James Bond -projektini, Osa 22 - Quantum of Solace

24.1.2021

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 2008 valmistunut Quantum of Solace

MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA

Samaa kamaa kuin mitä introt ovat jo vuosikausia olleet. Sen sijaan, että siluettinaiset tanssivat alasti vedessä, jäässä, avaruudessa, tulessa tai öljyssä, tällä kertaa ne tanssivat hiekassa. On vain ajan kysymys, kun siluettinaiset tanssivat kahvissa tai maidossa. Heti kun joku kirjoittaa Bond-leffan, jossa Bond jahtaa maitosyndikaatin jäseniä Kaakkois-Aasiassa, tiedän jo ennen intron valmistumista mistä se tulee koostumaan.

Jack Whiten biisi oli ihan ok. Ja pidin siitä, että tässä kuvassa Bond näyttäisi kävelevän Saharasta nousevan aavikkokyrvän yllä.

JUONI LYHYESTI

Bond käy ihan liian nopealla.

MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?

Kiitos ei-yhtään-ärsyttävien-mutta silti-jatkuvasti-muuttuvien-fonttien, jotka vaihtavat tyyliään aina paikasta toiseen siirryttäessä, voin kertoa elokuvan sijoittuneen:

ITALIAN SIENAAN

Haitin Port Au Princeen

I t ä v a l l a n B r e g e n z i i n

Bolivian La Paziin

Ja Venäjän Kazaniin

Ei yhtään ärsyttävää, vai mitä?

KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?

Vihollinen on ranskalainen mies Dominic Joku jolla ei ole minkäänlaisia voimia tai taitoja. Hän on heikko, hän on pieni ja hän näyttää hikiseltä ilman hikeä. Rasvaiselta. Toisin sanoen hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia ottaa Bondista yliotetta ja jännite on näin ollen täysin olematon. Hyvät lähtökohdat.

Luin jostain, että elokuvantekijöiden idea oli tehdä pahiksesta normaali ja mitäänsanomaton, koska todellisessa maailmassa julmimmat ihmiset näyttävät normaaleilta ja mitäänsanomattomilta. Hyvä pointti tekijätiimi, mutta samaa logiikkaa noudattaen pitäisi muokata myös noin 99% elokuvan muista kohtauksista. Olen aika varma, ettei todellisessa maailmassa lennetä takaa lentokoneita vuoristossa toisen lentokoneen ja helikopterin voimin, kunnes jahdattava lentokone syttyy tuleen ja koneen kapteeni sekä ainoa matkustaja hyppäävät yhden laskuvarjon varassa sammuneeseen tulivuoreen, jossa avaavat laskuvarjon noin viisi metriä ennen maan pintaa.

Toisin kuin tuo tulivuorikohtaus, Herra Normaalin suunnitelma oli sentään täysin seurattavissa. Hän ja hänen salainen järjestönsä Quantum aikovat palauttaa Bolivian entisen diktaattorin paikalleen vastineeksi Bolivian suurimmasta aavikosta. Aavikolle Quantumilaiset ovat padonneet Bolivian vesivarat, jotka sitten aavikon omistajina aikovat myydä tuplahintaan takaisin Bolivialle. Suunnitelma on rikollisen ovela, veikkaan Carunan aikanaan katsoneen elokuvan ja saaneen siitä yhden idean Suomen sähköverkon suhteen.

Miten Bond saa selville Herra Vaisun suunnitelman padota Bolivian vesivaroja aavikon alle odottamaan rahastuspäivää? Hyvä kysymys. Bond joutuu lentokonetakaa-ajoon (takaa-lentoon?) jonka aikana lentokone syttyy tuleen ja hän sekä elokuvan naispääosa hyppäävät yhden laskuvarjon varassa sammuneeseen tulivuoreen, jossa avaavat laskuvarjon noin viisi metriä ennen maanpintaa. Ja vesivarat ovat sattumoisin juuri siellä tulivuoressa.

MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ

Pottatukkaa lukuun ottamatta mitäänsanomaton. Mutta todellisessa maailmassa julmimmat kätyrit näyttävät pottatukkaisilta ja mitäänsanomattomilta.

KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?

Casino Royalen suurin ongelma oli suuren yleisön mielestä kai se, ettei siinä ollut tarpeeksi toimintaa. Joten Quantum of Solace kompensoi kyseisen ongelman poistamalla kaikki dialogikohtaukset ja korvasi ne takaa-ajoilla. Lopputulos on täysi vitun kaaos.

Elokuvassa on takaa-ajoja juosten, autoilla, mopoilla, veneillä, lentokoneilla – Takaa-ajoja toteutetaan kaikilla maailman kulkuneuvoilla paitsi Segwayllä. Ainoa yhdistävä tekijä takaa-ajojen kanssa on se, että jokainen niistä on leikattu täysin päin helvettiä eikä mistään saa mitään selvää.

Kuten ohjaaja Marc Forster epäilemättä sanoi peilikuvalleen joka aamu ”Tärkeintä ei ole nähdä tai tietää tai tuntea mitä tapahtuu. Tärkeintä on olla nopea.” Ja lopputuloksena kaikki toimintakohtaukset ovat lähestulkoon katselukelvottomia.

Todennäköisesti puuduttava määrä toimintakohtauksia johtui vuoden 2008 käsikirjoittajien lakosta. Luin että elokuvan kuvaukset alkoivat ilman valmista käsikirjoitusta ja tarina luotiin periaatteessa lennosta Craigin ja ohjaajan välillä. Kun lakko oli ohi, palkattiin kirjoittaja pelastamaan se mitä pystyttiin. Craig on mm. kertonut, ettei elokuvan ollut tarkoitus olla suora jatko Casino Royalelle, mutta se muuttui sellaiseksi ilman käsikirjoitusta.

BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ

Yllättävän kova, elokuvassa on parikin kohtausta joissa Bond juo, jonka jälkeen leikataan johonkin toiseen paikkaan, jossa Bond myös juo. Jatkuva dokaaminen on todennäköisesti viittaus Bondin henkiseen tilaan, sillä kuten sanottu, elokuva sijoittuu välittömästi Casino Royalen jälkeiseen aikaan ja Bond on juuri menettänyt elämänsä rakkauden. Elokuva yrittää hetkittäin tehdä ison jutun siitä, kuinka paskana Bond on Vesper Lyndin kuolemasta, mutta unohtaa sitten hetkeä myöhemmin koko jutun, kun uusi takaa-ajo ilmestyy kulman takaa ja on taas pakko juosta. Ei saa pysähtyä tunteilemaan, tunteet ovat pahasta ja nopeus on hyvästä!

MUUTAMA SANA RASISMISTA

Elokuva on ehkä kevyesti rasistinen Bolivialaisia kohtaan, mutta en ole varma. Esim. bolivialainen taksikuski ei osaa pitää turpaansa kiinni, vaikka hänelle huudetaan jatkuvasti ”Turpa kiinni!”. Mutta en ole varma onko se bolivialaisten stereotypiointia vai pelkästään maiden rajat ylittävä taksikuskien ongelma. Olen pari kertaa yrittänyt Suomessakin torkkua hetken taksissa, mutta en ole voinut, koska taksikuskilla oli niin vitusti asiaa.

Läpi elokuvan kaikki bolivialaiset miehet yrittävät myös raiskata ja ostaa naisia, mutta ei sekään varmaan ole mitään negatiivista stereotypiointia.

KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?

Ei liian, vaikka heitä yritetäänkin ostaa kuin elintarvikkeita. Naispääosaa esittävä Olga Kurylenko on periaatteessa supersankari, jos ei lasketa elokuvan viimeisiä minuutteja. Niiden aikana hän huomaa lähestyvän tulimyrskyn ja taantuu. Hän muistaa olevansa vain heikko nainen ja siksi täysin kykenemätön pelastamaan itseään. Onneksi Bond tulee paikalle ja pelastaa hänet, jonka jälkeen Kurylenko on taas supersankari.

Plussaa siitä, ettei Kurylenko harrasta elokuvan aikana Bondin kanssa seksiä. Se on aika harvinaista. Muistelisin, että jossain toisessakin Bondissa kävi kerran sama juttu, mutta en enää muista missä.

