Steven Seagal - Half Past Dead (2002)
Half Past Dead on vuonna 2002 ilmestynyt Steven Seagalin tähdittämä shot-by-shot uudelleenfilmatisointi vuoden 1996 elokuvasta The Rock.
Hyvä on, kyseessä ei ole uudelleenfilmatisointi The Rockista. Molemmat elokuvat vain sijoittuvat Alcatraziin, johon terroristit hyökkäävät vaatimuksineen ja jossa täysin vitun sekopää estää heidän suunnitelmansa tappamalla terroristeja yksi kerrallaan. Kyseessä on epäilemättä yhteensattuma.
MUUTAMA SANA JULISTEESTA
Kolme tuonelan kuningasta ovat heijastaneet kasvonsa taivaalle, jotta voivat katsova nahkaan pukeutuneen ja aseistautuneen naisen Las Ketchup-tanssiesitystä.
Julisteen punainen teema on luultavasti valittu Stevenin huomattavien iho-ongelmien vuoksi. Kuten kaikki tietävät, punaisessa valossa tulehtuneet ihohuokoset näyttävät vain ihohuokosilta. Ikävä kyllä itse elokuva ei ole punaisen filtterin läpi kuvattu, joten Stevenin ihohuokosten poltteleva rasvaisuus on suorastaan takertuvaa. Kun elokuva oli ohi, minun piti putsata television ruutu siihen tarttuneen rasvan jäljiltä.
Outoa kyllä Steven ei ole elokuvassa silti millään lailla lihavassa kunnossa. Hän näyttää itse asiassa aika normaalilta keski-ikäiseltä mieheltä, ei lihaksikkaalta, ei lihavalta. Mutta silti jostain syystä elokuva on täynnä superlähikuvaa Stevenin pöhöttyneestä naamasta, joka kimaltelee rasvasta ja hiestä. Ehkä ohjaaja osasi ennustaa Stevenin tulevan kuntoromahduksen ja halusi kaapata painonnousun alkuvaiheet talteen jälkipolville. Joten kiitos, ohjaaja. Teit maailmalle todella oudon palveluksen.
KUINKA MONTA PALKINTOA CANNESIN ELOKUVAJUHLILTA
Niin lähellä, mutta silti niin kaukana! Roman Polanskin Pianisti vei voiton Stevenin rasvaisen nenän edestä.
MITÄ STEVEN SEAGAL MUISTILISTA™ SANOO ELOKUVASTA
Steven Seagal Muistilista ™ on luomani lista asioista, joita oletan Steven Seagalin elokuvissa yleensä tapahtuvan. Sen täyttämällä saa elokuvasta irti sen, kuinka Steven Seagalin elokuvalta elokuva mielestäni vaikuttaa.
Neljä Big Mac ateriaa on hävettävän pieni saldo Stevenin leffalle, mutta toisaalta ymmärrettävä, koska Steven ei ole vielä erityisemmin lihavassa kunnossa. En silti ole pettynyt huonoon saldoon, koska viimeinkin Steven haavoittui olkapäähän! Luoti Stevenin olkapäässä on tietenkin yhtä kivulias kuin hyttysen pisto ja se unohdetaan lähes saman tien, mutta se on silti siellä!
Elokuvan alussa Steven haavoittui myös johonkin, mutta en tiennyt minne. Huusin televisiolle, että "Näytä minulle se haavan paikka jumalauta! Onko se olkapäässä?! ONKO SE OLKAPÄÄSSÄ!?" Myöhemmin kun Steven sai puhtaan olkapääosuman, oli se jo verrattavissa orgasmiin. Hollywood ja olkapäähaavat, en enää koskaan pidä teitä itsestäänselvyyksinä.
JUONI LYHYESTI
Steven on vain yksi musta vanki muiden mustien vankien joukossa. Vai onko?
JUONI VÄHÄN PIDEMMIN
Ei ole, sillä hän on oikeasti musta FBI:n peiteagentti muiden mustien vankien joukossa!
