Steven Seagal - Final Mission (2018)

13.2.2020

Final Mission on 2018 julkaistu Steven Seagalin tähdittämä, kirjoittama ja tuottama elokuva.

Hauska fakta: Final Mission on alkuperäiseltä nimeltään Attrition, joka tarkoittaa hankausta. Joten Steven Seagal, ehkä se kaikista lihavin toimintasankari, kirjoitti elokuvan nimeltään Hankaus.

On hauskaa kun saan kertoa Steven Seagal on läski -vitsejä täällä blogissani, mutta joskus hän tekee sen minulle vähän liiankin helpoksi.

Juliste näyttää ihan siltä, kuin se olisi ollut osa Kuka Luo Parhaimman Julisteen Steven Seagalin Uudelle Elokuvalle Microsoft Paint3D:llä -kilpailua ja Steven itse olisi voittanut sen olemalla ainoa osallistuja.

Oikealla oleva mies (elokuvan pääpahis Qmom) jostain syystä vilkuilee Steveniä ”et ole vittu tosissasi” katseella, mutta en ole varma miksi. Oletan, että Stevenin ylipainon, hiuslisäkkeen, oranssien aurinkolasien tai ummetus-ilmeen vuoksi. Tai sitten hän katsookin itseasiassa elokuvan nimeä ja miettii ”Hankaus? Miksi Hankaus? Viittaako se läskien miesten sisäreisien väliseen hiertymiseen, vaiko kenties märkien kalsareiden ja hikisen persvaon väliseen kitkaan?”

En tiennyt mitä Attrition edes tarkoitti, kun katsoin elokuvan. Minun piti googlettaa se jälkeenpäin ja sitten nauraa puoli tuntia kippurassa lattialla. Oletan Steveninkin joutuneen googlettamaan saman sanan, jotta sai omat hankausongelmansa kuulostamaan vähemmän noloilta lääkärillä käydessään. ”Doctor, I have some attrition between my abdomen and phallus, can you help”. ”Oh you mean your stomach is hanging so low it keeps rubbing on your dick?”. ”Affirmitive”.

Ei yhtäkään palkintoa, jälleen kerran. Voiton vei Stevenin nenän edestä Hirokazu Kore-edan Shoplifters, joka vaikuttaisi muutenkin saaneen paljon enemmän positiivisia arvosteluita kuin mitä Final Mission (Hankaus) on saanut.

Steven Seagal Muistilista ™ on luomani lista asioista, joita oletan Steven Seagalin elokuvissa yleensä tapahtuvan. Sen täyttämällä saa elokuvasta irti sen, kuinka Steven Seagalin elokuvalta elokuva mielestäni vaikuttaa.

Kuten huomaatte, viisi Big Macia kymmenestä tekee elokuvasta aika heikon Steven Seagalin listan perusteella. Mutta toisaalta, tälläkin kertaa siihen on syynsä. Toisin kuin suurin osa Stevenin elokuvista, ei Hankaus ole mikään huonoin toimintaelokuva maailmassa.

Kyllä, siinä on puutteensa. Kyllä, Steven on ihan liian lihava esittämään Kung-Fu mestaria. Kyllä, siinä on kohtaus, jossa enkeli tissit paljaana ilmestyy Steven Seagalille unessa ja pyytää tämän apua. Mutta elokuva, outoa kyllä, ei ole mikään huonoin mahdollinen. Onhan se nyt typerä, ei siitä mihinkään pääse, mutta se on silti aika viihdyttävä ja näyttää suht siistiltä. Toimintakohtauksista suurin osa on erittäin hauskoja. Kuvaus on paikoittain jopa todella upeaa! Joten kyllä, Steven Seagalkin voi vahingossa onnistua. Osittain.

Enkeli ilmestyy tissit paljaana Steven Seagalille unessa ja pyytää tämän apua.

