Kuinka remontoin kellaristani kuntosalin

Ostin vaimoni kanssa 2025 vuoden joulukuussa lapsuuden kotini vanhemmiltani ja oikeastaan ensimmäisiä juttuja, joita päätin siellä tehdä, oli muuttaa osasta kylmää kellaria sekä varastotila että kuntosali. Olen nyt muutaman vuoden ajan kuntoillut kotonani siellä missä on ollut eniten lattiatilaa ja olen koko sen ajan haaveillut edes pienestä kuntosalista, jossa ei tarvitse joka kerta kuntoilun aloittaessa ja lopettaessa raahata painoja ja vatsalihaspenkkejä ympäriinsä. Näin kellarissa mahdollisuuteni siihen.

Kellari oli täyteen ammuttu ja kylmimmillä keleillä talvella se oli kevyesti pakkasella. Kellarin lämpimäksi muuttaminen vaatisi paljon työtä, mutta olin aika varma, että saisin sen silti tehtyä suht nopeasti. Suurin ongelma oli, ettei rintamamiestalojen kellareita saa eristää ja niiden pitää pystyä hengittämään. En voinut vain lätkiä villoja seinille ja sitten vuorata niitä seiniä laudoilla. Ainoa tapa, jolla rintamamiestalon kellareita saa eristää on ulkopuolelta. Ja se oli jo tehty muutama vuosi aiemmin salaojaremontin yhteydessä. Se eristys ei riittänyt muuttamaan tilaa lämpimäksi. Joten kysymys oli, että miten muutan kylmästä tilan lämpimän ilman minkäänlaista eristystä?

Päätin tehdä seuraavasti. Jakaisin tilan kahtia. Toinen puoli saisi jäädä kylmäksi ja vain toinen pitäisi saada lämpimäksi. Näin minulla oli puolet vähemmän haasteita eristyksen suhteen. Lämpimäksi muutettavassa tilassa oli kaksi niin vanhaa ikkunaa, että ne olivat periaatteessa avonaisia. Niiden tilalle teettäisin eristetyt ikkunat. Ikkunoiden alle pistäisin sähköpatterit. Sitten vaan eristäisin tilaan johtavat kaksi ovea, hioisin ja maalaisin katon ja sitten maalaisin sekä seinät että lattiat. Käyttäisin vain hengittäviä maaleja välttääkseni eristyksistä mahdollisesti syntyvät kosteusongelmat. Helppo homma.

Aloitin rakentamalla väliseinän kellariin. Hain gyprocit, laudat ja naulat Starkista, maalit Puuilosta. Viisivuotias poikani Kristian katseli työtäni. "Miksi pistät tuota juttua seinän sisään?", hän kysyi ja osoitti villoja. Nauroin ja silitin poikani tukkaa. "Koska väliseinä ei ole yhteydessä ulkoseiniin, on tämä ainoa seinä, jonka voin kellarissa eristää". Kristian ei ihan ymmärtänyt, joten hän juoksi takaisin ulos hiekkalaatikolle.

Kun väliseinä oli valmis, tilasin noin 2500 euron ikkunaremontin. Samaan syssyyn porautin myös kylmäksi jääneelle puolelle poistoilmaventtiilin seinään. Kävin hakemassa poistoilmaventtiilin Puuilosta ja naureskelin työntekijöiden kanssa, että saan koko ajan rampata täällä, kun en koskaan osaa ennakoida mitä kaikkea remonteissa tarvitsisin.

Kun venttiili oli paikoillaan, aloin hiomaan kattoa. Hioin kattoa joka päivä töiden jälkeen ja iltavuoroviikkoina ennen töitä. Hiomakone kulutti hiomapapereita solkenaan, joten kävin harva se päivä Puuilossa ostamassa niitä lisää. Naureskelimme Puuilon Helin kanssa, että kaupasta oli tulossa minun toinen kotini. Jaska varastopuolelta ehdotti, että muuttaisin vain suoraan asumaan Puuilon varastoon. Meillä oli hauskaa.

"Miksi katto edes pitää hioa?", 12-vuotias poikani Kristian kysyi minulta. Nauroin poikani kysymykselle. "No ensinnäkin, hiomaton katto imee puolet vähemmän maalia ja toisekseen, näyttäähän hiottu katto huomattavasti hiomatonta paremmalta, kun pistän siihen maalit". Kristian sanoi vain "okei" ja meni takaisin pelaamaan pleikkaa.

Kun sain viimeinkin ensimmäisen puoliskon katosta hiottua, pidin parin päivän tauon. Lauantaina juhlimme Kristianin ylioppilasjuhlia ja söimme vähän kakkua. Sunnuntaina juhlimme Lohjan Puuilon kymmenvuotis-päivää. Ja maanantaina hyökkäsin seuraavan katonpuoliskon kimppuun. Ja tiistaina kävin taas ostamassa Puuilosta lisää hiomapaperia. Naureskelimme Helin, Jaskan ja Kumpulaisen kanssa, että miten en koskaan osaa varautua ajoissa tarvitsemiini materiaaleihin.

