Death Note (2017) Platonin hengessä

04.10.2018

Hei Santeri.

Hei Platonimainen hahmo, joka kysyy kysymyksiä jotka auttavat minua dialogin kautta kertomaan asioita.

Mitä kuuluu?

Katsoi Netflixin Death Noten.

Eli ei hyvää?

Ei hyvää. Oletko nähnyt Death Noten?

En, minulla on elämä.

Okei, no siinä tilanteessa, anna kun kerron sinulle mistä se kertoo. Death Note on tarina teini-ikäisestä pojasta nimeltään Light, jonka syliin tipahtaa kirja, johon voi kirjoittaa kenen tahansa nimen ja sitten se henkilö kuolee. Vain Light voi käyttää kirjaa ja sen voimia hyväkseen. Tämä on tärkeää. Kirja on Lightin eikä kenenkään muun.

Hetkinen, miten Light siis saakaan sen kirjan?

Siis se kirjaimellisesti tipahtaa taivaalta hänen käsiinsä. Siis ylhäältä pilvien seasta.

Okei...

Tavallaan aavistin jo siinä kohtaa, että tiedossa voi olla ongelmia.

En ymmärrä miksi aina katsot näitä paskoja leffoja. Mitä jos katsoisit vaikka Stand By Me:n. Kaikki aina puhuvat sinulle Stand By Me:stä ja silti et ole koskaan katsonut sitä.

Koska pidän hauskoista lähtökohdista. Kirja jolla voi tappaa kenet tahansa on hauska lähtökohta. Jopa örkki ja poliisi jotka yhdessä taistelevat rikollisuutta vastaan on hauska lähtökohta. Mutta neljä poikaa jotka kävelevät tietä pitkin ei ole.

Et katso Brightia!

En en.

En halua palata takaisin juttelemaan Brightista!

Tiedän. En katso sitä, lupaan sen. Puhutaanko kuitenkin Death Notesta.

Toki. Joten Light saa kirjan jolla voi tappaa kenet vaan?

Kyllä ja ei, platonimainen dialogihahmo. Koska tästä päästäänkin suoraan elokuvan ytimeen ja siihen, miksi Death Note on niin saatanan typerä. Katsos, Death Note on musta kirja, jonka ensimmäiset sivut ovat täynnä sääntöjä kirjan käyttöön. Ensimmäinen sääntö on, että kenen tahansa nimi kirjaan kirjoitetaankin, tulee kuolemaan.

Selvä.

Toinen sääntö rikkoo sen säännön, koska ei riitä, että kirjoittaa nimen, vaan nimeä kirjoittaessa pitää myös ajatella sen henkilön kasvoja.

Okei. Typerää mutta menköön.

Kolmas sääntö on, että jos kirjoittaa 40 sekunnin aikana henkilön nimen perään miten tämä tulee kuolemaan, sekin tulee tapahtumaan.

Miksi helvetis-

Neljäs sääntö on, että jos tätä ei kirjoita, henkilö kuolee vain sydänkohtaukseen.

Onko kyseessä elokuva vai lakikirj-

Viides sääntö on, että seuraavan kuuden minuutin ja 40 sekunnin jälkeen voi kirjoittaa detaljeja ihmisen kuolemasta, jotka tulevat myös tapahtumaan.

SEIS! Montako näitä sääntöjä oikein on?

Myönnän, että tipuin kärryltä elokuvaa katsoessani, mutta onneksi tässä on lista kaikista säännöistä, jotka joku on koonnut. Nopeasti laskettuna niitä näyttäisi olevan 129.

Jeesus...

Mikään ei ole hauskempaa kuin katsoa elokuvaa, joka perustuu sääntöihin ja sääntöjen poikkeuksiin ja sääntöjen poikkeuksien poikkeuksiin ja vain upota mukaan tuohon byrokraattiseen helvettiin.

Saako Light sääntökirjan ohella mitään muuta?

Kyllä. Kirjan mukana tulee myös Willem Dafoe -demoni, joka on kai jonkunlainen kuoleman Jumala, joka varmistaa, että kirjan sääntöjä seurataan.

Kiva. No, miten Light reagoi, kun hän saa kirjan. Oletan, että elokuva käsittelee tappamisen moraalisia ongelmia.

No, Lightilta kestää alle minuutti tappaa koulukiusaaja, jonka hän näkee ikkunasta.

Eli elokuva ei käsittele tappamisen moraalisia ongelmia?

Ei minkäänlaisia. Seuraavaksi Light tappaa jonkun mafioson jossain, ja sitten vielä erään panttivankitilanteen järjestäneen pankkiryöstäjän.

Aaah. Light alkaa tappamaan siis rikollisia, eikö vain?

Kyllä vain. Eikä pelkästään rikollisia, vaan myös rikoksista syytettyjä. Koska syytetty rikollinen on yhtä kuin syyllinen rikollinen tässä maailmassa.

Niinpä. Onneksi Netflix ei ole esim. tehnyt kokonaista sarjaa, jossa käsitellään epäillyksi joutumista USA:ssa ja vaaroja, joita pelkästään epäiltynä olemisesta voi seurata.

Niinpä. Jokatapauksessa, Light murhaa näitä ihmisiä mennen tullen uuden tyttöystävänsä kanssa.

Tyttöystävän?

Aivan, Lightilla on tyttöystävä Mia, jolla ei myöskään ole moraalisia ongelmia ihmisten tappamisen suhteen. Hän itseasiassa haluaisi tappaa muitakin kuin rikollisia, varmaan koska Mia on sadisti tai jotain. Mutta koska kirja on Lightin ja se on yksi säännöistä, ei Mia voi tehdä sitä.

Okei. Hei, kysymys. Miksi Light seurustelee Mian kanssa jos hän tietää tämän olevan sadisti joka ei erota hyvää pahasta?

Aivan, aiheellinen kysymys. Siihen ei tietenkään saada vastausta.

Tietenkään.

Joten Light ja Mia tapattavat ihmisiä ympäri palloa ja pistävät ihmiset ennen kuolemaansa kirjoittamaan seinälle KIRA TEKI TÄMÄN tekstejä, niin että kaikki ymmärtävät murhien olevan yhden ihmisen tekoja.

Miksi?

Mitä vitun väliä. Sitten kun Kiran teot ovat rikkoneet uutiskynnyksen kaikkialla maailmassa, palkataan tapausta tutkimaan supernerokas salapoliisi L, joka peittää naamansa. L on niin vitun nero, että hän on jotenkin tajunnut ympäri maailmaa tapahtuvien Kira-murhien olevan ihmisten nimien tietämisen ja naaman näkemisen takana. L on niin itseasiassa niin nerokas, että on tajunnut tämän jo paljon ennen kuin yksikään murha on tapahtunut, koska kukaan ei ole kuullut hänen nimeä tai nähnyt hänen naamaansa koskaan.

Typerää.

Ja kuinka! Joten nyt Light ja Mia ovat kusessa, koska L on heidän perässään. Eikä L ole mikään turha tyyppi. Sillä (ja nyt en liioittele vaan kerron vaan suoraan, mitä elokuvassa sanotaan) L on käynyt superetsiväkoulun. Siis koulun, jossa koulutetaan superetsiviä. Ikävä kyllä koulussa ei koskaan opetettu kuinka tuoleilla istutaan, mutta eihän superetsiviltä kaikkea voi vaatia.

L ei osaa istua tuoleilla?

Aivan. Jatka vaan Santeri. Mitä L sitten tekee?

L jotenkin supernerokkaasti tajuaa Lightin asuvan Seattlessa, joten hän reissaa sinne ja ottaa FBI:n johdon haltuunsa. Onneksi, ja tämä ei ole laiskaa vaan pelkästään tajunnanräjäyttävä yhteensattuma, on Lightin oma isä Seattlen FBI:n merkittävin agentti.

Hullua.

Jep. Joten L on suoraan tekemisissä Lightin isän kanssa, ja jotenkin (varmaan koska on käynyt superetsiväkoulun) hän ymmärtää jopa seurata Lightia salaa.

L on kyllä todella nerokas etsivä.

Joku voisi sanoa, että suorastaan uskomattoman nerokas.

Niin kuin kirjaimellisesti uskomattoman nerokas?

Kyllä.

Mitä sitten tapahtuu?

No koska Light ja Mia eivät tiedä L:n oikeaa nimeä ja sitä miltä tämä näyttää, haluaa Mia tappaa kaikki muut FBI-agentit tapauksen tutkinnassa. Paitsi ei tietenkään Lightin isää, mutta kaikki muut.

Ja Light ei vieläkään suostu eroamaan Miasta?

Ei tietenkään, varmaan koska Mia on niin söpö-wöpö-löpöläinen murhafantasioita lukuunottamatta.

Joten mitä sitten tapahtuu.

No tämä selviää vasta vähän myöhemmin elokuvassa, mutta sitten Mia Lightilta salassa kirjoittaa kirjaan FBI-agenttien nimet ja nämä kuolevat.

Kirjaan, jota vain ja ainoastaan Light voi käyttää?

Kyllä.

Miten?

Aah, katsos. Sääntö numero 65 artikla numero seitsemän huomauttaa, että jos kirjan omistaja ei tiedä, että joku toinen haluaa käyttää kirjaa ja salaa salaa repii siitä sivun itselleen ja luo uuden Death Note -kirjan oman algerbakirjan sisään, voi hän näin rikkoa ainoaa merkittävää sääntöä, eli sitä, että vain Light voi käyttää kirjaa. Ja sitten se kai tapahtuu tai jotain.

Eli siis sääntöjen vuoksi Mia voi rikkoa sääntöjä?

Kyllä. Sen takia elokuvassa on 130 sääntöä. Mitä tahansa voi tapahtua milloin halutaan, tai sitten ei voi tapahtua, jos ei haluta.

Kätevää.

Kätevää ja todella turhauttavaa.

Perustuuko Death Note mahdollisesti johonkin kirjaan?

Death Note perustuu manga-sarjaan.

Se selittää paljon.

Tiedän.

Mitä Light sitten tekee, kun saa tietää FBI-agenttien kuolleen.

No hän ei siis todellakaan tiedä Mian olleen se tappaja, vaan hän epäilee Willem Dafoe -demonin tehneen ne tapot itsekseen ja muuten vaan.

Luonnollisesti. Koska Light on idiootti.

Kyllä, koska Light on idiootti. Mutta L ei sen sijaan ole. L alkaa epäillä, että Light on Kira-murhaaja, joten hän pyytää Lightin isää astumaan näyttämölle haastamaan Kiraa televisiossa. Ja isä tekee sen.

Joten nyt Lightin pitäisi tappaa oma isänsä, jotta L ei epäilisi häntä.

Kyllä. Ja sitä Light ei tietenkään halua tehdä.

Entä Mia?

No Mia nyt totta kai haluaisi tappaa Lightin isän saman tien.

Totta kai. Ja kun Light sanoo, että ei käy niin…?

Niin sitten Mia mököttää.

Joten Mia mököttää, koska tämän poikaystävä ei halua tappaa omaa isäänsä?

Kyllä.

Ja Light ei silti halua erota Miasta?

Ei.

Vittusaatana!

Tiedän.

Nyt kun Lightin isää ei sitten tapettukaan, L tajuaa olleensa oikeassa. Hän etsii Lightin kahvilasta ja istuu tuolille väärin. L kertoo, että tietää Lightin olevan Kira. Eikä Light osaa kiistää sitä kunnolla.

Joten sitten L pidättää Lightin?

Ei, koska L:llä ei ole tarpeeksi todisteita. Mutta hän ottaa kyllä hupun pois, jotta Light saa nähdä tämän kasvot.

Miksi vitussa L niin tekee!?

Hei, miksi vitussa ne tyypit Prometheuksessa, jotka eivät tienneet onko avaruusaluksessa happea vai ei, ottivat vain kypärät pois päästään olettaen, että siellä olisi happea?

Koska he olivat idiootteja.

No siinä on vastaus. L on sittenkin idiootti eikä nero.

