tommy tietää tarkalleen mitä kivikasvo-Stevenin vastapainoksi tarvitaan ja hän tarjoaa sen. Ei ole kohtausta, jossa Tommy Lee Jones ei hypi paikasta toiseen kuin väsynyt taapero ja tarjoa monologia piirretyistä. Ilman häntä elokuva olisi varmaan katselukelvoton. Joten kiitos, Tommy Lee Jones, kun pelastit elokuvan. Olet se oikea sankari.

MUUTAMA SANA STEVEN SEAGALIN HAHMOSTA

Caseyn SEAL-koulutus on todennäköisesti koostunut pelkästään Yksin Kotona -elokuvan katselemisesta ja opiskelusta. Hän käyttää puolet elokuvasta kehittäen kranaattiansoja ja mikroaaltouunipommeja, joita valmistaa alkoholista ja metallista. Tavallaan outoa jos SEAL-koulutus on pelkkää kranaattiansoittelua, koska miksi ne sitten hyökkäsivät helikopterien kera Osama Bin Ladenin kimppuun? Jos he olisivat vain ujuttaneet Caseyn mikroaaltouuni-cocktailin Osaman mikroon, olisi koko yöllisen salamurhashown voinut välttää. Osama olisi tullut aamulla keittiöön juomaan aamukahviaan mikroaaltouunin eteen kuten joka aamu ja yhtäkkiä PUM! Mission accomplished.
Caseyllä oli myös traaginen historia, mutta en täysin ymmärtänyt sitä. Hänen historiansa kerrottiin kolmen eri mitalikohtauksen kautta ja yhdessä niistä selitettiin, kuinka hänen koko SEAL-tiimi kuoli kerran jonkun korkeamman kapiaisen virheen vuoksi, joten Casey ehkä veti jotain turpaan ja hänet alennettiin kokiksi, joka hän kuitenkin oli aina halunnut olla, joten… En tiedä.
Mitalikohtaus on muuten elokuvatekninen termi, joka taisi syntyä nimenomaan tämän elokuvan myötä. Katsoin leffan vuosia sitten kavereideni kanssa eräässä elokuvamaratonissa ja ystäväni Aarni kehitti termin. Mitalikohtaus on siis kohtaus, jossa hahmon historia kerrotaan toisen hahmon kautta ja yleensä siinä luetellaan myös, että kuinka monta mitalia hahmolla on. Tässä elokuvassa on KOLME mitalikohtausta, kaikki yhteen putkeen. Ja joka kerta luetellaan myös mitaleita.
MILLÄ ERI TAVOILLA STEVEN SEAGALIN HAHMOA KEHUTAAN
OLISINKO MINÄ VOITTANUT HAHMON KAKSINTAISTELUSSA
Ei pienintä vitun mahdollisuutta, hyväkuntoinen Steven on pelottava ilmestys. Mutta jos meidän kahden välinen kaksintaistelu olisi käyty näyttelemisessä, niin ehkä sitten. En osaa näytellä yhtään, mutta olen siinä silti parempi kuin Steven. Jos kokeilisimme vaikka sitä Hamletin kuuluisaa monologia ulkomuistista, ei Steven satavarmasti pääsisi ensimmäistä lausetta pidemmälle. ”Ollako vai eikö nolla, siinä kulma.”
MUUTAMA SANA ELOKUVAN NAISHAHMOISTA
Elokuvassa on tasan yksi nainen ja hänellä oli varmasti nimi, mutta koska hän itsekin kutsuu itseään Playboyn Neiti Heinäkuuksi 1989, niin sitten kutsun minäkin.

Tämä voi olla shokeeraava uutinen, mutta Neiti Heinäkuu 1989 on mahdollisesti tolloin naishahmo, jonka olen elokuvissa nähnyt sitten James Bond -projektini. Hän on jäänyt noin kolmevuotiaan tasolle. Itseasiassa ei, taso on pakko olla sitäkin alemmalla, koska oma poikani on kolmevuotias ja pärjäisi paljon paremmin tehtävissä, jotka tälle silikoni-ihmeelle annetaan.
Hän on siis Playboy-malli, jonka tehtävä on tulla ulos syntymäpäiväkakusta ja stripata. Joten hän menee kakkuun ja nukahtaa sinne Gary Buseyn antamiin unilääkkeisiin. Lääkkeet ovat niin vitun vahvoja, ettei hän herää, kun vieressä ammutaan konekivääreillä ja huudetaan. Sitten nainen herää kakussa ja odottaa, että hänet kutsutaan esiintymään. Kakku on pahvia, joten hän kuulee varmaan aika hyvin sen läpi. Seuraavat TUNNIT hän istuu kakussa ja odottaa, että pääsee strippaamaan huoneessa, joka on täynnä ruumiita. Kun Steven Seagal kävelee kakun ohi ja potkaisee sitä, nainen luulee sen olevan käsky alkaa esiintyä ja pomppaa ulos kakusta tissit ulkona.

Kun Steven saa naisen ulos kakusta, hän vie tämän turvaan hyttiin ja yrittää sulkea piiloon kaappiin (hetki, joka vähän muistuttaa minua toisesta tollosta naishahmosta). Mutta nainen hakkaa metallikaappia niin kovaa kuin pystyy, koska ei halua olla turvassa. Ja koska hän ei halua olla yksin. Ja tämä naiselta, joka juuri ISTUI YKSIN TUNTEJA KAKUSSA!
Sama tolloilu jatkuu läpi elokuvan. Ainoastaan yhden kerran koko elokuvan aikana Neiti Heinäkuu 1989 tekee jotain hyödyllistä ja pelastaa Stevenin hengen. Mutta kun laskee, että hän tapattaa Stevenin melkein kymmenen kertaa ennen sitä hetkeä, niin en tiedä. Ehkä Steven olisi pärjännyt paremmin ilman apua.
MUUTAMA SANA ANTAGONISTEISTA
MUUTAMA SANA SEAGALIN HAHMON PARHAASTA YSTÄVÄSTÄ JA POHDISKELUA SIITÄ MIKSI HÄN HALUAA OLLA SEAGALIN HAHMO YSTÄVÄ
PARHAIN TOIMINTAKOHTAUS

HUONOIN TOIMINTAKOHTAUS
Ainiin, unohdin. Jonesille annettiin kyllä veitseniskut torjuva nahkatakki. Eli oli kohtauksessa vähän tasapainottaviakin elementtejä.

MUITA HUOMIOITA
YHTEENVETO
Hyvänä kakkosena Stevenin lipputuloilla mitattuna tulee tämän elokuvan jatko-osa Under Siege 2, jossa Steven matkustaa junassa kun terroristit hyökkäävät sinne. Harmi ettei kolmatta Under Siegeä koskaan tehty, se olisi varmaan sijoittunut zeppeliiniin.