Steven Seagal - Under Siege (1992)

09.11.2023

En ole kauheasti katsonut Stevenin vanhempia elokuvia tässä projektissa, koska hän ei ole vielä lihava niissä, enkä tiedä miten katsoa Stevenin elokuvia ilman, että teen niistä läskivitsejä. Mutta päätin silti tarttua tuumasta toimeen. On tärkeää aina silloin tällöin poistua omalta mukavuusalueeltaan, vähän niin kuin Steveninkin pitää välillä poistua hampurilaisravintolasta. Koska ne suljetaan yöksi.

Joka tapauksessa, vuonna 1992 valmistunut Under Siege on Steven Seagalin uran menestynein elokuva. Sen pääosassa on Tommy Lee Jones.

MUUTAMA SANA JULISTEESTA

Ikuisesti laiha Steven Seagal tuijottaa suoraan kameraan outo paita päällään. Miksi univormuun on piirretty taistelulaiva merellä? Miksi sukelluspukuun pukeutunut mies on melkein yhtä iso kuin laiva? Kumpi on normaalin kokoinen, mies vai laiva?

Pidän julisteen valolla ja varjolla leikittelystä. Toinen puoli Steveniä on täysin valossa, kun taas toinen puoli on varjoissa, kuin sanoakseen, että tällä miehellä on synkkä puoli. Se on tavallaan vähän aikaansa edellä oleva huomio julisteen suunnittelijalta, koska eihän Steven edes raiskannut ensimmäistä naistaan kuin vasta joskus vuoden 95 holleilla.

KUINKA MONTA PALKINTOA CANNESIN ELOKUVAJUHLILTA

Ensimmäistä kertaa koko tämän projektin historiassa jouduin ihan oikeasti tarkistamaan, että oliko Steven Seagalin elokuva esitetty Cannesissa. Koska joskus oudoista oudoimmat kesäblockbusterit näytetään siellä, kuten vaikka uudemmat Indiana Jonesit tai Shrek 2. Joka tapauksessa, ei, Under Siege ei kilpaillut Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1992.

Hauskana pikku triviana, Under Siege on ainoa Stevenin elokuva, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden. Se sai niitä kaksi, molemmat äänisuunnitteluista, ja hävisi ne.

MITÄ STEVEN SEAGAL MUISTILISTA™ 2.0 SANOO ELOKUVASTA

Steven Seagal Muistilista ™ on luomani lista asioista, joita oletan Steven Seagalin elokuvissa yleensä tapahtuvan. Sen täyttämällä saa elokuvasta irti sen, kuinka Steven Seagalin elokuvalta elokuva mielestäni vaikuttaa. Näihin vanhempiin Stevenin elokuviin olen joutunut kehittämään oman versionsa, koska olisi naurettavaa, että elokuvat arvotetaan hampurilaisilla. Näissä vanhemmissa elokuvissa ne arvotetaan intiaaninsulilla. 

Viisi intiaaninsulkaa kymmenestä on aika hyvin elokuvalle, joka sijoittuu täysin laivalle. Sen pisteet olisivat helposti voineet olla korkeammat. Steven ei haavoittunut olkapäähän vaan selkään. Ankeita Aikido-tappeluita oli muutamia, mutta yksikään ei ollut täysin turha. Elokuvassa tavallaan on strippauskohtaus, mutta se ei ollut klubilla.

Joka tapauksessa, ihan hyvät intiaaninsulat ihan ok elokuvalle.

JUONI LYHYESTI

Toimintaelokuvat 90-luvun alussa olivat kaikki Die Hard kopioita, jotka sijoittuivat vain muualle kuin kerrostaloon. Esim. Sudden Death on Die Hard jääkiekkohallissa, Speed on Die Hard bussissa ja The Rock on Die Hard vankilassa.

Under Siege on Die Hard ilman karismaattista sankaria.

JUONI VÄHÄN PIDEMMIN

Steven Seagal on maailman paras kokki ja vain yksi normaalista jätkistä jenkkien sotilaslaivalla. Tiedän hänen olevan hyvä kokki ja vain yksi jätkistä, koska elokuvan alussa on viisikymmentä kohtausta, jossa sitä hoetaan. Mutta voi ei, elokuva on 90-luvun toimintaelokuva ja Die Hardit tapahtuvat! Terroristit ottavat laivan haltuun ja uhkaavat ydinpommittaa Honolulun maan tasalle. Joten Steven riisuu kokinhattunsa ja sen alta paljastuu SEAL-team sotilas, joka osaa ihan kaiken eikä epäonnistu koskaan missään. Uusien supervoimiensa kanssa hän seikkailee laivalla ja yrittää parhaansa ollakseen hauska ja karismaattinen, epäonnistuen loistavasti. Laskin vitsit ja vain yksi sadasta toimi.