Sen sijaan muistin juuri, että elokuvassa pyörähtää puolenvälin tienoilla toinenkin naishahmo, Gemma Artertonin esittämä Ms. Fields. Hän tulee pidättämään Bondia, päätyykin välittömästi sänkyyn tämän kanssa ja sitten pari kohtausta myöhemmin kuolee, kun hän tukehtuu öljyyn. Eli kyllä, oli elokuvassa sittenkin vanhaa kunnon naisesinettä. Ainoa mikä Artertonin hahmolta puuttui, oli supertyperä nimi joka- hups.

TYPERIN IHMISEN NIMI

Vaikka elokuvassa ei sitä missään vaiheessa ääneen sanota, on lopputekstien mukaan Ms. Fieldsin koko nimi on Strawberry Fields.

PARAS HETKI DANIEL CRAIGILLE HEITTÄÄ VITSI (MUTTA EI SILTI TEE SITÄ)

Jaa, no jos yhden hahmo nimi on Strawberry Fields ja Bond panee tätä, olisi varmaan ollut aiheellista heittää vaikka vitsiä siitä. Hyvässä tai pahassa, Roger Moore ei olisi koskaan jättänyt vitsailematta typerän nimisille kaadoilleen. Craig olisi voinut vaikka lingota Strawberry Fieldsin sängylle ja hypätä tämän päälle huutaen ”I’m hungry for strawberries” tms.

Strawberry Fields hukutetaan hotellihuoneessaan öljyyn, joka on tavallaan vähän harmi, koska jos hänet olisi hukutettu karboniittiin Han Solon tavoin, olisi Craig voinut todeta tämän ruumiin luona ”Strawberry Fields forever”.

TYPERIN KUOLEMA

Strawberry Fieldsin hukuttaminen öljyyn on vahva kandidaatti. Judi Dench kertoo, että hänet löydettiin keuhkot täynnä öljyä, tarkoittaen että tuossa ylläolevassa kuvassa keholle ja lattialle valunut öljy on sitä öljyä, joka ei mahtunut keuhkoihin. En tiedä miten tilavat normaalit keuhkot ovat, mutta nämä murhaajat tulivat hotellihuoneeseen varmaan jonkun säiliöauton kanssa ja pumppasivat sen koko sisällön Rouva Mansikkapellon suusta alas.

Ehkä typerin kuolema elokuvassa on kuitenkin elokuvan kliimaksiin sijoittuvan hotellin kuolema. Hotelli saa energiansa aurinkokennoista, jotka on kiinnitetty sen seiniin ja kattoon, sekä räjähteistä, jotka on kiinnitetty sen aurinkokennoihin. Kun Bond aiheuttaa pienen räjähdyksen hotellin toisessa päässä, koko vitun lafka räjähtää taivaan tuuliin hetkessä. Olisin tavallaan halunnut olla kärpäsenä katossa, kun arkkitehdille käytiin kertomassa uutiset hotellin tuhosta.

Olen pahoillani sir, mutta suunnittelemasi Perla de las Dunas eco-hotelli… Räjähti palasiksi.

Mitä!? Miten se voi olla- Aaa. Dynamiitit kennojen alla?

Dynamiitit kennojen alla, kyllä sir.

No, heti kun tiedät miten kiinnittää kennot kattoon jollain muulla kuin dynamiiteilla, niin haluaisin kuulla siitä.

Mitä jos käyttäisi ruu-

ÄLÄKÄ EHDOTA RUUVEJA! Se on huijausta. Ruuvit ruostuvat, dynamiitit eivät.

ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA

James Bond saa tietää Quantumin jäsenten keskustelevan itävaltalaisessa oopperassa toistensa kanssa korvanappien avulla ja päättää puuttua keskusteluun nähdäkseen ketkä poistuvat oopperasta (ja jäävät näin ollen kiinni). Bond puuttuu keskusteluun seuraavalla avauksella:

Can I offer an opinion? I really think you people should find a better place to meet.

Vitsi on hauska ja totta, koska heidän todellakin pitäisi keksiä parempi paikka keskustella toistensa kanssa. Jos minä olisin oopperassa katsomassa mitä vittua oopperassa nyt sitten katsotaankaan ja vieressäni olisi englantilainen bisnesmies, joka puhuu korvanappiin plutoniumin ostamisesta, olisin raivoissani. Repisin korvanapin miehen korvasta pois ja huutaisin hänelle ”En maksanut itseäni kipeäksi kuullakseni terroristien puheluita! Maksoin itseni kipeäksi kuullakseni huutolaulua Italiaksi viisi tuntia putkeen jostain syystä!”

AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA

Tämä ei varsinaisesti ole mikään agenttivempain, mutta MI6:n uusi käyttöliittymä on maailman epäkäytännöllisin juttu:

Kosketusnäyttö, jolla voit liikuttaa miljoonaa eri välilehteä mihin tahansa haluat työpöydällä? Kuulostaa lähes yhtä huonolta idealta kuin yrityksen siirtäminen SAP-järjestelmään (Tämä vitsi on omistettu kaikille SAP-järjestelmän uhreille. Uskokaa parempaan huomiseen toverit, olen varma, että joku päivä se koittaa!)

Jos tietokonetta on kuitenkin pakko käyttää kosketusnäyttönä, niin älkää nyt herranjumala luoko siitä kosketusnäytöstä koko keittiön pöydän kokoista! Mitä jos tulee safkis ja istut epähuomiossa väärän pöydän ääreen ja alat syödä. Saatat vahingossa jakaa Facebookiin kaikkien salaisten agenttien nimet.

Ai, loistavaa. Keittiön pöytä ei riitä, tietokoneen näyttö jatkuu vielä seinälläkin. Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? ”Hei pistin juuri ilmoituksen kadonneesta kissastani tuolle keittiön tyhjälle ilmoitustaululle, mutta sitten selvisi ettei se ollutkaan ilmoitustaulu vaan supernerokkaan ja modernin käyttöjärjestelmämme lisänäyttö. Teippi reagoi välittömästi plasmanäyttöön ja taulu tuhoutui täysin. Kuinka paljon sen korjaaminen maksaa?

Emme voi korjata vain yhtä osaa järjestelmästä ilman muiden uusimista, eli hintalappu on noin 80 miljardia euroa…

No… Silti halvempaa kuin SAP-järjestelmään siirtyminen vai mitä?” (Olkaa hyvä toverit, jo toinen sorron uhreille omistettu vitsi samassa kappaleessa.)

En ole mikään kosketusnäyttöjen suurin fani, jos se ei tullut vielä selväksi. Olen tehnyt pientä tutkimusta RAYn peliautomaateilla ja havainnut, että noin puolet kosketusnäytöllisistä automaateista on aina paskana. Se johtuu varmaan siitä, että kosketusnäytöt eivät ole se tulevaisuus mitä joskus luulimme sen olevan. Rikoin kerran yhden näistä RAYn kosketusnäytöistä koskettamalla sitä. Jos kosketusnäyttö ei kestä yhtä peliä Kulta-Jaskaa, olen aika varma, ettei saman systeemin varaan kannata pistää koko maan salaisen palvelun tietokantaa.

PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO

Valtava, kuten moderneissa Bondeissa aina. Bondit ovat periaatteessa kaksituntisia lentokenttämainoksia. Lentokentillä näkee pelkästään kello, parfyymi, samppanja, auto ja vaatemainoksia, aivan kuten näissäkin elokuvissakin.

MUITA HUOMIOITA

Quantum of Solacen on oltava kaikista Bond-leffoista se typerimmän niminen. Suora suomennos olisi tyyliin Merkittävästi Piristystä tai Paljon Lohtua. Kuka jumalauta lähtisi mukaasi jos ehdottaisit kavereille, että ”Mennään hei katsomaan teatteriin uusi jännittävä toimintatrilleri Hiukan Helpotusta.

YHTEENVETO

Sievoinen Määrä Lohdutusta on Daniel Craigin Bondeista se ainoa askel väärään suuntaan (pienellä varauksella, sillä en ole vielä nähnyt No Time To Dieta). Toimintakohtauksia on niin paljon ja ne ovat niin nopeita, että elokuva toimii periaatteessa argumenttina jatkuvia toimintakohtauksia vastaan. Leffa tekee myös parhaansa muuttaakseen ihmiseksi muodostuneen Bondin takaisin vanhaan tunteettomaan ruotuun. Luojan kiitos seuraava elokuva korjaa tämän päivänselvän virheen ja tekee Bondista taas haavoittuvaisen. Eli seuraavana vuorossa Skyfall.