Vuosi 2015
Aivan kuten viime vuonna, päätin purkaa tämänkin vuoden uutisten sijaan oman iPhonen kuviin, koska uutiset ovat perseestä. Ja uutisten perseistä puheenollen…
TAMMIKUU
Pienehkön klikkihuorauksen vielä jossain määrin ymmärrän, mutta esim. tuossa sääuutisessa klikkihuoraus on jo mennyt yli, koska vastaus on ei. Suomea ei uhkaa supermyrsky ja jopa joku asiantuntija on sitä mieltä. Ja se sanotaan itse vitun uutisessa! Se olisi ihan sama kuin jos vaikka Sauli Niinistö kuolee ja uutisen otsikko on Osallistuuko Sauli Niinistö seuraaviin Linnanjuhliin?
Klikkihuorauksen lisäksi iltalehdet näyttävästi kisaavat siitä, kuka tekee paskimman gallup-kysymyksen ikinä. Seuraavan olen myös ottanut viime tammikuulta talteen:
HELMIKUU
Isäni toi Italiasta tuliaiseksi Solar Popen, eli aurinkoenergialla toimivat paavin, joka kääntelee kättään siunauksen merkiksi aina kun aurinko paistaa.
Tämä on luonnollisesti paras tuliainen, jonka olen ikinä saanut.
MAALISKUU
Ostin kirpputorilta Amityville Horror 3D-elokuvan, jonka mukana tuli klassiset pahvilasit. Voin rehellisesti sanoa, että pahvilasit olivat ihan yhtä laadukkaat 3D-lasit kun ne 15 kiloa painavat Finnkinon muovilasit. Itse asiassa, pahvilasit olivat paremmat. Kuvasta ei saa kummallakaan lasityypillä mitään selvää, mutta ainakaan pahvilasit eivät murtaneet nenääni. Pahvilaseista ei myöskään missään vaiheessa loppuneet patterit.
HUHTIKUU
Tennispalatsin aulassa oli David Hasselhoffin kuva jonka kanssa piti poseerata ja osallistua kilpailuun. Minä osallistuin.
TOUKOKUU
Kaverini Emma asui Saksassa puolisen vuotta ja sieltä palattuaan toi minulle tuliaiseksi taskupizzan, eli saksalaisen tyhjiöpakatun minijauhelihapizzan, joka muistutti enemmän lihapiirakkaa kuin pizzaa. Olimme juoneet suht ankarasti aamupäivästä asti ja sitten yöllä ennen nukkumaanmenoa Emma antoi tämän minulle. Ja haastoi minut syömään sen.
Otan aina haasteet vastaan (ikävä kyllä), joten korkkasin pussin. Kannessa oleva kuva näytti jo sekin aivan vitun hirveältä, mutta kun otin pizzan paketista pois, se oli niiiiiiin paljon pahemman näköinen. Aloin refleksimäisesti kakoa jo pelkästään ulkonäöstä.
Kakominen vaihtui pian peloksi. Tuo littana kuiva pulla ei voinut olla kuin huonoksi minulle. Se oli kylmä, se oli kova ja se oli saksalainen. Niin monta huonoa puolta eikä yhtään hyvää.
Rohkaistuin ja haukkasin siitä palasen.
Aivan kuten nainen, joka nielee ensimmäistä kertaa, nielin palan pizzaa väkisin ja sieluni täyttyi häpeästä. Asiat eivät olleet hyvin. Kylmä, kuiva ja jostain syystä raa'an makuinen jauheliha oli maustettu jollain makealla, joka saattoi olla jotain aurinkokuivattua mansikkahilloa, mutta luultavasti kuitenkaan ei. Emma nauroi myös koko ajan vieressä, mutta ei halunnut silti jakaa pizzaa kanssani vaikka kuinka pyysin.
Sain pizzasta puolet syötyä jolloin Emma hyväksyi haasteen suoritetuksi, varsinkin kun en oksentanut kertaakaan. Sitten menimme molemmat nukkumaan ja odotin hetken aikaa että Emma nukahti viereisessä huoneessa. Ja sitten kävin äänettömästi oksentamassa sen pizzan pois.
KESÄKUU
Kaverini Sebastian meni kesäkuussa naimisiin. Perinteisten hääkuvien sijaan päätin ottaa häissä vain selfietä tapahtumista. Yllä olevassa kuvassa Sebastian ja Satu tanssivat häävalssia. Ja tässä kuvassa hääkakku tuodaan paikalle:
Ja tässä kuva häiden yllätysvieraasta, Viktor Klimenkosta, jota pyysin poseeraamaan kuvaamista varten:
HEINÄKUU
Aloitin kesällä työt raudankatkojana ja anturamuottien valmistajana, koska kukaan ei tullut hakemaan minua käsikirjoittajatöihin tarjoten minulle miljoonaa dollaria. En silti ole pettynyt, sillä pidän käytännön töistä joissa hiki virtaa ja veri roiskuu, kirjaimellisesti. Tuon haavan sain heittämällä anturamuotin maahan. Haava myös onnistui siirtämään kivun varttia aiemmin saamastani palovammasta, jonka sain nojaamalla joitain satoja asteita kuumaan vastahitsattuun hakakoriin. Ja tämän haavan sain myös jostain:
ELOKUU
Työkaverini katseli tätä Suomen karttaa ja sanoi TÄYSIN VAKAVISSAAN, että pitkän sillan on pojat rakentanut.
