Tervetuloa!

Rakastan tarinoita.

Rakastan sitä, kuinka pienet yksityiskohdat paljastavat joskus suuria yllätyksiä tarinoissa. Katsokaa vaikka tätä koiraa tässä. Näyttääkö se teistä surulliselta, kuin se anoisi teiltä katseellaan apua? Vai näyttääkö se teistä onnelliselta, aivan kuin se odottaisi villiä leikkiä kanssanne?

Tarinoiden paras anti on siinä, että niiden parissa voi antaa mielikuvituksen laukata mihin suuntaan tahansa. Ehkä perustaisin oman tarinani koiran surullisiin silmiin, tai ehkä sen leikkisään hymyyn. Tai ehkä jopa siihen, ettei koiran kieli tule ulos sen suusta, koska joku on tehnyt koiran kaulaan reiän ja repinyt koiran kielen ulos siitä reiästä. Ken tietää, katsotaan mihin suuntaan tarina lähtee:

Alussa oli suo, kuokka ja sisilialainen koira. Koira ei antanut paikallisen mafiapomon pelotella hänen perhettään, joten mafiapomo päätti tehdä koirasta esimerkin muille kyläläisille. Koira kaapattiin ja sille tehtiin ns. sisilialainen solmio. Koiran kaulaan tehtiin puukolla reikä ja kieli vedettiin ulos sitä kautta. Sitten koiran ruumis jätettiin kirkon eteen kyläläisten löydettäväksi. Aika velikultia.

Ja tämä tässä oli varmaan ihan tarpeen hyvä alustus sille, minkälaista sisältöä näiltä sivuilta löytyy.

Kesäkuun 2024 uudelleennostona:

VINKKEJÄ METEOROLOGIAAN

Julkaistu 16.5.2018

Tässä vanhempaa blogitekstiä, jossa annan yksinkertaisia pikku vinkkejä sään ennustamiseen, tai siis sään tietämiseen. Tämä on edelleen ajankohtainen kirjoitus, sillä tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessa ulkona sataa kaatamalla vaikka Foreca väittää, että siellä ei ole edes pilviä.

Uusimmat blogitekstit

Muistan sen kuin eilisen. Se oli kaksi viikkoa ennen kuin sain käytännössä idean Normandian maihinnousun suunnitteluun, kun sain teoriassa idean Normandian maihinnousun suunnitteluun. Koska elämme maailmassa, jossa ainoa kalenteri on naisten raskausviikkojen laskemiseen käytettävä kalenteri, tämä käy täysin järkeen. Kaikkihan tietävät, että...

Vuosi 2023

31.12.2023

Kuten tapanani on ollut, puran taas vuoden iPhoneni muistiinpanojen avulla. Ennen käytin apunani iPhoneni kuvia, mutta sen jälkeen kun poikani Kristian syntyi, en ole ottanut kuvia muusta kuin hänestä.

En ole kauheasti katsonut Stevenin vanhempia elokuvia tässä projektissa, koska hän ei ole vielä lihava niissä, enkä tiedä miten katsoa Stevenin elokuvia ilman, että teen niistä läskivitsejä. Mutta päätin silti tarttua tuumasta toimeen. On tärkeää aina silloin tällöin poistua omalta mukavuusalueeltaan, vähän niin kuin Steveninkin pitää välillä...