Steven Seagal on entinen sotilas, nykyinen rauhaa rakastava pikkukylän tohtori Kiinassa tai Thaimaassa tai jossain päin Aasiaa. Hän ei itseasiassa ole hankauksien, painonhallinnan tai terveellisten elämäntapojen tohtori, vaan enemmänkin niskahierontaan ja akupunktiohoitoon painottunut. Hän on myös opiskellut taistelulajeja, mutta vain jotta ei koskaan käyttäisi taistelulajeja taistellakseen pahaa vastaan (Jatkokysymys, mitä vastaan hän niillä sitten ajatteli taistella? Ylivoimaista suklaan himoaan?). Steven on koko kylänsä rakastama ja kunnioittama tohtori ja häntä tavallaan palvotaan kuin Jumalaa. Stevenille tehdään myös selväksi, että hänen sotaisalla ja synkällä menneisyydellään ei ole mitään merkitystä kylän asukkaille, koska hän on niin täydellinen mies nykyään. Syystä tai toisesta, haluan tässä kohtaa vielä muistuttaa Stevenin itse kirjoittaneen elokuvan.

Tarina potkaistaan kunnolla käyntiin eräänä iltana, kun Steven menee nukkumaan ihan liian monen tyynyn päälle, kuten lihavat ihmiset tuppaavat tekemään.

Unessa enkeli tissit paljaana ilmestyy ja pyytää, että Steven pelastaa hänet ilkeän Qmomin linnakkeesta. Qmom on eräänlainen vampyyri (tai sitten vain värisokea tai albiino ilman pigmenttihäiriötä, se jäi vähän mysteeriksi) joka on kaapannut hyviä parantavia voimia osaavan enkeli-Taran, jotta tämä voi auttaa häntä vampyyriongelmiensa/värisokeutensa kanssa.

Tämä koko kuvio jäi minulle vähän mysteeriksi ja saattaa kuulostaa todella typerältä näin jälkeenpäin selitettynä, mutta toisaalta, katsoin muutama päivä ennen Final Missionia (Hankausta) DC-universumin Aquamanin, ja sen jälkeen mikään ei ole tuntunut oikeasti typerältä.

Muutama päivä sitten esimieheni toi tehtaallemme tissikalenterin, jossa helmikuun kohdalla oli sensuelli mustavalkoinen kuva naisesta kylpyammeessa. Joten tietysti kävin tulostamassa erään entisen työntekijämme kuvan mustavalkoisena, leikkasin hänen naamansa irti ja teippasin sen naisen naaman ylle. Joten nyt entinen työntekijämme, mies, makoilee pillu paljaana kylpyammeessa – ja mietin vain, ettei tämä ole typerää ollenkaan. Ei se ainakaan ole yhtä typerää, kuin kohtaus, jossa Aquaman ja hänen ystävänsä Aquawoman nousevat suoraan merestä Saharan autiomaalle, joka ei ole muuten meren rannalla, samalla kun taustalla soi Pitbullin rap-cover Toton Africasta. Se on typerää. Se on itseasiassa ainoa typerä asia maailmassa tällä hetkellä. Ihan sama, mihin me jäimme? Aivan, tissienkeli pyytää Steveniltä apua värisokean vampyyrin tappamisessa.

Steven luopuu yllättävän helposti väkivallattomasta elämäntyylistään ja ryhtyy suunnitelmiin Qmomia vastaan. Tulee kuuluisa Let’s Get the Old Band Back Together -kohtaus, jonka liitän tähän nyt kokonaisuudessaan:

Steven kerää jenginsä, johon kuuluvat Chenman (paikallinen hyväsydäminen Kung-fu kirvestaistelija sekä blues-baarin omistaja), Hollywood (Isokokoinen parrakas venäläinen), Yinying (kuuma nuori nainen), Scarecrow (toinen isokokoinen mies) sekä Infidel (se tyyppi Apocalyptosta, se päähenkilö, mahdollisesti oikealta nimeltään Apocalypto). Seuraa vartin kestävä suunnittelu siitä, kuinka murtautua Qmomin päämajaan. Suunnittelu sisältää mm. piuhojen katkaisua, kahden naisen välistä seksikästä suutelua sekä aseiden salakuljetusta vessanpönttöjen taakse. Ja sitten jengi vain kyllästyy tähän helvetin Ocean’s Eleven paskaan ja päättää ampua tiensä Qmomin luokse. Se toimii! Pahikset lahdataan aika siistien toimintakohtausten myötä ja Steven ottaa yhteen Qmomin kanssa. Tuo taistelu on yllättävän nopea, sillä se katkeaa oikeastaan heti kun on päässyt alkuun. Steven sivaltaa Qmomin käden irti miekalla ja vie Tara-enkelin turvaan. Qmomia ei tarvinnut siis tappaa kepillä sydämeen tai näyttämällä tälle punavihreää krusifiksia.

