James Bond -projektini, Osa 17 - GoldenEye

25.5.2020

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1995 valmistunut GoldenEye

MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA

Maurice Binder siirtyi eläkkeelle ja hänen paikkansa alkuintrojen suunnittelijana otti nyt Daniel Kleinman. Siitä syystä minulla oli pieni toivo takaraivossa, ettei introssa olisi ollut täysin samaa kuvastoa kuin Binderin aikoina oli. Mutta ei, samaa paskaa kaikki tyynni. Tissejä, perseitä, nännisiluetteja jne jne jne. Ehkä taustalla oleva Tina Turnerin teemabiisi on kuitenkin vähän normaalia parempi.

Koska elokuva sijoittuu pääosin Venäjälle Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, tissit ja perseet heiluvat myös murtuneiden sirppien ja Leninin patsaiden päällä.

Mitä enemmän katson näitä alastomia naisia venyttelemässä Leninin ja Stalinin patsaiden päällä Tina Turnerin laulaessa taustalla Bonon ja The Edgen kirjoittamaa biisiä, sitä enemmän toivon, ettei länsi olisi voittanut itää kylmässä sodassa.

JUONI LYHYESTI

Mies ja Alaston Ase -elokuvista tuttu komisario Frank Drebin tutkii rikoksia eri nimellä.

MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?

Venäjällä, Välimerellä ja Kuubassa.

KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?

En ole varma pysyinkö täysin kärryillä tarinasta ja vihollisen suunnitelmista, koska elokuvan typerät vitsit eivät auttaneet keskittymään juoneen yhtään. Jos kyseessä on leffa, joka pitäisi ottaa edes vähän vakavasti, niin älkää nyt jumalauta pistäkö sinne samoja laitteita kuin mitä käytettiin Leslie Nielsenin Spy Hardissa!

Vihollinen on Sean Beanin esittämä entinen salainen agentti 006 Alec Mikälie. Alec ”kuolee” suorittaessaan tehtävää Bondin kanssa, mutta palaakin myöhemmin elävien kirjoihin ja valitsee itselleen nimen Janus, varmaan koska ei halunnut muiden lasten kiusaavan häntä koulunpihalla nimensä vuoksi.

Anuksen suunnitelma on kaapata Venäläisten kehittelemä satelliitti GoldenEye, joka pystyy ampumaan maapallolle EMP-pulssin, jolla voi lamauttaa vaikka suurkaupunkeja. Epäilemättä Anus aikoo sitten vaatia rahaa maailman valtioilta, jotta ei käyttäisi laitettaan niitä vastaan tai jotain, mutta en ole siitä lainkaan varma, koska kiinnostusta elokuvan seuraamiseen ei vain ollut tarpeeksi. Osittain tästä syystä:

TYPERIN IHMISEN NIMI

Jos elokuvassa on hahmo nimeltään Janus, luulisi typerämmän nimen keksimisen olevan jo vaikeaa. Luojan kiitos meillä onkin siis Xenia Onatopp.

Onatopp. Tajusitteko? On a top. Eli on päällä. Eli ratsastaa munan päällä. Tajusitteko?

En haluaisi hieroa tätä vitsiä teidän naamaan sen enempää, mutta kun itse elokuvassakin on kohtaus, jossa Bond toistelee Onatoppin nimeä ihan liian monta kertaa yhteen putkeen ja melkein vinkkaa kamerallekin sitä tehdessä, ajattelin varmistaa teidän rakkaiden lukijoidenkin ymmärtävän sen. Eli vielä kerran, Onatopp on siis viittaus siihen, että Xenia on nainen, joka ratsastaa kliimaksiin miehen kulli sisällään. Tajusitteko? Koska hänen nimensä on Onatopp. Jatketaan.

MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ

Jatketaan Onatoppista, joka on Anuksen merkittävin kätyri. Famke Jansenin esittämä Onatopp on entinen taistelulentäjä, joka nyt taistelee ylitsepursuavalla seksuaalisella himollaan vihollisiaan vastaan. Se on hänen aseensa, vähän niin kuin Bondin ase on pistooli tai Zorron ase on miekka.