Perustan väitteeni tosi valkoiselta näyttävän Stevenin mustalle ihonvärille kolmelle eri faktalle. Ensinnäkin, Steven puhuu läpi elokuvan mustien gangsterien slangilla. "What up, dawg" jne. Toisekseen, hänen parhaat ystävänsä ovat mustia gangstereita ja he pitävät Steveniä yhtenä omistaan. Ja kolmanneksi, hän käyttää läpi elokuvan päähuivia, joka huutaa mustaa gangsteria:
Tuo päähuivi sopii Stevenille yhtä hyvin kuin tukos valtimoon ja harkitsin vahvasti, että olisin omistanut koko purun vain huivi-vitseille. Olen tehnyt jo vaikka kuinka monta purkua jotka ovat periaatteessa vain toinen toistaan tyhmempiä läskivitsejä Stevenistä, joten huivipurku olisi ollut helposti toteutettavissa. Loppupeleissä päätin kuitenkin keskittyä itse elokuvaan ja päästää Stevenin helpolla. Joten tiivistääkseni kaikki ajatukseni huivista yhteen kaikenkattavaan vitsiin, muutin muutaman sanan Tapio Rautavaaran Päivänsäde ja Menninkäinen biisistä ihan vain havainnollistaakseni, miten luonnonvastainen Stevenin ja hänen ruman vitun huivin suhde oikein on. Olkaa hyvä:
Se oli viimeinen huivivitsi, lupaan sen. Ja sitten itse asiaan. Steven "Scarfface" Seagal esittää elokuvassa Steven "Mascarfone" Seagalia, FBI:n peiteagenttia ja valepukujen mestaria. Huivi päässään hän uppoaa superteknisen Alcatrazin vankilan mustien vankien joukkoon täydellisesti. Mutta mitäs tämä on? Paikalle lennätetään yksi kerrallaan kolme eri juonikuvioita ja niiden esittelyyn kuluu puoli tuntia?!
Ensin paikalle saapuu pankkiryöstöstä kuolemaantuomittu mies, joka ei suostu kertomaan mihin on piilottanut 200 miljoonan dollarin edestä kultaa. Sitten paikalle saapuu Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomari, jostain syystä. Ja sitten paikalle tulee vielä joukko terroristeja, jotka haluavat ne 200 miljoonaa dollaria kultaa TAI tappavat korkeimman oikeuden tuomarin. Näin ollaan tosi yksinkertaisten ja uskottavien juonenkäänteiden kautta saatu aikaiseksi pattitilanne, jonka vain Steven "Scarf-liitin" Seagal voi ratkaista.
MUUTAMA SANA STEVEN SEAGALIN HAHMOSTA
Steven Seagal esittää Herra Bandanaa, FBI:n peiteagenttia joka jahtaa vaimonsa tappajaa soluttautumalla tappajan gangstereihin. Mutta kun Ja Rulen esittämä gangsteri joutuukin yllättäen vankilaan, unohtaa Steven vaimonsa kuoleman, koska tajuaa olevansa kateellinen ystävänsä vankilaan pääsystä. Vankiloissa saa pitää huivia päässään ilman pilkkaa. Joten Steven päättää lähteä lusimaan.
Sen enempää emme Steven "Scarflett O'Hara" Seagalista tiedäkään. Hän ei osaa keskittyä tehtäväänsä, hänellä on huono iho ja hänellä on päähuivi. On suorastaan ihme, ettei hahmon ympärille ole vieläkään rakennettu omaa elokuvauniversumia.
MILLÄ ERI TAVOILLA STEVEN SEAGALIN HAHMOA KEHUTAAN
Ei oikeastaan millään tavoin, joka oli aika virkistävää vaihtelua. Mutta yhdessä kohdassa Steven osasi kyllä puhua Jumalan puolesta, joten…
OLISINKO MINÄ VOITTANUT HAHMON KAKSINTAISTELUSSA
En missään nimessä, olisin hävinnyt jo ennen kuin taistelu ehtisi alkaa. Stevenin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ilmestyä näkökenttääni lystikkään huivinsa kanssa ja olisin kuollut nauruun.
MUUTAMA SANA ELOKUVAN NAISHAHMOISTA
Pahisten joukossa on nainen, joka useamman kerran juoksee tulitaisteluun kahden pistoolin kanssa maha täysin paljaana. Tämä varmaan kertoo kaiken tarvittavan elokuvan naishahmoista.
MUUTAMA SANA ANTAGONISTEISTA
Terroristit jotka hyökkäävät Alcatraziin ovat luoneet aukottoman suunnitelman 200 miljoonaa dollaria varastaneen vangin kidnappaamiseen. Se menee näin:
Kohta 1: Hidasta aikaa.
Jatkuva teknomusiikki ja gangstaräppi seuraa terroristeja kaikkialle. Musiikin myötä aika hidastelee jatkuvasti ja näin he saavat helpon yliotteen vanginvartijoista.
Kohta 2: Aiheuta jatkuvaa pelkoa käyttäen apunasi 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun Matrix-vaihetta.