Elokuva loppuu Stevenin pitämään puheeseen taistelulajien nykytilasta ja siitä, miksi niitä ei saa käyttää taistellakseen pahaa vastaan. Joka oli vähän tekopyhää ja typerää, jos totta puhutaan. Mutta ei silti yhtä typerää kuin kohtaus, jossa Aquaman ja Aquawoman nousevat merestä Saharan autiomaahan samalla kun Pitbullin rap-coveri Toton Africasta soi taustalla.

Steven esittää leppoisaa, lihavaa sekä vanhaa miestä, ja tekee sen hyvin. Tämä on kivaa vaihtelua kaikille muille Stevenin hahmoille ja itseasiassa jotain, mitä toivoisin näkeväni enemmän näiden purkujen yhteydessä. Hyviä ihmisiä on mukava seurata, vaikka heitä esittävätkin kauheat ihmiset.

Steven on ehkä vähän liiankin hyvä tyyppi. Paikoittain leffa tuntuu siltä, kuin hän olisi nähnyt Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulainin ja todennut, että pystyy itsekin samaan. Steven parantaa kaikki kylän sairaudet akupunktioneuloilla tai hennolla niskahieronnalla, onnistuu estämään kidnappauksen, rahoittaa salaa köyhän kauppiaan lasten koulutuksen, estää mykän pojan isää tekemästä itsemurhaa ja poimii pikkutytön kanssa kukkia. Ja nämä kaikki hän tekee ensimmäisen näytöksen aikana.

Steven muuten ihan oikeasti näyttelee elokuvassa. Tiedän! Yleensä näyttelijän pitäisi aina tehdä niin, mutta Stevenin kohdalla siitä säännöstä lipsutaan aika usein. Joka tapauksessa, tässä elokuvassa hän yrittää ja useimmiten onnistuukin. Hänellä on jopa energiaa puhua pitkiä lauseita ilman hengästymistä. Minulla on tästä teoria. Koska elokuva on kuvattu maaseudulla Kiinassa tai Thaimaassa, ei Burger Kingiä ole ollut ehkä ihan heti saatavilla kuvauspaikan lähettyvillä. Joten tuplajuustohampurilaisten sijaan Steven on luultavasti joutunut tauoillaan syömään paikallista ruokaa. Aion työskennellä vielä tämän teorian kimpussa ja tutkia Steveniä tarkemmin dialogikohtauksissa, mutta jos löydän elokuvan, jossa hän hengästyy puheen aikana ja hänen parrallaan on vähän majoneesia, tiedän olevani oikeilla jäljillä.

Elokuvantekijöillä on selvästi ollut pieniä haasteita päättää millä kielellä elokuva kuvataan, koska kaikki puhuvat sekaisin englantia ja kiinaa vaihtaen niitä keskenään joskus monta kertaa yhden lauseen aikana. Joten Stevenillä saattaa olla hetkiä, joissa hän ilmestyy kauppaan ja sanoo ”Ni hao, I’d like to know if I can get chin chun chan chinchinchun, and super-size it, please”.

Stevenin hahmolla oli muuten nimikin, Axe. Juurikin tästä syystä kutsun häntä vain Steveniksi.

Häntä kutsutaan parhaaksi sauva-Kung-Fu taistelijaksi sekä demoniksi vihollisilleen. Kuuma nuori nainen kutsuu häntä komeaksi. Hänestä sanotaan, että hänellä on hyvä sydän ja että hän taitaa kaikki kamppailulajit. Lisäksi Steven on pelastanut oman kylänsä ja kaikki siellä rakastavat häntä.