Tavallaan voisin sanoa tähän jotain naishahmojen tiivistämisestä pelkiksi seksiobjekteiksi, mutta minun ei tarvitse, koska:

1) Hahmon nimi on Onatopp

2) Minulla on juuri sitä varten ihan oma kategoria:

KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?

Superesineitä, jos se ei vielä käynyt selväksi. Onatopp voisi ihan yhtä hyvin olla tietoisuuden saanut Maxim -lehti.

Naispäähenkilö Natalya Simonova ei ole ihan yhtä räikeä esine, mutta esine kuitenkin. Otetaan esimerkiksi koko elokuvan kauhein kohtaus, eli viimeistä näytöstä edeltävä hetki, jossa Bond istuu rannalla masentuneena ja katselee merelle haikeana. Bond varmaan miettii entistä elämäänsä merellä tai jotain, koska mitään muuta syytä tuolle kohtaukselle ei ole olemassa. Se on juuri niin koskettava hetki kuin voitte kuvitella. Simonova katselee masentunutta Bondia etäältä ja päättää tulla lohduttamaan häntä. Tässä kokonaisuudessaan hänen sisääntulonsa:

Huomasitteko? Sen sijaan että olisimme nähneet vaikka Simonovan naaman tai edes ylävartalon, kohtaus keskitettiin tyylikkäästi pelkkään pilluun.

Kun nyt kuitenkin puhutaan naisrooleista, on pakko mainita, että M:n rooliin palkattu Judi Dench on mahtava lisä elokuviin ja yksi harvoista onnistumisista Brosnanin Bondien kohdalla. Judi Dench on roolissa niin upea, että tavallaan toivoisin hänen olleen elokuvien päähenkilö Bondin sijaan.

KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?

Yksi ankea jossain Euroopassa ja yksi ihan viihdyttävä Moskovassa tankilla. Elokuvan toimintakohtaukset ovat paikoittain aika hauskoja ja hienosti toteutettuja, varsinkin tuo tankkiajelu ja alun introa edeltävä toimintakohtaus Neuvostoliitossa. Siinä on pari todella siistiä stunttia, erityisesti ihan liian korkea benji-hyppy alas padolta.

BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ

Aika kevyttä. Ja luultavasti se pysyy kevyenä tästedes aina uusimpiin elokuviin asti. Nyt kun ollaan jo saavuttu 90-luvulla, Bondien ei yksinkertaisesti ole soveliasta dokailla samalla tavalla kuin Sean Connery aikanaan dokasi. Se ei silti tarkoita, etteikö elokuvassa olisi kahden minuutin välein alkoholimainoksia. Heti elokuvan alussa Bond nostaa autossaan olevasta jääkaapista sopivan kylmän Bollinger-samppanjan, jolla onnistuu iskemään itselleen naisen. Lisäksi Bond ajaa tankilla Perrier-olutta kuljettavaan rekkaan ja tölkkejä leviää pitkin katuja. Ja Bond myös juontaa kesken elokuvan märkä t-paita kilpailua, jossa veden sijaan valkoiset paidat kastellaan Heinekenilla. On mahdollista, että tuo viimeinen esimerkki oli täysin mielikuvitukseni tuotetta, mutta on myös hyvin mahdollista, että se oikeasti tapahtui. En voi millään pysyä kärryillä siitä, mitä kaikkea elokuvassa mainostettiin. Piilomainostusta ja tuotesijoittelua oli niin paljon, että itse tarinaa oli yllättävän vaikea nähdä niiden takaa.

PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO

Elokuvan nimi olisi ihan hyvin voinut olla IBM presents James Bond 007 in GoldenEye with BMW, Omega, British Telecom, Jack Daniel’s and Smirnoff, with Perrier, Bollinger, Sharper Image and British Airways, sponsored by Yves St. Laurent.

TYPERIN KUOLEMA

Elokuvassa ei ole yhtäkään puhtaasti typerää kuolemaa, joten aion valita Sean Beanin kuoleman. Kyllä, tiedän sen olevan shokeeraava uutinen, mutta Sean Bean kuolee tässä elokuvassa. Bond onnistuu tiputtamaan hänet varmaan kilometrin korkeudesta jättiläismäisen satelliittiantennin pinnalle. Mutta se mikä tekee tästä kuolemasta typerän, on se, ettei Sean Bean kuole kun osuu pohjalle. Hän jotenkin selviää hengissä maailman pisimmän ilmapudotuksen suoraan betonille! Hän kuolee vasta, kun antenni räjähtää ja palavaa romua tippuu hänen päällensä.