SYYSKUU
Kaverini Emma ja Markus aina valittavat siitä, kuinka kävelen ihan vähän rikkinäisillä kengillä, ja minä aina vastaan, että kävelen kengillä niin pitkään kun niillä voi ja vasta sitten ostan uudet. He eivät ymmärrä tätä, koska he ovat kulutusyhteiskuntamaterialisteja ja kuvittelevat kenkien kasvavan puissa.
Tänä syyskuuna kuitenkin jouduin toteamaan, että kenkäni olivat erittäin lähellä matkansa päätä. Pohjaan kului reikä, josta sormeni meni läpi. Onneksi olin matkalla Helsinkiin, joten kävin Anttilassa hakemassa itselleni uudet 10 euron kengät. Siinä samalla kun otin vanhoja kenkiä pois, totesin että kyllä, matkan pää oli todellakin kohdattu. Kenkiä riisuessani sen ehjän kengän pohja nimittäin irtosi.
Ostin uudet kengät ja vaihdoin ne jo kassalla jalkaan. Mielestäni tämä tapahtumaketju todisti minun systeemini toimivan, sillä olin onnistuneesti käyttänyt kengät loppuun asti ennen kuin ostin uudet. Emma ja Markus, sen sijaan, pitivät minua idioottina ja huusivat vielä perään, että osta hyvä mies tuhat miljoonaa euroa maksavat kengät, eihän 10 euron kengillä kehtaa edes kävellä missään.
Tämä koko kenkäepisodi tavallaan muistuttaa minua pipostani, jota olen myös onnistuneesti käyttänyt aika pitkään. Taidankin tehdä tässä ja nyt uudenvuodenlupauksen, että kirjoitan pipostani blogitekstin ensi vuoden puolella, osittain ihan vaan koska haluan järkyttää Markusta ja Emmaa.
LOKAKUU
Tilasimme kihlattuni kanssa Cdon.comista Muumit Rivieralla blurayn, joka oli rikki. Kun kysyimme Cdon:ilta palautuksesta, he pyysivät lähettämään blurayn heille ja sen mukana selvityksen blurayn viasta joko englanniksi tai ruotsiksi. Valitsimme ruotsin.
Emme koskaan saaneet hyvitystä elokuvasta.
MARRASKUU
Lohjan elokuvateatteri on omanlaisensa kokemus, siinä missä anaaliseksikin on. Osa tykkää ja osa vihaa koko sydämestään. Itse olen yleensä kallistunut vihan puoleen (sekä Lohjan teatteria että anaaliseksiä kohtaan), mutta tänä marraskuuna kihlattuni kanssa koin elämäni parhaimman elokuvateatterikokemuksen, vain siitä syystä että olimme ainoat, jotka olivat tulleet katsomaan elokuvaa.
Kuvitelkaa se. Ei yhtäkään teiniä, joka puhuu koko elokuvan ajan kavereilleen. Ei yhtäkään lasta, joka ei osaa pysyä paikallaan. Ei yhtäkään aikuista, joka ei osaa elää ilman kännykkää.
Se on taivas.
Illan elokuva oli The Walk, joka oli ihan ok. Mutta se kokemus! Se rauha, se tyyneys, se tunne kun kukaan ei voi tulla ja pilata sitä minulta!
Vonkasin, runkkasin ja nousin kesken elokuvan jopa seisomaan. Olin Jumala.
JOULUKUU
Koska aloitin vuoden sääuutisesta, on vain oikein lopettaa se myös sääuutiseen. Tällä kertaa kyseessä on eilen julkaistu uutinen, jossa mm. siteerataan Raamattua ja Wikipediaa.
YHTEENVETO
Vuosi 2015 oli erittäin hyvä vuosi elokuvien kannalta, sillä saimme Mad Max: Fury Roadin. Kyseinen elokuva on ajaton mestariteos, josta tullaan vielä vuosituhansienkin päästä puhumaan. Jos ette ole nähneet elokuvaa, katsokaa se heti. Jos olette nähneet, tiedätte mistä puhun.
Vuosi 2015 oli sen sijaan saatanan huono vuosi somen kannalta, sillä iso osa Facebook -kavereistani päätti ottaa jyrkästi kantaa ihmisoikeuksiin ja siihen, miten ne eivät kuulu kaikille. Mielipiteet vaihtelivat puhtaasta rasismista aina homofoobisuuteen asti. En malta odottaa, mitä kaikkea vuosi 2016 tulee heistä paljastamaan.