Timo
Kaverini Simo muutti joulukuun vaihteessa uuteen asuntoon, mutta kohtasi entisen asunnon isännöitsijän kanssa pienen ongelman. Tämän:
Tiedän että Simo on perfektionisti joka ei jätä mitään koskaan puolitiehen, joten näin ollen tiedän myös, että kaikki mitä Timo tuossa viestissä sanoo on valetta. Lisäksi pienen googlauksen avulla oli helppo saada selville, että Timo omistaa siivousfirman. Kun sen tiedon ja tuon sähköpostin laskee yhteen, on aika helppo saada selville mikä Timon suuri suunnitelma olisi ollut.
Simo ei yllättäen suostunut tähän naurettavan selvään kusetukseen ja kävi siivoamassa jo siivotut paikat uudelleen. Senkään jälkeen ne eivät käyneet vielä Timolle, joka on joko todella tarkkasilmäinen mies, jolla ei ole mitään elämää, tai todella röyhkeä kusettaja. Tämän jälkeen Simo riiteli Timon kanssa puhelimessa ja koko säätö saatiin lopulta ratkaistua ilman, että vuokravakuudesta vähennettiin mitään pois.
Tässä kohtaa Simo myös ehdotti minulle, että vittuilisin Timolle sähköpostitse, kuten täällä blogissani olen usein tupannut tehdä.
Olin tietysti heti messissä ja tein täyden taistelusuunnitelman:
Ensin lähettäisin Timpalle ihan normaalin viestin ja avaisin näin keskusteluyhteyden. Ja saatuani sen auki, yrittäisin palkata hänet siivoojakseni. Vain Timon kovat standardit siitä mikä on puhdasta ja mikä ei vastaavat omia näkemyksiäni. Olisin jopa tehnyt youtubeen videoita siitä, miten kovat standardit omaan esim. lautasen pesemistä kohtaan. Siihen liittyisi tulta ja raivoa.
Aloitin kevyesti ja pistin Timolle viestiä:
Ikävä kyllä Timpero ei ollut mukana leikissä sillä hän ei lainkaan vastannut. Ehkä Timo oli niin ovela että oli ymmärtänyt googlata minut ja tajunnut että olen vain opiskelija jolla on liikaa aikaa. Tai ehkä hän oli yksinkertaisesti vain röyhkeä eikä siksi vastannut viestiini.
Kuka helvetti ei vastaa viesteihin, varsinkaan laman aikana esitettyihin työtarjouksiin? En käsittänyt tätä, joten pistin Timolle vielä myöhemmin uuden viestin:
Eikä mitään. Timo ei koskaan vastannut. Mahtava suunnitelmani kaatui täydellisesti ja minut oli voitettu. Lisäksi omat työkiireet iskivät tässä kohtaa päälle enkä palannut enää Timon kimppuun.
Ainoa syy miksi haluan jakaa tämän epäonnistuneen yritykseni teille onkin se, että näin ihan tolkuttoman määrän vaivaa ja tein sen vitun lautasenpesuvideon jota en Timolle koskaan saanut lähetettyä.
Nauttikaa te edes siitä ja peskää astianne kunnolla kuten minä: