James Bond -projektini, Osa 13 - Octopussy

28.07.2019

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1983 valmistunut Octopussy.

MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA

Uutta Maurice Binder -teoriaani käytännössä tutkien (eli mitä parempi musiikki, sitä paremman intron Maurice suostuu tekemään), alan olla varma siitä, että olen oikeassa. Octopussyn teema on hissimusiikkia, joten intro on typerä. Siluetit, terävät nännit (yhdet terävät nännit oli teipattu piiloon, varmaan koska ne olivat liian terävät), liplattava vesi, alastoman naisen kehoon laserpointterilla heijastettu 007-logo joka näyttää siltä kuin nainen polttomerkattaisiin Bondin omistukseen jne. Mutta sitten introsta löytyy myös hetkiä kuten:

Miehet saavat käyttää vaatteita Introssa mutta naiset eivät:

Bond joutuu aseistetun mustekalanaisen vangiksi:

Ja naiset kiihottuvat siitä, että heitä osoitetaan aseella:

En malta odottaa minkälaisen paskamyrskyn herra Binder pistää pystyyn, kun seuraavan elokuvan Duran Duran teema koittaa. Oletan, että siinä alastomat naiset tykkäävät siitä, että joutuvat keskitysleireille tai vastaavaa.

JUONI LYHYESTI

Bond estää kolmannen maailmansodan vasta seitsemännen tai kahdeksannen kerran.

MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?

Intiassa, Kuubassa ja Saksassa. Ja jokainen maista saa kokea omaa rasismiaan, jopa Saksa.

KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?

Vihollisia on tavallaan kaksi. On venäläinen kenraali, joka haluaa aloittaa uuden maailmansodan…

…ja on "intialainen" mies, joka haluaa kai myös aloittaa uuden maailmansodan suojellakseen koruja tai jotain, en ole varma. En ole edes varma mikä "intialaisen" miehen nimi oli, mutta se oli aika lähellä Shere Khania, joten kutsun häntä jatkossa Shere Khaniksi.

Venäläinen kenraali sekä "intialainen" Shere Khan ovat kai liittoutuneet keskenään tai jotain, mutta siitäkään en ole täysin varma. Venäläinen kenraali ainakin tuntuu uskovan, että jos ydinpommi räjähtää Saksassa, se saa länsimaalaiset innostumaan aseidenriisunnasta, koska länsimaalaiset ovat vitun hippejä. Tämä olisi kai jostain syystä Venäjälle hyvä juttu. En tiedä miksi. Tiedän, että sekä kenraali että Shere Khan molemmat käyttävät Octopussyn (rikas nainen, joka tekee jotain Intiassa, mutta sekään ei koskaan auennut minulle) sirkusta hyväkseen. Mutta sitten James Bond nussii tiensä paikalle, kaataa Octopussyn, estää maailmansodan, on rasisti ja pukeutuu gorillaksi sekä sirkuspelleksi. Loppu.

Octopussy on muuten heittämällä yksi huonoimmista Bond-leffoista, joita on tehty. En osaa pistää elokuvia vielä arvojärjestykseen, mutta ainoastaan Moonraker, Her Majestys Secret Service sekä pari Brosnania saattavat olla huonompia kuin tämä perkeleen leffa.

MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ

Octopussyssä on kätyri, jota voi kuvailla vain sanoin Intialainen Jaws.

Intialainen Jaws on supervahva, iso ja hiljainen. Hänellä ei ole ikävä kyllä rautahampaita, mutta hänellä on turbaani. Elokuvan muihin kätyreihin kuuluu mm. sellaisia unohtumattomia hahmoja kuin

-Veljekset, jotka heittävät veitsiä.

-Mies, joka on teipannut kasan veitsiä yhteen.

-Mies, joka on tehnyt veitsistä jojon.

En malta odottaa mitä kaikkia veitsistä saa askarreltua seuraavan leffan aikana.

KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?