Ja jälleen kerran, haluan jostain syystä muistuttaa, että Steven on itse kirjoittanut elokuvan.

En. Steven ihan oikeasti teki elokuvassa jotain, ja vaikutti jopa nopealta liikkeissään. En ikinä pääse samanlaisiin nopeuksiin, ellei joku satu järjestämään maailmanlaajuista Steven Seagal Läskivitsi Turnausta ja minä kuule siitä minuutti ennen ilmoittautumisen päättymistä. Löytäisin tieni vaikka New Yorkiin minuutissa, jos se takaisi osallistumiseni tuohon kisaan.

Vaikuttaisi siltä, että lähes kaikissa taistelukohtauksissa Steven oli 75% ajasta tehnyt omat stunttinsa, ja loput ajasta häntä kuvattiin ovelasti niin, ettei pää näkynyt. Mutta onnistuin silti tunnistamaan, milloin stunttia käytettiin ja milloin ei, mahasta. Kun stuntnäyttelijä potki vihollisia, oli hänen mahan kohdalla oli löysää, kun taas Stevenin potkiessa vihollisia, hänen Kung-fu kaapunsa hankasi mahaa vasten.

Hetkinen. Hankasi… Tietenkin! Hankaus! Viimeinkin se nimi käy järkeen. Kyseessä olikin vain yksi läskivitsi muiden joukossa.

No eihän se nyt mikään ihan paras mahdollinen merkki ole, että elokuvassa on kaksi vähänkään isommassa roolissa olevaa naista ja molempia esineellistetään sen minkä keretään. Toinen on mukana vain koska hänellä on tissit ja toinen on mukana juonen kannalta isossa roolissa, mutta joutuu silti näyttämään tissit.

Elokuvan loppupuolella kuuma nuori nainen taistelee vihollista vastaan ja saa tämän kaadettua maahan. Kuristaakseen vastustajansa hengiltä, hän riisuu paitansa ja käyttää sitä ns. köytenä. Oletan näyttelijän huokaisseen ihan saatanan syvään lukiessaan tämän kohtauksen käsikirjoituksesta.

Kuten sanottu, Qmom on värisokea vampyyri albiino. Ehkä.

Pidin hahmon esittelystä. Hänet tavataan ensimmäisen kerran omassa studiossaan (josta ei voi poistua koska ei kestä auringonvaloa, kuten klassiset vampyyrit ja albiinot), jossa hän hakkaa nyrkkeilysäkkiä. Kun hän lopettaa hakkaamisen, hän istahtaa alas ja alkaa pelotella eteensä tuotua vankia. Vanki näkee, kuinka nyrkkeilysäkistä alkaa vuotaa verta. Qmom sanoo, että hän tykkää hakata lihansa mureaksi ennen syömistä. Ja sitten säkki aukeaa ja ihmisen ruumis valahtaa sieltä pois.

En silti pitänyt tuota kohtausta kovin uhkaavana Steven Seagalia ajatellen, koska hän ei iki-vitun-maailmassa mahtuisi tuon kokoiseen nyrkkeilysäkkiin.

Stevenin paras ystävä on Kung-fu mestari Chenman, joka omistaa blues-yökerhon ja on myös hyväsydäminen tyyppi. Joten ei ole mikään ihme miksi hän haluaa olla Stevenin ystävä, koska he ovat periaatteessa sama henkilö. Ainoa ero on se, että Chenman on aasialainen, sekä se, ettei Chenman näytä siltä Ghostbustersin vaahtokarkkimieheltä mustassa kaavussa oranssien aurinkolasien kanssa.

Chenman ja Steven ovat itseasiassa niin hyviä ystäviä, että he sortuvat pariin otteeseen tanssiin, jota ei voi kutsua muulla nimellä kuin Gay Butterfly Dance.