Kaikilla terroristeilla on kaksi pistoolia, joita käyttävät samanaikaisesti. Kyseessä on Max Paynen ja/tai Matrixin lahja 2000-luvun vaihteen toimintaelokuville ja terroristit tietävät sen. Kun vanginvartijat kuulevat lähestyvän teknomusiikin ja näkevät sivulle hyppiviä kahta pistoolia käyttäviä terroristeja, he tietävät loppunsa koittaneen.
Kohta 3: Vapauta Alcatrazin vangit
Terroristit vapauttavat kaikki Alcatrazin vangit, jotta vangit eivät voi sekaantua heidän suunnitelmiinsa.
Kohta 4: Kadu kohtaa 3.
Jälkiviisaana terroristit tajuavat vankien vapauttamisen olleen itseasiassa tosi huono idea, mutta onneksi heillä on aina jäljellä suunnitelman viimeinen vaihe eli kohta 5.
Kohta 5: Tilaa maailman sokeimmalta helikopterilentäjältä kyyti pois saarelta
Kun on tullut aika lähteä pois Alcatrazilta, terroristien pitää vain soittaa helikopterilentäjä Lasse Likinäköiselle ja pyytää, että hän hakee heidät pois tältä saarelta ja vie p-VOI EI! LASSE PAMAUTTI HELIKOPTERIN SUORAAN VANKILAN SELLIOSASTON LASIKATON LÄPI! Suunnitelmamme, aukoton suunnitelmamme… Mennyttä…
Joten tiivistettynä terroristit ovat erittäin perinteisiä huonon toimintaelokuvan pahiksia. Heidän suunnitelma on täynnä hämmentäviä päätöksiä ja huonosti kirjoitettuja juonenkäänteitä.
Esimerkkinä tuo helikopterikohtaus. Helikopteri pitää tiputtaa
taivaalta, jotta terroristit joutuvat muokkaamaan suunnitelmaansa
saarelta poistumisen suhteen. Tässä avattuna logiikka, joka johti
kyseiseen kohtaukseen:
KYSYMYS: Miten me tiputetaan helikopteri taivaalta?
VASTAUS: Yksinkertaista, ulkona on pimeää ja pimeässä ei näe hyvin.
KYSYMYS: Mutta miten tiputamme helikopterin niin, että Steven Seagal voi myöhemmin käyttää helikopterin aseita ja ampua sillä selliosaston sisällä?
VASTAUS: Yksinkertaista, tiputamme helikopterin selliosaston lasikaton läpi.
KYSYMYS: Mutta miten voimme uskottavasti lisätä selliosastolle lasikaton supertekniseen vankilaan, josta ei ole pakoreittejä?
VASTAUS: Yksinkertaista, kyseessä on Steven Seagal elokuva eikä ketään vittu kiinnosta, joten ruma huivi päähän ja menoksi!
MUUTAMA SANA SEAGALIN HAHMON PARHAASTA YSTÄVÄSTÄ JA POHDISKELUA SIITÄ MIKSI HÄN HALUAA OLLA SEAGALIN HAHMO YSTÄVÄ
Stevenin paras ystävä on Ja Rule, pieni mies joka hylkii maan painovoimaa.
Miksi Ja Rule haluaa olla
Stevenin ystävä onkin sitten erittäin hyvä kysymys. Hän on gangsteri,
joka työskentelee Stevenin vaimon tappaneen pääpahiksen kätyrinä ja on
ystävystynyt Stevenin kanssa sitä kautta. Hän tekee elokuvan alussa myös
todella ison numeron FBI:n vihaamisesta. Joten myöhemmin kun paljastuu,
että Steven on ollut koko ajan FBI:n agentti, se on Ja Rulelle paha
hetki. Kyseessä on helposti elokuvan emotionaalisen puolen huipentuma.
Lopulta hän antaa kuitenkin Stevenille anteeksi ja paras ystävyys ikinä
voi jatkua.
Hetkinen… Elokuvan emotionaalinen huipentuma oli Ja Rulen tunteet Steveniä kohtaan? Koska Stevenin suuri tehtävä elokuvassa oli kostaa vaimonsa kuolema Ja Rulen pomon kynsissä. Eikö sen pitäisi olla elokuvan merkittävin hetki draaman kannalta? Miten se oikein päättyi?
Noh, elokuvan lopussa Steven ohimennen mainitsee Ja Rulelle, että sai muuten kostonsa. Siinä kaikki. Siinä oli elokuvan huipentuma. Sitä ei edes jumalauta nähty!
PARHAIN TOIMINTAKOHTAUS
Toimintakohtaukset ovat kaikki samanlaisia, en kykene erottamaan niitä toisistaan. Tekno tai gangstarap soi, jokaisella on kaksi pistoolia, Matrix-viittauksia satelee ja leikkaaminen on nopeaa, jotta Stevenin ei tarvitse olla. Kaikki elementit Stevenin tuleviin paskaleffoihin on jo siis kasassa.