L, superetsivä, joka onnistuu jotenkin löytämään ihmisen, joka voi tappaa vain tietämällä nimen ja ulkonäön, paljastaa tälle ihmiselle oman ulkonäkönsä heti, kun saa tietää, että niin ei missään nimessä kannata tehdä?

Kyllä. Koska nyt Lightin ei tarvitse kuin selvittää L:n oikea nimi.

Upeaa. Yrittääkö Light tehdä sen jotenkin elokuvallisesti mielenkiintoisella tavalla?

Jos säännöt ovat mielestäsi elokuvallisesti mielenkiintoisia, niin sitten kyllä.

Perkele… Joten, miten Light käyttää tällä kertaa sääntöjä?

Light kirjoittaa kirjaan L:n miesapulaisen nimen ja sen perään ohjeet, jossa tuo miesapulainen väkisin käy salaa selvittämässä L:n nimen ja kertoo sen Lightille, johon apulaisella on kaksi päivää aikaa, kunnes hän sitten kuolee luotiin. Mutta Lightin suunnitelma on sitten polttaa sivu kirjasta ja evätä tuo kuolema, vaikkakin Willem Dafoe demoni huomauttaa, että sääntöjen mukaan vain yhden kerran kirjan haltija voi polttaa sivun ja näin evätä kuolemaantuomitun kuoleman.

Rakastan sääntöjä.

Niin minäkin.

L on huolissaan miesapulaisensa katoamisesta, joten hän takavarikoi kaikki Lightin tavarat todisteita etsiäkseen. Mutta Mia onnistuu varastamaan Death Noten takaisin, joten mitään jälkiä Lightin syyllisyyteen ei löydy.

Jos ei lasketa sitä, että Light ei ole kiistänyt syyllisyyttään.

Tai sitä, että Light ehkä jossain kohtauksessa myönsi olevansa Kira suoraan L:n edessä.

Ai.

En ole tosin varma, mutta minusta tuntui, että sekin tapahtui.

Oletko taas huutanut televisiolle niin paljon, että et menetit juonenkäänteitä?

En. En voinut huutaa, koska vaimo nukkui yläkerrassa. Minä pyörin kyllä ympäri olohuonetta ja löin pariin otteeseen nojatuolia. Kuristin myös tyynyä ainakin kerran.

Mitä jos olisit vaan jättänyt elokuvan kesken?

Hyviä ideoita kaikki tyynni, platonimainen dialogihahmo. Onko muita ehdotuksia?

Yksi. Mitä jos et katsoisi Brightia vaikka selvästi haluaisit.

Lupaan harkita ehdotustasi vakavasti.

Palataan takaisin Death Noteen. Mitä sitten tapahtui?

Light ja Mia menevät koulun diskoon, jossa Light saa kirjansa takaisin ja paljastuu Mian syyllisyys FBI-agenttien kuolemaan. Ja sitten nuoret rakastavaiset puhuvat säännöistä jonkun aikaa, kun selviää, että Mia on kirjoittanut Death Noteen Lightin nimen. Ja jos Light ei anna kirjaa Mialle, Light kuolee keskiyöllä sydänkohtaukseen.

Okei. Joten NYT Light eroaa viimeinkin Miasta?

Ei, Light olettaa, että parisuhde voi vieläkin selvitä tästä.

SAATANA!

Tiedän. Ja hei. Haluatko tietää mikä minua ärsyttää tässä käänteessä enemmän kuin Lightin ja Mian suhde?

No?

VAIN LIGHT VOI KIRJOITTAA KIRJAAN NIMIÄ JA NE KUOLEMAT TOTEUTUVAT! MIA EI EDELLEENKÄÄN VOI!

Aivan. Mutta koska säännöt tai jotain…

Ja jotain tai säännöt…

Rakastan tätä elokuvaa.

Haluaisitko pelata nopeasti yhtä peliä elokuvan antamilla säännöillä. Mitä eri asioita Light voisi nyt tehdä, kun hän tietää, että hänen nimensä on kirjoitettu kirjaan?

No. Light voi ainakin polttaa sen sivun ja hävittää oman kuolemansa, koska Willem Dafoe demoni sanoi, että niin voi tehdä.

