RUMA ANKANPOIKANEN DINOSAURUKSILLA

Olipa kerran äitiankka, joka hautoi viittä munaa. Neljä munista oli täysin normaalin kokoisia, kun taas viides muna oli muita suurempi ja vähän erivärinenkin.

"Siitä taitaa tulla kaikista isoin ankka" naapuripesässä omia muniaan hautova Velociraptor sanoi. Äitiankka oli samaa mieltä.

"Ehkä siitä tulee jopa kaikista komein ankka" lehvästöä järsivä Bracchiosaurus murisi iloisesti.

"Ankat ovat kehittyneet linnuista ja linnut alkoivat kehittyvä vasta meistä jurakaudella eläneistä dinosauruksista, joten miten sinä tai viisi munaasi voitte edes olla täällä, on täysin evoluution ja maalaisjärjen vastaista" huomautti kaikkitietävä Ankylosaurus. Yksikään heistä ei kuunnellut Ankylosaurusta, sillä kukaan ei pidä päteilijöistä.

Kun munat viimeinkin kuoriutuivat, astui maailmaan neljä kaunista keltaista ankanpoikasta sekä suuresta munasta yksi paljon suurempi ja ruskeampi ankanpoikanen. Häntä kutsuttiin ankkojen ja dinosaurusten kesken Rumaksi Ankanpoikaseksi.

Kun pienet ankat kasvoivat ja telmivät keskenään, jätettiin Ruma Ankanpoikanen ulos leikeistä. "Kukaan ei halua leikkiä sinun kanssasi", ankkaveljet sanoivat hänelle samalla kun heidän vierestään asteli lauma Stegosauruksia matkalla keitaalle. "Et kuulu tänne." Ruma Ankanpoikanen oli surullinen. Se halusi vain kuulua joukkoon, mutta oli niin erilainen ankkaveljiinsä ja jopa dinosauruksiin nähden. Voi miksei sillä voinut olla myös keltaista höyhenpeitettä tai edes raatelukynsiä!

Eräänä päivänä Ruma Ankanpoikanen päätti lähteä kodistaan ja etsiä onnensa yksin. Se pakeni pellon yli, ylitti puron, asteli purkautuvan tulivuoren poikki, väisti maapalloa kohti liitävän meteoriitin ja lopulta löysi itsensä pieneltä lammelta. Ehkä sen oli parempi elää vain yksin. Mutta hän ei ollut yksin. Lammella nimittäin eli parvi sorsia!

"Ei ei ei! Täysin sama ongelma kuin ankkojenkin kanssa", huomautti ohitse kävelevä kaikkitietävä Ankylosaurus. "Sorsatkin kehittyivät linnuista ja linnut kehittyivät dinosauruksista, joten miten sorsiakaan voisi olla?"

"Kvaak" sanoi sorsa ja näytti Ankylosaurukselle keskisormea.

"Eikä linnuilla ole sormia" Ankylosaurus huomautti. Siitä hyvästä hän sai useamman sorsan keskisormen lisää.

"Voinko elää teidän kanssa täällä lammella?" Ruma Ankanpoikanen kysyi sorsilta, jotka purskahtivat nauruun.

"Et todellakaan voi. Olet aivan liian ruma sorsaksi. Missä on vihreä kaulasi? Missä ovat mustat pyrstösulkasi? Eikä sinulla ole varmaan edes keskisormea. Ei, häivy täältä friikki!" Sorsat huusivat ja ajoivat Ruman Ankanpoikasen pois.

Ruma Ankanpoikanen käveli pitkin metsiä masentuneena, kunnes lopulta löysi hiljaisen järven. Se asettui järven rantaan ja päätti elää loppuelämänsä siellä täysin yksin, koska kukaan ei halunnut edes nähdä sitä sen rumuuden vuoksi.

Tuli syksy, tuli talvi ja lopulta tuli kevät. Ruma Ankanpoikanen ei ollut edes huomannut, että ruskeat pöhöttyneet höyhenet olivat vaihtaneet värinsä valkoisiksi.

Eräänä kauniina päivänä se näki kaksi valkoista suurta lintua, jotka kaarsivat järven pintaa pitkin suoraan Ruman Ankanpoikasen luokse. Ne olivat valtavia joutsenia. Ruma Ankanpoikanen ei kehdannut lähestyä niitä, sillä eivät ne kuitenkaan haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Mutta joutsenetpa lähestyivätkin häntä!

"Hei, kukas sinä olet?" yksi niistä kysyi.

"Minäkö?" Ruma Ankanpoikanen kysyi hämmentyneenä. "En kukaan. Vain Ruma Ankanpoikanen."

"Sinäkö Ruma Ankanpoikanen?" Joutsenet kysyivät ja nauroivat. "Ei ei, sinä et ole ruma etkä sinä todellakaan ole ankanpoikanen. Sinä olet joutsen!"

Ruma Ankanpoikanen ällistyi. Se katsoi ensimmäistä kertaa ikinä peilikuvaansa järvestä ja näki, että oli todellakin joutsen! Ja hän oli kaunis.

"Haluaisitko lentää etelään kanssamme?" Joutsenet kysyivät. "Mitä enemmän seuraa, sitä hauskempi matka."

Ruma Ankanpoikanen suostui ehdotukseen oitis ja täynnä intoa. Ensimmäistä kertaa elämässään se levitti siipensä ja otti juoksuaskelia järven pinnalla, kunnes nousi ylväästi joutsenten kanssa ilmaan ja väisti rannalla vaaninutta T-Rexiä. "Voi hitsin hitsi" T-Rex sanoi pettyneenä ja heristi nyrkkiään taivaalla lentäville joutsenille.

Ohitse löntystävä Ankylosaurus huokaisi eikä sanonut mitään joutsenista, T-Rexin nyrkkien puutteesta tai edes siitä, että dinosaurukset puhuivat Suomea.

Loppu.