Mutta miksi käyttää aikaa Steven Seagaliin, koska ei hän ole elokuvan päähenkilö. Elokuvan oikea päähenkilö on Tommy Lee Jones, joka esittää terroristien pomoa ja jonka roolisuoritusta voisi kutsua kokaiinihöyryiseksi mestariteokseksi. Tommy tietää tarkalleen mitä kivikasvo-Stevenin vastapainoksi tarvitaan ja hän tarjoaa sen. Ei ole kohtausta, jossa Tommy Lee Jones ei hypi paikasta toiseen kuin väsynyt taapero ja tarjoa monologia piirretyistä. Ilman häntä elokuva olisi varmaan katselukelvoton. Joten kiitos, Tommy Lee Jones, kun pelastit elokuvan. Olet se oikea sankari.

Elokuvan lopussa on puoli minuuttia kestävä taistelukohtaus, joka päättyy tragediaan, kun Steven Seagal lyö veitsen Tommy Lee Jonesin päähän ja estää samalla maailmanlopun. Ei! Ei Tommy Lee Jonesia! Miksi hyville ihmisille tapahtuu niin pahoja asioita?

MUUTAMA SANA STEVEN SEAGALIN HAHMOSTA

Steven Seagal esittää miestä nimeltään Casey. Casey on kuulemma todella hyvä kokki ja vain yksi jätkistä. 

Sen lisäksi, että Casey on kokki ja yksi jätkistä, hän on myös maailman koulutetuin ammattisotilas, SEAL-team 5:n jäsen, laivan toiseksi korkein upseeri, rakastaja ja John McClane. Hän haluaisi vain viettää aikaa laivan keittiössä (hyvää enteilyä myöhempiä Stevenin harrastuksia kohtaan) ja sekoittaa maailman ankeimman näköistä keittoa. Mutta kun kilpaileva upseeri GARY VITUN BUSEY (!!!) lukitsee Caseyn keittiön kylmäkaappiin rangaistuksena paskasta keitosta, nousevat vanhat muistot esiin ja ammattitappajan luonne pääsee valloilleen. Ikävä kyllä hän ei syö tietään ulos kylmäkaapista kuten 2010-luvun Steven olisi tehnyt, vaan hän käyttää Aikidoa.

Caseyn SEAL-koulutus on todennäköisesti koostunut pelkästään Yksin Kotona -elokuvan katselemisesta ja opiskelusta. Hän käyttää puolet elokuvasta kehittäen kranaattiansoja ja mikroaaltouunipommeja, joita valmistaa alkoholista ja metallista. Tavallaan outoa jos SEAL-koulutus on pelkkää kranaattiansoittelua, koska miksi ne sitten hyökkäsivät helikopterien kera Osama Bin Ladenin kimppuun? Jos he olisivat vain ujuttaneet Caseyn mikroaaltouuni-cocktailin Osaman mikroon, olisi koko yöllisen salamurhashown voinut välttää. Osama olisi tullut aamulla keittiöön juomaan aamukahviaan mikroaaltouunin eteen kuten joka aamu ja yhtäkkiä PUM! Mission accomplished.

Caseyllä oli myös traaginen historia, mutta en täysin ymmärtänyt sitä. Hänen historiansa kerrottiin kolmen eri mitalikohtauksen kautta ja yhdessä niistä selitettiin, kuinka hänen koko SEAL-tiimi kuoli kerran jonkun korkeamman kapiaisen virheen vuoksi, joten Casey ehkä veti jotain turpaan ja hänet alennettiin kokiksi, joka hän kuitenkin oli aina halunnut olla, joten… En tiedä.

Mitalikohtaus on muuten elokuvatekninen termi, joka taisi syntyä nimenomaan tämän elokuvan myötä. Katsoin leffan vuosia sitten kavereideni kanssa eräässä elokuvamaratonissa ja ystäväni Aarni kehitti termin. Mitalikohtaus on siis kohtaus, jossa hahmon historia kerrotaan toisen hahmon kautta ja yleensä siinä luetellaan myös, että kuinka monta mitalia hahmolla on. Tässä elokuvassa on KOLME mitalikohtausta, kaikki yhteen putkeen. Ja joka kerta luetellaan myös mitaleita.

MILLÄ ERI TAVOILLA STEVEN SEAGALIN HAHMOA KEHUTAAN

Tavallaan kiva, että jotkut Steven Seagal -elokuvien peruspiirteet olivat lyöty kiveen jo vuonna 1992. Steveniä kehutaan oikeastaan jokaisessa kohtauksessa. Hän on jälleen kerran paras kaikessa ja siisti ja hauska ja luotettava ja vahva ja Jeesus ja tosi hyvä kokki ja vaatimaton koska on loppupeleissä vain yksi jätkistä.