Roger Moore on vanha, vanha mies. Hän näyttää 80-vuotiaalta eläkeläiseltä, joka on Aurinkomatkojen lomamatkalla Intiassa. Hän näyttää ihan niiltä Best Exotic Marigold Hotel -leffan hahmoilta 30 vuotta sen leffan tapahtumien jälkeen. Ja koska Moore on niin jumalattoman vanha, ovat tekijät päättäneet palkata pelkästään 20-vuotiaita vähäpukeisia naisia katsomaan tätä himokkaasti. Elokuvassa ei ole kohtausta, jossa 20-vuotias vähäpukeinen nainen ei katso Moorea himokkaasti. Hän ei voi ylittää katua ilman, että 20-vuotias vähäpukeinen nainen katsoo häntä himokkaasti. Ja koska naiset katsovat Moorea himokkaasti kaikkialla, ei hän enää näytä yhtään 80-vuotiaalta ukilta. Ei, tuon illuusion vuoksi hän näyttää ihan 75-vuotiaalta ukilta, jonka pitää käydä nopeasti hakemassa yksi reseptilääke apteekista. Elokuvan taikaa.

Koska kaikki naiset Octopussyn universumissa ovat saaneet auringonpistoksen ja menettäneet sen myötä kyvyn tunnistaa miehen iän, ei hahmoista pysty rakentamaan uskottavia missään olosuhteissa. Ainoa merkittävämpi naishahmo elokuvassa on Octopussy, joka on sentään 40-vuotias. Ikävä kyllä hänen nimensä on kirjaimellisesti pillusta väännetty vitsi, joten tällekään pohjalle ei ole helppoa rakentaa mitään aitoa.

Naisilla on elokuvassa oma feministinen saari. Myöhemmin naiset taistelevat saarensa puolesta, mutta tarvitsevat voittaakseen vanhojen miesten apua. Mutta ehkä joku päivä, naiset. Ehkä joku päivä tekin osaatte puolustaa itseänne.

TYPERIN IHMISEN NIMI

Octopussy. Mutta ei hätää, Octopussy on vain naisen lempinimi eikä mikään virallinen nimi. Se tarttui hänelle, koska hänen edesmennyt isä kutsui häntä aina Octopussyksi. Oletan että isä oli raiskaamassa tytärtään ja sattui näkemään viereisessä akvaariossa mustekalan, josta se ajatus sitten lähti.

BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ

Harvinaisen vähäistä, varmaan koska Moore on niin perkeleen vanha, ettei tämän sydän kestäisi raakaa viinaa tai edes kahvia ilman maitoa.

Jotta tämä purku ei olisi muuten vain pelkkää vitsiä Mooren iästä, tässä vastapainona vitsi Moneypennyn iästä:

James Bond ja muumio menivät baariin. Baarimikko kysyi, miksi Bondilla on mukanaan muumio? Bond sanoi tähän "hän ei ole muumio vaan Moneypenny, jos olisimme tienneet Moneypennyn vanhenevan nopeammin kuin aurinkoon jätetty banaani, olisimme varmaan korvanneet näyttelijän jo 60-luvulla."

Tästä puheenollen, Moneypenny on niin vanha elokuvassa, että tätä yritetään jo korvata. Hänelle on palkattu uusi apulainen, nuori ja kaunis Penelope Smallbone (jumalauta…). Idea varmaan oli, että kun Moneypennyn näyttelijä Lois Maxwell kuitenkin kuolee vanhuuteen ihan minä hetkenä hyvänsä, nuori Smallbone voi sitten jatkaa typerää flirttailua Bondin kanssa elokuvasta toiseen.

Samaa suunnitelmaa muistaakseni käytetään myöhemminkin, kun John Cleese tuodaan Q:n sijaiseksi jossain Brosnanin paskabondissa. Sitä ei varmaan sanota ihan näin suoraan, mutta Cleese on siellä vain odottamassa, että Q:n näyttelijä Desmond Llewelyn kuolee pois. Se muistaakseni tapahtui Die Another Dayn kohdalla, joka oli tavallaan onnellinen loppu Desmondille. Ainakaan hänen ei tarvinnut näytellä Die Another Dayssä.