Kyllä, hyvä. Se on ilmiselvä mahdollisuus ja helppo tapa selvitä tilanteesta.

Light voi myös tappaa Mian samalla tavalla kuin L:n apulaisen ja pakottaa Mian poistamaan nimen kirjasta.

Oikein.

Ja Light voi ehkä jopa kirjoittaa oman nimensä perään "mutta sitten hän herää takaisin henkiin".

Totta, sekin on mahdollisuus.

Kolme oikein kolmesta?

Kyllä. Hyvin pelattu platonimainen dialogihahmo.

Kiitos. Minkä vaihtoehdon Light valitsi?

Ai, ei, Light ei tee mitään noista. Hän on edelleen idiootti.

Aivan.

Light pakenee poliiseja satamaan, jossa Miakin nyt jostain syystä on. Siellä he menevät maailmanpyörään, jossa keskustellaan säännöistä ihan helvetin liian kauan. Kun Mia varastaa Lightin kirjan, sääntöjen Jumalat raivostuvat, maailmanpyörä hajoaa ja Mia kuolee pudotuksessa. Lightin sydän tietenkin särkyy, koska Light on paskin hahmo elokuvahistoriassa.

Olen samaa mieltä.

Onneksi Lightin kuolemaa keskiyöllä ennustava sivu sattuu myös lentämään liekehtivään denatynnyriin ja hän selviää hengissä, koska kuolema peruuntuu. Light joutuu tosin koomaan, koska myös hän tipahtaa maailmanpyörästä. Death Note -kirja taas löytää uuden omistajan vanhasta miehestä, joka on nyt ainoa, joka voi kirjoittaa kirjaan nimiä, ellei joku toinen pelaa sääntöjä niin, että voi kirjoittaa kirjaan nimiä.

Ja sitten elokuva loppuu?

Ei. Koska sitten tämä toinen tyyppi tekee Kira-kuolemia ympäri maailmaa ja L saa potkut FBI:stä, koska tämä epäili väärää miestä syylliseksi. Light on kuitenkin koomassa, joten miten hän voisi olla syyllinen uusiin kuolemiin? Mutta katsos, mitä Light on tehnyt, on –

Älä vaan sano, että säännöt.

Sääntö numero 45 artikla 6 alakappale 18 huomauttaa, että Light voi käytättää kirjaa toisella, jos hän on itse valinnut sen toisen saamaan kirjan ja sitten palauttamaan sen ennen kuin tekee itsemurhan.

Lopeta.

Joten Light saa kirjan takaisin, mutta hänen FBI-isä tajuaa, että Light on oikeasti syyllinen, samaan aikaan kun L keksii kysyä Lightin koululta, että opiskeleeko Light tai Mia algebraa, koska muisti Lightin jossain kohtaa sanoneen jotain algebrasta. Tämä johtaa L:n Mian kotiin, jossa hän alkaa ymmärtää Death Noten sääntöjen merkityksen ja sen, miten ne sääntömaailmassa toimivat.

LOPETA!

L kirjoittaa sääntöjä rikkoen löytämäänsä Death Noten sivuun ehkä Lightin nimen ja saa näin kostonsa.

LOPETA!!!

Ja sitten elokuva loppuu, kun Willem Dafoe demoni sanoo jotain, mitä en ymmärtänyt.

Apua…

Ja se oli Death Note.

Sanoisitko, että Death Note on Netflixin huonoin elokuva?

En sentään, platonimainen dialogihahmo. Olen varma, että Adam Sandlerin elokuvat ja Kevin Jamesin elokuvat ovat jotenkin vielä paskempia. Bright tosin kuulostaa siltä, että se ei voi olla huonompi kuin Death Note.

EI!

Örkki ja poliisi kuitenkin-

Et katso sitä!

En tietenkään.

Oikeasti?

Kyllä.

Koska se on luultavasti ihan helvetin huono.

Tiedän.

Joten lupaat, että et katso sitä?

Kyllä.

Okei?

Okei.

Hyvä on.

Hyvä on.

Hyvä.

Tai jos-

VITTU!