OLISINKO MINÄ VOITTANUT HAHMON KAKSINTAISTELUSSA

Ei pienintä vitun mahdollisuutta, hyväkuntoinen Steven on pelottava ilmestys. Mutta jos meidän kahden välinen kaksintaistelu olisi käyty näyttelemisessä, niin ehkä sitten. En osaa näytellä yhtään, mutta olen siinä silti parempi kuin Steven. Jos kokeilisimme vaikka sitä Hamletin kuuluisaa monologia ulkomuistista, ei Steven satavarmasti pääsisi ensimmäistä lausetta pidemmälle. "Ollako vai eikö nolla, siinä kulma."

MUUTAMA SANA ELOKUVAN NAISHAHMOISTA

Elokuvassa on tasan yksi nainen ja hänellä oli varmasti nimi, mutta koska hän itsekin kutsuu itseään Playboyn Neiti Heinäkuuksi 1989, niin sitten kutsun minäkin.

Tämä voi olla shokeeraava uutinen, mutta Neiti Heinäkuu 1989 on mahdollisesti tolloin naishahmo, jonka olen elokuvissa nähnyt sitten James Bond -projektini. Hän on jäänyt noin kolmevuotiaan tasolle. Itseasiassa ei, taso on pakko olla sitäkin alemmalla, koska oma poikani on kolmevuotias ja pärjäisi paljon paremmin tehtävissä, jotka tälle silikoni-ihmeelle annetaan.

Hän on siis Playboy-malli, jonka tehtävä on tulla ulos syntymäpäiväkakusta ja stripata. Joten hän menee kakkuun ja nukahtaa sinne Gary Buseyn antamiin unilääkkeisiin. Lääkkeet ovat niin vitun vahvoja, ettei hän herää, kun vieressä ammutaan konekivääreillä ja huudetaan. Sitten nainen herää kakussa ja odottaa, että hänet kutsutaan esiintymään. Kakku on pahvia, joten hän kuulee varmaan aika hyvin sen läpi. Seuraavat TUNNIT hän istuu kakussa ja odottaa, että pääsee strippaamaan huoneessa, joka on täynnä ruumiita. Kun Steven Seagal kävelee kakun ohi ja potkaisee sitä, nainen luulee sen olevan käsky alkaa esiintyä ja pomppaa ulos kakusta tissit ulkona.

Tolloin. Nainen. Ikinä. Haluaisin periaatteessa nähdä elokuvan hänen näkökulmastaan kakun sisältä. "Olen Neiti Heinäkuu 1989, itsenäinen ja vahva nainen. Olen alasti kakussa. Sain Gary Buseyltä oudon näköisiä pillereitä. Syön ne, pillerit tykkää kun niitä syödään. Ohoh, alkaapa ramaisemaan. Konekiväärin ääntä ja kauhunhuutoa? No, olen sotalaivalla, käy järkeen. Sodassa on ruutia ja huutoa. Taidanpa ottaa nokoset. Ooh, tekipä hyvää. Nyt taidan vain istua tässä kakussa tässä hiljaisessa huoneessa, joka on luultavasti edelleen täynnä merimiehiä, jotka ovat myös oudon hiljaa, ja odottaa päivänsankaria jolle aion stripata."

Kun Steven saa naisen ulos kakusta, hän vie tämän turvaan hyttiin ja yrittää sulkea piiloon kaappiin (hetki, joka vähän muistuttaa minua eräästä toisesta tollosta naishahmosta). Mutta nainen hakkaa metallikaappia niin kovaa kuin pystyy, koska ei halua olla turvassa. Ja koska hän ei halua olla yksin. Ja tämä naiselta, joka juuri ISTUI YKSIN TUNTEJA KAKUSSA!

Sama tolloilu jatkuu läpi elokuvan. Ainoastaan yhden kerran koko elokuvan aikana Neiti Heinäkuu 1989 tekee jotain hyödyllistä ja pelastaa Stevenin hengen. Mutta kun laskee, että hän tapattaa Stevenin melkein kymmenen kertaa ennen sitä hetkeä, niin en tiedä. Ehkä Steven olisi pärjännyt paremmin ilman apua.