MUUTAMA SANA RASISMISTA

Toivon todella paljon, että tästä eteenpäin rasismi Bondeissa alkaa helpottamaan, koska ei se ainakaan kasvaa voi enää yhtään. Tässä lista asioista, joita Bond tekee Intiassa samana päivänä kun saapuu sinne:

-Kohtaa käärmeenlumoajan, joka soittaa Bond-tunnaria, jonka tahtiin käärme tanssii.

-Antaa Intialaiselle miehelle rahaa ja sanoo "This should keep you in curry for a few weeks".

-Onnistuu osallistumaan takaa-ajoon riksoilla.

-Saman takaa-ajon aikana kohtaa miekannielijän, fakiirin naulapedissä, tulenpuhaltajan, Bollywood -tanssijoiden katuesityksen, lehmiä, norsuja sekä hiililläkävelijän.

Jeesus vitun kristus! Se, että maassa on paljon stereotypioita joita voisi käyttää, ei tarkoita, että niitä pitää käyttää! En ole koskaan käynyt Intiassa (enkä käy), mutta voisin kuvitella etten saman kadun varrella kohtaisi miekannielijää, käärmeenlumoajaa, fakiiria, tulenpuhaltajaa, hiililläkävelijää sekä Bollywoodia!

Ihan vain tasapainon nimissä, kun Bond elokuvan alussa sekoilee Kuubassa ovat kaikki sotilaat Fidel Castron näköisiä, sekä myöhemmin elokuvassa kun hän on Saksassa ja liftaa itselleen kyydin, tyrkyttää saksalainen mies Bondille makkaraa ja olutta. Varmaan koska maiden kulttuurit ovat sama kuin kulttuurien stereotypiat.

KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?

Yllämainittu riksa-takaa-ajo, autotakaa-ajo Saksassa sekä yksi takaa-ajo jalkaisin viidakossa, joka on mahdollisesti rasistinen Intian eläimiä kohtaan. Bond kohtaa saman takaa-ajon aikana iilimatoja, hämähäkkejä, käärmeitä, elefantteja, kaimaaneja sekä täytetyn tiikerin. Bond tosin käskee täytetyn tiikerin pois paikalta, koska englantilainen mies entisessä siirtomaassaan voi käskeä sekä ihmisiä että eläimiä haluamaansa ruotuun. Ja sitten Bond poistuu paikalta Tarzania esittäen, koska Octopussy on paska elokuva.

TYPERIN KUOLEMA

James Bond heittää Intian Jawsin ulos lentokoneesta. Mutta kun kohtausta katsoo tarkemmin, nähdään Intian Jawsilla selvästi laskuvarjo selässä. Joten hän kuolee, koska ei avaa selässään olevaa laskuvarjoa.

PARAS ROGER MOORE -LETKAUTUS

Bond on Q:n labrassa, jossa Q tekee parhaansa osallistuakseen elokuvan rasismiin. Hän on luonut ruukun, josta nousee köysi, jota pitkin agentit voivat kiivetä lähes viiden metrin korkeuteen. Köysi katkeaa keskeltä, jolloin Moore sanoo:

"Having problems keeping it up, Q?"

Erektiovitsi.

AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA

Ulko-ovi joka tappaa siihen koputtavan on aika turha, vaikkakin se ratkaisisi yhden henkilökohtaisen mormoniongelmani. Luulen kuitenkin, että turhin laite on yhden miehen sukellusvene, joka on naamioitu krokotiiliksi. En keksi sille mitään hyvää käyttötarkoitusta ja näen vain potentiaalisia ongelmia.

