ELOKUVAMARATON 5 - KUOLEMA

HELMIKUU 2014

Tämä 2014 helmikuussa pidetty maratoni oli siis teemaltaan Lapsuuselokuvat. Siihen kuului 16 elokuvaa osallistujien lapsuudesta juomapeleillä, joka tarkoittaa sitä että lapsuuksia tuhottiin. Maratoni pidettiin Sebastianin luona Oulunkylässä ja se oli myös viimeinen kerta kun maratoni pidettiin siinä kämpässä. Mutta siihen vähän myöhemmin. Lapsuusmaratoniin osallistuivat myös kaikki neljä sankaria. Sebastianin tyttöystävä Satu jostain syystä tosin ei halunnut jakaa kämppää meidän neljän kesken ja oli evakossa. En ymmärrä että miksi, sillä olen varma että me neljä ollaan mahtavaa ja hauskaa seuraa. Jokatapauksessa, tähän päivään mennessä Lapsuusmaratoni on myös viimeinen kaikkien neljän taistelijan miehittämä maratoni.

Juomapelit olivat täysin samat kuin edellisessä, eli kymmenen kohtaa joissa kaljaa, seitsemän kun toteutuu niin tequilaa, montaasien kohdalla jallua ja tervetulotequila. Itse maratonin kirjanpitoa minulle ei ole nyt käsillä, mutta voitte kyllä uskoa että sekin oli aika täynnä rasteja. Tässä on kuva leffoista (vaikka toinen Uuno Turhapuro jostain syystä puuttuu kuvasta):

Maratoni alkoi tyylikkäästi tervetulotequilalla jota seurasi Dersu Uzala. Se oli rauhallinen alku, jopa vähän liian rauhallinen minun mielestäni. Sebastian on eri mieltä.

Dersu Uzalaa seurasi Chaplinin Kultakuume joka piti meidät yhä sivistyneessä kunnossa. Kultakuume on nimittäin elokuva, jota ei voi katsoa kauheassa kännissä, koska se on liian täydellinen. Kultakuumeen aikana alkoi myös vaikuttamaan siltä, että kyseessä saattaisi olla helppo maratoni, suorastaan viihtyisä sellainen.

Sitten katsottiin Teräsmies 3 ja se perinteinen dokaaminen taas alkoi.

Elokuva herätti meissä hilpeyttä sen verran, että äänentaso saattoi, ehkä, mahdollisesti, ihan vähän nousta. Ihan vain desibelin tai pari. Ja sitten eräs nimeltämainitsematon Naapuri asteli kuvioihin.

Naapuri tietysti vei osan maratonin hauskuudesta pois kun nyt piti jatkuvasti miettiä omaa äänenvoimakkuutta. Myöhemmin maratonin edetessä Naapuri kävi vielä uudelleen ovella varmistamassa, että Sebastian ymmärsi äänien haittaavan häntä. Ja myös se haittasi, että kämpässä oli neljä ihmistä. Ja luultavasti Naapuria haittasivat myös hajut, värit ja ikkunan ulkopuolella oleva maailma. Naapuri oli vaikea ihminen. Naapuri kuului muistaakseni myös kerrostaloyhtiön lautakuntaan. Lautakunnissa on sääntöjä joita pitää noudattaa. Mutta niin on myös elokuvamaratoneissakin:

Teräsmies 3 meni pilalle, joten yritimme korvata sen Titanicilla.

Titanicin aikana kuiskailu alkoi mennä vähän yli, joten lähdimme lähistöllä sijaitsevaan Pub Janoon, jossa sai huutaa. Siellä muistan jutelleeni baarimikon kanssa jostain ja tämän olleen mukava jätkä. Myöhemmin kun ostin tältä kalliit ulkomaalaiset puolen litran kaljat koko porukalle, heti ne saatuani hän väläytti valomerkkiä ja sanoi, että ne pitää juoda parissa minuutissa. Tämä vitutti ja kirosin siinä hetkessä koko Oulunkylän syvimpään helvettiin.

Tämän jälkeen hiivimme äänettömästi Sebastianin kämpille, jossa meille selvisi, että Aarni itseasiassa ei osaa kuiskata.

Keskustelut pitkälti etenivät linjalla jossa me olimme, että "hysss Aarni oo nyt vittu hiljaa" johon Aarni vastasi että "MITÄ!?". Kysyin Markukselta, että onko Aarnia hänen mielestä edes mahdollista hiljentää:

Tässä kohtaa on varmaan pakko hieman pureutua neljän hengen ryhmämme vuoroväleihin. Sebastian on ns. järjen ääni, eli jos joku pyörtyy nöyryyttävästi pöydän kulmaan venytellessään, Sebastian on se joka ehdottaa, että asialle voisi varmaan tehdä jotain. Minä ja Markus taas olemme väittelijöitä ja provosoijia. Yleensä se näkyy siinä, että minä sanon "Naisten kuukautiset liittyvät suoraan maata kiertävän kuun näkyvyyteen" jolloin Markus huutaa, että "Mitä vittua? Eikä liity" ja me saadaan väittely aikaiseksi. Tai sitten Markus sanoo, että "Dark Knight on huono elokuva" ja minä vastaan tähän provosointiin käymällä Markuksen kimppuun lihaveitsen kanssa.