Kun sain loputkin katosta hiottua, kävin ostamassa Starkista kattomaalin ja Puuilosta sähköjohdot. Sekä vaimoni Anna, Kristian että Kristianin uusi kihlattu auttoivat katon maalaamisessa. En viitsinyt uusia kattolamppuja, mutta kävin kyllä ostamassa Puuilosta niihin uudet loisteputket. 

Kristianin häiden jälkeen kävin ostamassa ensimmäisen kalkkimaalipurkin Puuilosta ja aloin maalaamaan seiniä. Kävin ostamassa uuden kalkkimaalin Puuilosta heti seuraavana päivänä ja sitten sitä seuraavana päivänä ostin niitä suoraan kaksi.

"Kalkkimaali on niin ohkaista, että se on kuin vaaleaa vettä seinille läiskisi. Ainakin seinä hengittää hyvin ja kellarin hengitysilmataso pysyy ideaalina, mutta tässä maalauksessa kyllä kestää aika kauan", selitin Nooralle, Kristianin 5-vuotiaalle esikoiselle. Hän ei oikein ymmärtänyt, joten hän juoksi takaisin ulos hiekkalaatikolle.

Ainoa lattiamaali Suomessa joka hengittää on Virtasen Lattiamaali, jota ei Puuilosta saanut, joten kävin ostamassa sen Starkista. Stark kysyi onko minulla kaikki hyvin, ei olla nähty vähään aikaan. Selitin, että olen nykyään aika paljon tekemisissä Puuilon kanssa. Se oli vähän epämukavaa, mutta Stark ymmärsi kyllä. Stark kysyi myös, että onko kellariremppa edennyt ja selitin, että hyvää vauhtia, hyvää vauhtia. Ihan kohta alkaa olla valmista, ehkä. Päätin, että aion pitää Starkkiinkin jatkossa enemmän yhteyttä. Stark on kuitenkin Puuilon jälkeen minulle se tärkein tuki. Anna ja Kristian omine perheineen olivat tietenkin myös apunani joskus.

"Sun pitää faija ottaa vähän rauhallisemmin", Kristian selitti huolestuneena, kun maalasin lattiaa kolmatta kertaa. "Sun iässäs ei ole hyvä viettää noin paljon aikaa polvillasi betonilattialla. Se kuluttaa niveliä." En viitsinyt sanoa siihen huomautukseen mitään. Kun saisin kuntosalin paikoilleen, oli tarkoituksenani huoltaa kehoani hyvässä hengitysilmassa hiotun katon alla itserakentamassani tilassa ja nauttia eläkepäivistä, jotka alkoivat jo itse asiassa pari vuotta sitten. Juhlat olivat loistavat. Puuilo antoi minulle lahjaksi kellon ja Starkkikin tuli käymään ja he toivottivat pitkää ikää ja onnea ihan kohta valmistuvaan kellariremonttiin. Anna, Kristian, Noora ja muut lapsenlapsetkin olivat siellä. Oli niin koskettavaa, kun kaikki perheeni olivat paikalla.

Kun lattia oli maalattu, oli aika hyökätä ovien kimppuun. Hain maalit sekä Puuilosta että Starkista. Kahvittelin molempien kanssa ja vaihdoin kuulumisia. Sitten me pelattiin hetken aikaa korttia, kunnes totesin, että pitää varmaan mennä. Kotiin päästyäni hyökkäsin suoraan kellarin oven kimppuun, eikä siinä mennyt viittäkään vuotta, kun sain sen hiottua, pohjamaalattua ja maalattua sekä rakennettua siihen uudet lukot. Se oli sitten siinä, totesin. Hain vielä Puuilosta ja Starkista verhotangot ikkunoille, patterit ikkunoiden alle, palohälyttimen kattoon sekä ruuveja, joilla rakensin uudelleen ennen remonttia purkamani hyllyt varastopuolen seinille. Sitten vain raahasin kuntosalikamani ja crosstrainerini yläkerrasta kellariin ja pysähdyin hetkeksi. Se oli siinä, olin valmis. Eikä siinä kestänyt kuin vain yksi elämä tehdä tämä kevyt pikku remontti.

Yhtäkkiä minua vähän heikotti, joten asettauduin makaamaan jumppamatolleni ja katsoin siinä maatessani hiottua kattoa, jonka olin maalannut punertavan ruskeaksi. Outoa, heikotus ei tuntunut loppuvan. Se kiihtyi. Miten heikotus voi edes kiihtyä… Ja hiottu katto lähestyi minua… Mutta makasin lattialla? En tosin tuntenut allani lattiaa, tunsin vain ilman… En ymmärtänyt, mutta en välittänyt… Kosketin kädelläni hiottua kattoa ja sormet hellästi sitä vasten leijailin pois… Ei tikun tikkua… Hioin sen kyllä hyvin… Elin elämäni… Hyvin…

Santeri Mäkinen

Asiakas – Isä – Aviomies

Emme unohda sinua ikänä, sulla on nyt rauha ja valo.
Meille jää kaipuu ja ikävä, ja kellariin hyvä hengitysilmataso.

Kaipaamaan jäävät Puuilo, Stark ja muut perheenjäsenet

Muistotilaisuus Lohjan Puuilon B16A-käytävällä. Tuhkat levitetään vainajan toiveiden mukaisesti vastavalmistuneen kuntosalin lattialle Crosstrainerin ympärille