Ensimmäinen ongelma. Olet sukeltamassa järvessä krokotiiliksi naamioituneena ja vaikka, en tiedä, tarkistelet rapumertojasi. Joku onkii sinut ylös järvestä. Koska olet krokotiili Suomessa, rikot väkisinkin uutiskynnyksen. Media saapuu kuvaamaan, kun sinua roikutetaan laiturilla. Milloin olet valmis tulemaan ulos puvusta ja joutumaan koko Suomen naurunalaiseksi? Tekevätkö työkaverit sinusta pilkkaa seuraavana päivänä? Olisiko kannattanut vain hommata rapumertoihin pallokohot, jotta niitä ei tarvitsisi etsiä järven pohjasta krokotiilina?

Toinen ongelma. Olet Niilissä krokotiiliksi naamioituneena ja vaikka, en tiedä, tarkistelet rapumertojasi. Jos sinut ongitaan ylös, et riko uutiskynnystä ja näin ollen olet ajatellut puvunkäyttöä vähän eteenpäin. Mutta sitten toinen krokotiili näkee sinut. Se tulee lähelle ja kiertelee sinua. Se tuntuu pitävän sinusta. Selviää, että sinut on muotoiltu naiskrokotiilin mukaan ja kiertelevä seuralainen on uros. Krokotiili rakastelee sinua iltaan asti. Yön pimeydessä pakenet pois puvusta ja palaat hotellille. Mitä aiot kertoa vaimollesi, kun tulet hotellille tyhjin käsin ilman rapuja, krokotiilipukua ja lisäksi haiset vähän oudolle ja kävelet oudosti? Vai haluatko kenties palata takaisin jokeen ja etsiä krokotiilin käsiisi? Uskallatko tehdä loikan miehestä naaraskrokotiiliksi? Ja jos teet sen, tekevätkö työkaverisi sinusta pilkkaa seuraavana päivänä?

AGENTTI Q:N AXELSMITHAUKSEN TASO

Q:n sijaan James Bond tekee axlsmithit ja salakuvaa naisen tissejä Q:n laboratoriossa. Miehet nauttivat tästä ja kaikilla on hauskaa.

OUDOT MUSIIKKIVALINNAT

Kun elokuvan hissimusiikkiteemaa kuullaan silloin tällöin, se kuulostaa ihan CMX:n Pelasta Maailma -biisiltä. Lauloin sen mukana useaan otteeseen. "Ja kuu valkea käy yli kattojen, rohkaisten meitä…"

MUITA HUOMIOITA

On olemassa rinnakkaisuniversumi, jossa minulla on Octopussy -tatuointi. Olin ehkä 18-vuotias ja töissä kummisetäni työpaikalla Espoossa. Väitin hänelle, että Octopussy oli Conneryn eikä Mooren elokuva. Häviäjän piti ottaa Octopussy -tatuointi perseeseen. Minä hävisin vedon, koska sekoitin Octopussyn Thunderballiin. Se oli kuitenkin aika ymmärrettävä moka, pillut ja pallit menivät vain vähän sekaisin. Tatuoinnin ottamisen sijaan keksin kuitenkin paljon paremman suunnitelman ja irtisanoin itseni kummisetäni työpaikasta sekä muutin häntä pakoon Turkuun. On huomattavasti parempi idea muuttaa Turkuun kuin ottaa Octopussy-tatuointi perseeseensä.

YHTEENVETO

Octopussy on paraati vanhoja ihmisiä huutamassa rasistista ja seksististä paskaa Englannin nimeen Englannin vanhassa siirtomaassa, eikä mitään muuta. Ainoat hyvät asiat mitä elokuvasta tulevat mieleen liittyvät upeisiin stuntteihin, muutamaan hienoon efektiin sekä siihen faktaan, ettei Bond kertaakaan elokuvan aikana lentänyt avaruuteen.

Seuraavana vuorossa A View To a Kill, elokuva jossa on helposti hauskin kohtaus koko Bond-kaanonissa.

TÄSTÄ PROJEKTIN SEURAAVAAN OSAAN - A VIEW TO A KILL

TÄSTÄ JAMES BOND -PROJEKTINI MUIHIN OSIIN