Gay Butterfly Danceen kuuluu perhonen, joka laskeutuu Stevenin hihalle. Tämä on kutsu soidintanssiin, joten Steven ja Chenman hierovat käsiään sensuellisti toistensa käsiä vasten ja pyörivät ympyrää perhosen pysyessä hihassa kiinni. Tanssi jatkuu ihan liian pitkään, tai kunnes perhonen lentää pois. En tiedä tarkalleen Gay Butterfly Dancen sääntöjä, mutta jos tanssi epäonnistuu ja perhonen lentää pois, oletan sen tarkoittavan tanssin jälkeisen rakastelun peruuntumista.

Outoa kyllä, oikeastaan kaikki tappelukohtaukset joissa Steven oli mukana olivat elokuvan parhaimpia. Harvemmin näissä taisteluissa oli mitään järkeä ja suurin osa ei johtanut yhtään mihinkään, mutta niitä oli silti viihdyttävää katsella. Osittain koska liikkeet olivat hienoja, ja osittain koska ne antoivat toivoa. Jos Steven Seagalin kokoinen otus pystyy salamannopeisiin liikkeisiin, niin sitten niihin pystyn vielä minäkin.

Elokuvassa ei ole puhtaasti huonoa toimintakohtausta, joten valitsenkin sen sijalle lopputeksteissä näytetyn Steven Seagalin tähdittämän blues-konsertin.

Ensinnäkin, tottakai biisi on kamala. Toisekseen, ei, en tiedä miksi tämä piti lisätä elokuvaan.

Elokuvan hahmot tanssivat haltioituneena Stevenin bluesille lavan edessä, kun taas itse massayleisö tanssii koreografioitua rivitanssia heidän takanaan. Joten paskan musiikin, liian innostuneen yleisön, epämukavasti jammailevien näyttelijöiden ja roboteille suunnitellun tanssin perusteella ei jää mikään erityisemmin hyvä maku suuhun. Tämä ei näytä hyvän muusikon keikalta, tämä näyttää itseasiassa siltä kuin Kim Jong-un olisi löytänyt sähkökitaran isänsä vanhasta kidutuskellarista ja päättänyt järjestää keikan saman iltana. Yleisö keikalle olisi kerätty Pjongjangin kadulta väkivallan uhalla tanssimaan rivitanssia ja Kimin kenraalit pistetty jammailemaan yleisön eteen esittämään innostuineita, ihan vain jotta Kim näkee heidät koko ajan kitaraa säälittäen rämpyttäessään. Ainoa ero tämän skenaarion ja elokuvan keikkakohtauksen kanssa on se, ettei Kim Jong-unilla ole rumaa partaa.

Kun sisäreidet hikoavat ja hankaavat ikävästi toisiaan vasten, se voi johtaa ikäviin paakkuihin. Joten jos joku teistä tämän purun lukeneista sattuisi joskus tapaamaan Stevenin, niin voisitteko välittää hänelle siinä yhteydessä tämän Me Naiset -lehden artikkelin: Mikä avuksi, kun sisäreidet hankaavat ikävästi yhteen? 13 vinkkiä, jotka toimivat testatusti. Tuo on aika hyvä artikkeli tavoista joilla ehkäistä sisäreisien hankaus yksinkertaisilla pikku keinoilla.

Elokuvan alkupuolella on kohtaus, jossa Qmomin kätyri näyttää eräälle vangille uhkaavasti kalanruokapurkkia, jonka kyljessä on miehen nimi, Tom. Sitten näemme, kuinka purkki täytetään lihasta tehdyllä kalanruoalla. Ja sitten näemme kuinka lihaa ja verta tippuu metalliseen sammioon. Ja sitten näemme kun ihmisen käsi työnnetään lihamyllyyn. Ja sitten näemme Tomin.

Pakko myöntää, että se oli todella upea montaasi, rakastin sitä heti. Ja se löytyy Steven Seagalin tähdittämästä ja kirjoittamasta elokuvasta. Tämä antaa toivoa. Ehkä tämä projekti ei olekaan täyttä kärsimystä alusta loppuun asti.

Hankaus.

TÄSTÄ STEVEN SEAGAL -PROJEKTINI ETUSIVULLE