Valitsen parhaimmaksi kohtaukseksi lopun hämmentävän kliimaksin, joka tapahtuu taivaalla eikä sisällä yhtään pistooleita (gangstarap soi silti). Elokuvaan väkisin ympätyt kolme juonikuviota (200 miljoonaa dollaria kultaa, korkeimman oikeuden tuomari, terroristit) kohtaavat huippunsa helikopterien välisessä takaa-ajossa, jossa kullat varastanut mies tekee terroristeille terroristit ja räjäyttää itsensä heidän helikopterissa. Korkeimman oikeuden tuomari heitetään kopterista juuri ennen räjähdystä ja nyt Stevenin pitää sukeltaa hänen peräänsä ja pelastaa päivä. Ja mikä on se ainoa juttu minkä Steven tarvitsee suoriutuakseen tehtävästä? Ruman vitun huivinsa:
Ja sitten "Steven" ja ruma vitun huivi liitävät taivaalla ja pelastavat päivän.
HUONOIN TOIMINTAKOHTAUS
Valitsen huonoimmaksi toimintakohtaukseksi maha paljaana taistelevan naisen ja Ja Rulen välisen ammuskelun, vain koska taustalla soiva teknomusiikki lopettaa kohtauksen vähintäänkin oudosti. Ja Rule hyppää kellarikerrokseen ja nainen hyppää sinne hänen perässään. Musiikki voimistuu, tahti kiihtyy ja juuri kun nainen osuu maahan kaikuvat vain seuraavat teknobiisin sanat:
"Small balls".
Tämä ei ole vitsi! Olen satavitun varma, että sanat "small balls" kaikuvat tuon toimintakohtauksen lopuksi. Olen siitä niin varma, että pistin sen hetken Youtubeen vain, jotta voitte katsoa sen ja olla kanssani samaa mieltä:
Selvitin laulun lyriikat ja niiden mukaan siinä sanotaan smartbomb eikä small balls, mutta se ei pidä paikkaansa, koska minulla on toimivat korvat ja tiedän sanojen smartbomb ja small balls erot. Tämä ei ole mikään somessa pyörivä mielipidekeskustelu mekon oikeasta väristä, sillä tämä on kiistaton vitun fakta. Joku teki teknobiisin, jonka loppuun upotti sanat "small balls" ja sitten joku toinen päätti käyttää sitä pallihetkeä toimintaelokuvan asetaistelun kliimaksissa. Kohtaus jotenkin selvisi elokuvan lopulliseen versioon eikä KUKAAN ole huomannut sitä aiemmin!
MUITA HUOMIOITA
Yksi tapa piristää omaa ja työkavereiden arkea on käyttää erilaisia päähuiveja viikon jokaisena päivänä.
YHTEENVETO
Half Past Dead (suom. Pidä huivista kiinni, Steven) on Steven "Bandana Split" Seagalin viimeinen teattereissa pyörinyt elokuva. Vähän kuten Stevenin ruman vitun huivin ura huivina, oli Stevenin toimintasankarin ura näyttelijänä tulossa tiensä päähän. Ja sitten, vähän kuten Stevenin ruma vitun huivi kohtaus kohtaukselta, Steven vain jatkoi esiintymisiään aina tähän päivään asti. Loppu on surullista historiaa, aivan kuten minun loistavat huivivitsit tästedes. Ottaen huomioon, että lupasin olla tekemättä niitä yhtään, tein niitä aika monta. Okei, yksi vielä. Tämä on oikeasti viimeinen:
Kop kop. Kuka siellä? Huivi. Huivi kuka? Hui vittu näin juuri itseni peilistä, olisi varmaan kannattanut vilkaista miltä näytän ennen kuin kuvasin koko elokuvan tämä säälittävä kangastupee päässäni. No ei se mitään, minkä teatterilevitykseen menevän elokuvan kuvaamme seuraavaksi? Hei jätkät, minkä teatterilevitykseen elokuvan kuvaamme seuraavaksi? Jätkät?
En ole varma, mutta uskoisin kaikkien tajunneen jo vuonna 2002 ettei Steven Seagalin arvo ole kasvamaan päin, toisin kuin hänen mahansa. Seagalin elokuvien yleisö oli jo varmaan täysin kyllästynyt samaan poninhäntään ja samaan tyhjään katseeseen. Hyvässä tai pahassa, Steven oli vain yksi 90-luvun juttu muiden joukossa, vähän kuten Tamagotchit, Gameboyt ja (anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta) Bandanat.