MUUTAMA SANA ANTAGONISTEISTA

Elokuvan antagonistit eli päähenkilöt ovat Tommy Lee Jonesin kaitsemia aika siistejä tyyppejä. Okei, he murhaavat jonkun verran viattomia ihmisiä ja ovat vähän vaarallisia ympäristölleen, mutta silti tavallaan toivoisin heidän voittavan. Toisin kuin Steven Seagal, terroristit ovat sentään karismaattisia, heillä on tunteita ja he osaavat kertoa vitsejä. Aina kun Steven yrittää kertoa vitsin, on hänen ympärille kasattu joukko muita näyttelijöitä nauramaan, koska muuten Stevenin vitsejä ei olisi tunnistanut vitseiksi.

MUUTAMA SANA SEAGALIN HAHMON PARHAASTA YSTÄVÄSTÄ JA POHDISKELUA SIITÄ MIKSI HÄN HALUAA OLLA SEAGALIN HAHMO YSTÄVÄ

En oikeasti tiedä mitä tähän pitäisi sanoa, koska en tiedä mitään Stevenin ystävistä. Hänellä oli niitä vaikka kuinka monta ja ne olivat kai kaikki kokkeja tai aliarvostettuja sotilaita, mutta mitään muuta niistä ei tiedetä. Aina kun Steven sanoo jotain, nämä ystävät nauravat niin kuin se oli paras läppä ikinä. Steven saattoi sanoa vaikka "Lasagne on valmis viiden minuutin päästä" ja ystävät nauraa räkättivät ja huusivat "Legendaarinen heitto Casey, olet niin hauska ja siisti!"

PARHAIN TOIMINTAKOHTAUS

Elokuvassa ei oikeastaan ole yhtäkään erityisemmin siistiä toimintakohtausta ja vain yksi tosi huono. Joten aika peruskauraa täynnä koko elokuva. Yksi helikopteriräjäytys on ihan kiva ja muutama ihan hauska Aikido/veitsitappelu löytyy myös. Siinä oikeastaan kaikki. Ehkä parhain toimintakohtaus on sitten kohtaus, jossa Steven Seagal polkaisee terroristia munille ja terroristi iskun seurauksena työntyy sirkkeliin. 

Kumpikohan sattui enemmän, isku munille vai sirkkeli, joka viilsi olkapään irti? Normaalisti veikkaisin sirkkeliä, mutta olen saanut pojaltani muutaman niin suoran iskun munille, etten enää oikeasti tiedä. Kerran Kristian hyppäsi sohvalla syliini rakastavasti, halasi minua ja sitten polkaisi minua hyvin Steven Seagalmaisesti suoraan kasseille. Itkin sohvalla varmaan viisi minuuttia muniani pidellen ja elämääni miettien. Kristian kasasi samaan aikaan pikkuautoja päälleni.

HUONOIN TOIMINTAKOHTAUS

Steven Seagalin ja Tommy Lee Jonesin veitsitappelu elokuvan lopussa on malliesimerkki umpisurkeasta tappelukohtauksesta. Jones ei ole millään tavoin fyysisesti uhkaava, Seagal todellakin on. Ei ole kauhean epäselvää, että kumpi tulee voittamaan. Jones saa säälistä nirhaistua Stevenille sentin haavan silmäkulmaan, siinä kaikki. Steven taas viiltää Jonesin kyljen, vatsan ja otsan halki.

Ainiin, unohdin. Jonesille annettiin kyllä veitseniskut torjuva nahkatakki. Eli oli kohtauksessa vähän tasapainottaviakin elementtejä.

MUITA HUOMIOITA

Hauskana vertailuna tulevaisuuteen, Stevenin puheesta sai tässä elokuvassa selvää. Puhuessaan hän avasi suutaan sen verran, että ulos tuli ihan oikeita sanoja. Myöhemmissä elokuvissaan Stevenin puhuessa jää hänen suu lähes täysin kiinni eikä ulos tule kuin pelkkää muminaa ja pullanmuruja.

YHTEENVETO

Under Siege on tosiaan Steven Seagalin menestynein elokuva lipputuloilla mitattuna, ja tulee aina olemaankin, koska eihän tämän läskiperseen uudempia elokuvia katso oikeastaan kukaan muu kuin Vladimir Putin, Steven itse ja minä. Leffa tienasi teattereissa noin 150 miljoonaa dollaria, joka on yllättävän kova saldo. Ehkä osasyy on se, että elokuva on päivänselvä Die Hard kopio ja suht pitkälle myös versio Yksin Kotona -elokuvasta.

Hyvänä kakkosena Stevenin lipputuloilla mitattuna tulee tämän elokuvan jatko-osa Under Siege 2, jossa Steven matkustaa junassa kun terroristit hyökkäävät sinne. Harmi ettei kolmatta Under Siegeä koskaan tehty, se olisi varmaan sijoittunut zeppeliiniin.

TÄSTÄ STEVEN SEAGAL -PROJEKTINI ETUSIVULLE