RUMA ANKANPOIKANEN DINOSAURUKSELLA

Olipa kerran äitiankka, joka hautoi viittä munaa. Neljä munista oli täysin normaalin kokoisia, kun taas viides muna oli muita suurempi ja vähän erivärinenkin.

"Siitä taitaa tulla kaikista isoin ankka" naapuripesässä omia muniaan hautova töyhtöhyyppä sanoi. Äitiankka oli samaa mieltä.

"Ehkä siitä tulee jopa kaikista komein ankka" kylässä käyvä Nokikana pohti.

"RAAAAARHGHHH!!!!!" ärjyi paikalle rynninyt valtava Allosaurus, joka söi töyhtöhyypän, nokikanan ja kaikki muutkin eläimet jotka sai kiinni.

"JEESUS VITTU!" äitiankka huusi ja piiloutui munien kanssa kaislikon sekaan, kunnes Allosaurus oli poissa. "Mikä hevonvitun hirviö se oikein oli? Mitä se täällä tekee?"

Kun munat viimeinkin kuoriutuivat, astui maailmaan neljä kaunista keltaista ankanpoikasta sekä suuresta munasta yksi paljon suurempi ja ruskeampi ankanpoikanen. Häntä kutsuttiin ankkojen kesken Rumaksi Ankanpoikaseksi.

Kun pienet ankat kasvoivat ja telmivät keskenään, jätettiin Ruma Ankanpoikanen ulos leikeistä. "Kukaan ei halua leikkiä sinun kanssasi", ankkaveljet sanoivat hänelle. "Et kuulu tänne." Ja kuin temaattisesta käskystä rynni ankanpoikasten luo paikalle täysin kuulumaton Allosaurus aiheuttamaan tuhoa. Sitä seurasi kahdeksan helikopteria ja kolme tankkia, jotka ampuivat dinosaurusta, mutta se ei tuntunut edes huomaavan osumia. Ohjukset olivat kuin hyttysen pistoja sen paksulla iholla. Allosaurus rynni vuoren toiselle puolelle ja Ruma Ankanpoikanen oli surullinen. Se halusi vain kuulua joukkoon, mutta oli niin erilainen ankkaveljiinsä nähden. Voi miksei sillä voinut olla myös keltaista höyhenpeitettä!

Eräänä päivänä Ruma Ankanpoikanen päätti lähteä kodistaan ja etsiä onnensa yksin. Se pakeni pellon yli, ylitti puron, väisti napalmia Allosauruksen päälle tiputtavan lentokoneen, kiersi napalmista tuleen syttyneen metsän ja lopulta löysi itsensä pieneltä lammelta. Ehkä sen oli parempi elää vain yksin. Mutta hän ei ollut yksin. Lammella nimittäin eli parvi sorsia!

"Voinko elää teidän kanssa täällä lammella?" Ruma Ankanpoikanen kysyi sorsilta, jotka purskahtivat nauruun.

"Et todellakaan voi. Ensinnäkin, olet aivan liian ruma sorsaksi. Missä on vihreä kaulasi? Missä ovat mustat pyrstösulkasi? Lisäksi, oletko nähnyt sen olennon, joka tappaa kaikki ympäriltään? Kukaan meistä ei voi elää täällä, täällä ei ole mitään tulevaisuutta." Sorsat lensivät pois. Ruma Ankanpoikanen oli surullinen ja jatkoi matkaansa, joka oli hyvä, koska vain hetkeä myöhemmin Allosaurusta jahtaava HIMARS ohjuspatteri tulitti lammen taivaan tuuliin.

Ruma Ankanpoikanen käveli pitkin metsiä masentuneena, kunnes lopulta löysi hiljaisen järven. Se asettui järven rantaan ja päätti elää loppuelämänsä siellä täysin yksin, koska kukaan ei halunnut edes nähdä sitä sen rumuuden vuoksi.

Tuli syksy, tuli talvi ja lopulta tuli kevät. Allosaurusta ei vain saatu hengiltä. Se tuntui olevan enemmän Godzilla kuin dinosaurus, mikään ei tepsinyt siihen. Metsän eläimet olivat jo aika varmoja, että kohta ihmiset olisivat kääntymässä ydinaseiden puoleen. Tuntien ihmiset se olisi vain ajan kysymys.

Allosauruksen jahtaaminen ja sen aiheuttama stressi oli niin valtavaa, ettei Ruma Ankanpoikanen ollut edes huomannut, että sen ruskeat pöhöttyneet höyhenet olivat vaihtaneet värinsä valkoisiksi.

Aikaisin eräänä kauniina aamuna se näki kaksi valkoista suurta lintua, jotka kaarsivat järven pintaa pitkin suoraan Ruman Ankanpoikasen luokse. Ne olivat valtavia joutsenia. Ruma Ankanpoikanen ei kehdannut lähestyä niitä, sillä eivät ne kuitenkaan haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Mutta joutsenetpa lähestyivätkin häntä!

"Hei, kukas sinä olet?" yksi niistä kysyi.

"Minäkö?" Ruma Ankanpoikanen kysyi hämmentyneenä. "En kukaan. Vain Ruma Ankanpoikanen."

"Sinäkö Ruma Ankanpoikanen?" Joutsenet kysyivät ja nauroivat. "Ei ei, sinä et ole ruma etkä sinä todellakaan ole ankanpoikanen. Sinä olet joutsen!"

Ruma Ankanpoikanen ällistyi. Se katsoi ensimmäistä kertaa ikinä peilikuvaansa järvestä ja näki, että oli todellakin joutsen! Ja hän oli kaunis.

"Haluaisitko lentää etelään kanssamme?" Joutsenet kysyivät. "Mitä enemmän seuraa, sitä hauskempi matka."

Ruma Ankanpoikanen suostui ehdotukseen oitis ja täynnä intoa. Ensimmäistä kertaa elämässään se levitti siipensä ja otti juoksuaskelia järven pinnalla, kunnes se nousi ylväästi joutsenten kanssa ilmaan. Idästä nouseva aurinko valaisi sen lentoa samalla kun lännestä nouseva aurinko taas sai Ruman Ankanpoikasen höyhenet kiiltämään-

LÄNNESTÄ NOUSEVA AURINKO!? VOI E-

Loppu.