Aivan. Unohdin, että elokuvassa on kohtaus, jossa mies kuolee kun saa kovan orgasmin Onatoppin kanssa. Niin ja elokuvassa on myös kohtaus, jossa mies huutaa olevansa voittamaton ja jäätyy kuoliaaksi heti sen jälkeen nestemäisen typen ansiosta. Joten kai se on pakko myöntää, että elokuvassa on typerämpiäkin kuolemia kuin Sean Beanin kuolema. Mutta aion silti pysyä valinnassani ja mennä Sean Beanin kuolemalla, koska se nauratti minua eniten. Varmaankin vain ja ainoastaan siitä syystä, että se oli Sean Bean, joka kuoli.

KIUSALLISIN HETKI PIERCE BROSNANIN PARISSA

Olen näissä puruissa yrittänyt antaa jokaiselle Bond-näyttelijälle oman hetkensä ja puhua siitä mikä heidän roolisuorituksissaan minua eniten on kiinnostanut. Conneryn kohdalla tämä kategoria oli tietenkin nimeltään KUINKA PANTAVAN NÄKÖINEN SEAN CONNERY ON, Mooren kohdalla PARAS ROGER MOORE LETKAUTUS ja Daltonin kohdalla PARAS TIMOTHY DALTONIN HETKI NÄYTTÄÄ NÄYTTELIJÄNTAITONSA. Joten kun päätin siirtyä Pierce Brosnanin Bondien kimppuun, aloin tietenkin heti miettiä, että mikä on se juttu, joka yhdistää hänen leffojaan. Mikä on Brosnanin punainen lanka?

Minulla meni kolme vitun kuukautta keksiä yksi yhdistävä tekijä. Kolme kuukautta! Kolmen kuukauden ajan joka toinen päivä olen vähän väliä miettinyt itsekseni, että mikä helvetti näitä Brosnanin paskaleffoja oikein sitoo yhteen. Brosnan ei ole huono näyttelijä, mutta hän ei ole hyväkään. Hän ei ole seksikäs mies, mutta ei rumakaan. Ei lahjakas, ei lahjaton. Ei hauska, ei vakava. Brosnan on siis periaatteessa niin kuin iso lasi kädenlämpöistä vettä hellekeleillä. Ei hyvä, mutta silti parempi kuin ei mitään.

Joten pää löi tyhjää ja kolmen kuukauden odottamisen jälkeen päätin vain katsoa leffan ja heittää jotain lonkalta. Ja sitten leffaa katsoessani näin tämän:

Aivan”, tajusin samantien. ”Brosnanin leffoja yhdistää niiden järkyttävä myötähäpeä”.

Valitsen puhelinkoppikohtauksen elokuvan kiusallisimmaksi hetkeksi. Hyvänä kakkosena tulee kohtaus, jossa Brosnan löytää Onatoppin kuoliaaksi nussiman miehen ja mies näyttää tältä:

Tajusitteko? Koska Onatopp (on a top, eli on päällä, eli ratsastaa päällä, eli istuu miehen munan päällä seksin aikana, tajusitteko?) ratsasti miehen päällä ja mies kuoli kesken orgasmin hassu ilme naamallaan. Tajusitteko?

ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA

Mitä Bondeihin tulee, Pierce Brosnan on penis-vitsien kruunaamaton kuningas. Siis kaikki ne vitsit ovat kauheita, mutta Pierce Brosnan tekee niitä enemmän kuin kukaan muu Bondeista. Elokuvan paras tehdään alun Baccarat-pelin keskellä:

Bond: It appears we share the same passions: three, anyway.

Onatopp: I count two: motoring and Baccarat. I hope the third is where your real talent lies

Bond: One rises to meet a challenge.

Hyvää työtä Bond, penisvitsi heitetty ilmoille. Asiasta toiseen, vielä 90-luvullakin Bond pelaa Baccaratia, peliä jota kukaan ei jumalauta ymmärrä. Alkaako Texas Hold Em’ vaihe oikeasti vasta Daniel Craigin myötä?

AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA

Puhelinkoppi-airbag tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen, koska sillä ei tee mitään edes elokuvan sisällä. Mutta ehkä turhin vempain on kuitenkin jalkakipsiin upotettu sinko.

Näen vain ongelmia tuon käytössä. Kuvittele tilanne, jossa olet vaikka laskettelemassa. Murrat jalkasi, jalka kipsataan ja joudut olemaan pyörätuolissa kipsin kanssa kolme kuukautta. Kaveri tulee kylään ja pyytää, että saako kirjoittaa kipsiisi jotain hauskaa. Hän ottaa kynän, kirjoittaa kipsiin vaikka kipsis kulaus ja sitten vahingossa painaa kipsin läpi liipaisinta ja koko saatanan naapurusto räjähtää tulisena pallona taivaan tuuliin. Ja sitten alat syyttämään itseäsi tapahtuneesta. Voi luoja mitä olet mennyt tekemään? Miksi et voinut vain valita sitä normaalia kipsiä? Miksi sinun piti ottaa se kalliimpi, se jossa oli mukana sisäänrakennettu sinko? Voi luoja! Siitä ei ollut mitään hyötyä! Ja nyt kaikki ovat kuolleita! Etkä voi juosta edes pakoon!

OUDOT MUSIIKKIVALINNAT

No siinä oli kieltämättä liikkeellä vähän outoa musiikkivalintaa, kun intro loppui Tina Turnerin GoldenEye -biisiin ja heti sen perään pamahti ilmoille Uuno Turhapuron teemasta kopioitu funk-versio:

MUITA HUOMIOITA

Elokuvassa on kohtaus, jossa Bond on uimassa pelkästään tiukoissa uimahousuissaan, nousee altaasta ja vetää pistoolin esiin jostain. Toisin sanoen Bond ui pistooli perseessään. Se on ainoa mahdollisuus, joka käy järkeen. Ehkä siinä on syy sille, miksi Bondin Walther PPK pistooli on niin jumalattoman pieni. Se mahtuu perseeseen paremmin kuin Magnum 44.

Perseestä olevista asioista puheen ollen, ihmiset tykkäävät haukkua Sharkanadojen ja muiden halpisleffojen efektejä huonoiksi. Mutta katsokaa nyt jumalauta miten huonoja efektejä yksi vuoden 1995 kalleimmista elokuvista sisältää:

Vertailun vuoksi, Jurassic Park tuli ulos kaksi vuotta aiemmin, ja Jurassic Parkin efektit kestävät vielä tänäkin päivänä! Nuo satelliittiefektit näyttävät siltä, että ne kuuluvat itseasiassa siihen GoldenEye peliin, siihen Nintendo 64:lle tehtyyn.

YHTEENVETO

Jos se ei ole vielä käynyt selväksi, en välitä Pierce Brosnanin Bondeista oikeastaan yhtään. Brosnanin oli kai tarkoitus yhdistää Bondissaan Mooren ja Daltonin parhaat puolet, mutta lopputulos on vain laiska ja loputtoman puuduttava hahmo, jota ei jaksa seurata hetkeäkään. Ja surullisinta on se, että GoldenEye on näistä neljästä Brosnanin elokuvasta paras, helposti. Tästedes se on vain jyrkkää alamäkeä, joka päättyy vasta kun Daniel Craig päästetään irti.

GoldenEye oli ensimmäinen Bond-leffa jonka koskaan näin, vuokrasimme sen isäni kanssa vuonna 1995. Ainoa asia minkä muistan sen katselusta oli alun hetki, jossa lentokone tippuu ilman lentäjää vuorelta ja Bond sukeltaa sen perään. Bond saa lentokoneen kiinni, ottaa sen haltuun ja lentää turvaan. Kysyin isältäni, että miten kevyt Bond sai tippuvan lentokoneen kiinni? Painaako Bond enemmän kuin lentokone?

Olin jo tuolloin asian ytimessä.

Seuraavana vuorossa superjyrkän alamäen alku, eli Tomorrow Never Dies. Jipii.