Aarni, sen sijaan, on villi kortti. Aarnin liikkeitä ei voi ennustaa. Ja jos niitä yrittää ennustaa, ei koskaan osu oikeaan.

Takaisin maratoniin. Aamulla olo oli karmea. Baarireissu maratonin keskellä on saatanan huono idea kaikin puolin. Varsinkin kun se venyy sinne kolmeen yöllä. Ja varsinkin kun aamukahdeksalta pitää herätä katsomaan elokuvia. Ja varsinkin kun se vitun elokuva jolla aloitetaan on Uuno Vitun Turhapuro Vitun Armeijan Vitun Leivissä. Itse muistan tästä aamusta vain darran ja väsymyksen. Ja sen, että join toisen rommikolani ennen aamuyhdeksää. Muistan kauhun. Muistan kuoleman. Päivemmällä me katsottiin vielä lisää Uunoja, eli sen leffan missä se muuttaa maalle, mikä lie olikaan nimeltään.

Aamun Uunoa seurasi Snoopy Come Home, joka herätti meidät kaikki, koska se oli niin saatanan hyvä elokuva. Ja sitä seurannut Arkajalat ei ollut, joten kännikin saatiin päälle. Toinen Uuno vahvisti känniä. Sen leffan jälkeen Markus alkoi kirjoittamaan Episodiin uutisia koska känni tai ei, työt pitää tehdä. Me muut lähdettiin kauppareissulle. Sieltä palattuamme oli Mortal Kombatin aika. Känni vietiin korkealle.

Mortal Kombatia seurasi maratonin yllätyksen vuoro.

Sebastian oli hankkinut meille kaikille 3D-lasit ja BluRay 3D-version Jurassic Parkista. Itse vihaa 3D-elokuvia, mutta tämä oli se ainoa kerta kun olin erittäin kikseissä niiden suhteen. Aarni oli samaa mieltä kanssani.

Jurassic Park oli helposti maratonin huippu. Se oli hauskaa, se oli viihdettä. 3D oikeasti toimi!? Jurassic Parkia seurannut Tappajahai ei tuntunut missään. Itse en muista edes katsoneeni Tappajahaita, mutta näköjään olen.

Tappajahain jälkeen oli yön viimeinen eli Ghostbusters, mistä minulla ei ole mitään muistikuvia, ei pienintäkään. Muistan kyllä, että mentiin siinä kolmen holleilla nukkumaan. Muistan myös, että ääni oli aika käheä kun oli pitänyt kuiskailla koko ajan Naapurin vuoksi.

Seuraavan aamun kello kahdeksan herätys oli se todellinen paluu lapsuuteen. Olen tyypillisesti aamuvirkku ihminen, joten viimeksi lapsena olen kieltäytynyt heräämästä ja tapellut kiukutellen vastaan. Sinä aamuna taannuin lapsuuteen. Vasta puoli tuntia Hurjaa Joukkoa katsottuani tajusin olevani hereillä melkein kokonaan juotu kalja kädessäni.

Tähän vihaan saattoi vaikuttaa myös se, että sydämeni alkoi taas kuolemaan. Siihen fyysisesti sattui. Jokainen tykytys oli kuin luunappi rintalastaan, mutta sisäpuolelta. Näin myös tequilapullon keittiössä ja se oksennusreflexi joka siitä seurasi oli aika vahva. Ilmoitin heti, että minun osalta loppui viinat heti juurikin just nyt. Sebastian oli lopettanut jo edellisenä iltana ja Aarni taisi pitää taukoa ekana päivänä. Markus ei lopettanut missään vaiheessa. Siitä hatunnosto hänelle. Markus voitti maratonin, vaikka ei oikeasti. Ei näissä maratoneissa kukaan voita.

Hurjaa Joukkoa seurasi A Shot In The Dark, jonka aikana känni ei noussut vaikka kuinka kaljaa joinkin. Mutta onneksi se oli sentään hyvä elokuva. Vihani maailmaa kohtaan vähän laantui.

Sitä seurasi Back To The Future, jonka aikana känni ei vieläkään noussut vaikka kaksin käsin kaljaa joinkin, ja sitä seurasi viimeinen elokuva Teini-ikäiset Mutanttininjakilpikonnat, jonka aikana en enää edes yrittänyt saada humalaa aikaiseksi.

Ja maraton oli ohi. Sydänkipuisena jouduin raahaamaan itseni ensin Helsingin keskustaan, josta bussilla Lohjalle, jossa kotiin saavuttuani tein Annalle pyhän lupauksen, etten enää tee tätä itselleni. Olen liian nuori kuolemaan, sanoin.

Itse sanoisin että Lapsuusmaratoni oli se kaikkein vaikein maratoni. Se koetteli sekä terveyttä että mielenterveyttä. Paljon paskoja leffoja ja hyvistä ei muista oikeastaan mitään. Ja Naapuri tähän vielä kirsikkana kakun päällä. Helposti kaikkein vaikein maratoni.