Ilmoitusluontoinen asia blogin lähitulevaisuudesta

9.3.2024

Hei rakkaat blogini lukijat.

Olen tässä yrittänyt nyt viikonpäivät julkaista täällä yhtä blogitekstiä, mutta en vain enää jumalauta pärjää tätä 90-luvun nettisivutekniikkaa vastaan. Kun aikanaan pistin blogin pystyyn, valitsin sen kaikista halvimman ja yksinkertaisimman näköisen nettisivukoneen (olen kädetön mitä tekniikkaan tulee ja siksi tarvitsen elämääni halpuutta ja yksinkertaisuutta) ja sen seurauksena olen joka vuosi joutunut painimaan enemmän ja enemmän blogien julkaisemisen kanssa. Jos blogin julkaisuun käyttämäni ajan jakaisi prosenteiksi, menisi siitä varmaan 20% kirjoittamiseen, 30% somen kanssa taisteluun ja 50% kirjoitusten siirtämiseen ja säätämiseen ja tuhoamiseen ja uudelleenkirjoittamiseen ja uudelleenjulkaisemiseen.

Mobiililaitteiden, padien ja somen myötä nettisivujen pitää läpäistä aika montakin eri teknistä vaatimusta, eikä tämä minun tämänhetkinen blogini läpäise niistä yhtäkään. Uskoisin, että yksi tärkeimmistä syistä miksi en ole saanut Facebookiin läpi yhtäkään blogin kuvaa viimeisten kolmen vuoden aikana (joka on johtanut ihan omaan surulliseen seikkailuunsa) on ollut se, että jokainen blogini sivu näyttää Facebookin silmissä ihan yhtä luotettavalta kuin Pohjois-Korean valtion nettisivut. Enkä ole yhtään yllättynyt siitä, blogitekstien kirjoittaminen tällä pohjalla on tuskallisen vitun kankeaa. Käytin kerran puolitoistatuntia kursivoiden muutamaa dialogia jossain Steven Seagal-valituksessani, koska kursiiveihin koskeminen johti kaikkien tekstin katoamiseen, tekstin lihavoimiseen sekä tietysti lukemattomiin uusiin näkymättömiin kappaleisiin (en edes yritä selittää mitä vittua näkymättömät kappaleet ovat, en oikeasti osaa edes kuvailla niitä). Tälle perkeleen sivustolle kirjoittaminen on yhtä helppoa kuin Dos-käyttöjärjestelmään kirjoittaminen. Muistat vaan käyttää ennen jokaista lausetta niitä samoja vasemmalle ja oikealle kallellaan olevia viivoja ja kaksoispisteitä juuri oikeassa järjestyksessä niin kaikki varmaan menee ihan hyvin. Joka tapauksessa, vannoin etten enää koskaan käytä dialogia tai heittomerkkejä blogiteksteissäni sen vitun iltapäivän taistelun jälkeen.

"Joten mikä se ilmoitusluonteinen asiasi oikein on?" kysyt viiden minuutin kursiivitaistelun jälkeen. No, yritin tässä taannoin päivitellä uuden Letterboxd-arvosteluprojektin tänne enkä vain jumalauta enää voita tätä ohjelmaa. Katsokaa nyt ja kertokaa onko tässä mitään järkeä. Havainnollistavana esimerkkinä, tässä on vuosia sitten tänne lataamani kuva Prinsessa Ruususen arvostelusta:

Ja tässä sama arvostelu, mutta tällä kertaa latasin tuon tismalleen saman kuvan uudelleen serverille:

Näettekö eron? Näettekö mitään muuta kuin eroja? Silti, tässä on paras versio tuosta kuvasta jonka voin tämän sivun kautta jatkossa tarjota. Otin yhteyttä palveluntuottajaankin kun ajattelin, että olisiko nettisivuni tallennustila tullut täyteen. Sieltä vastattiin, että ei ole, mutta voinko selittää tarkemmin mikä ongelmani kuvieni kanssa on. En osannut yhtään selittää tuota yllä olevaa kuvamysteeriä, joten vastasin että my bad, kaikki olikin tosi hyvin, kuvat ovat maailman parhaimman näköisiä ja olen vain mokannut itse jotain. Ja sitten aloin välittömästi tutkia minne nettisivuni siirrän.

Joten kyllä, olen loputtoman kyllästynyt taistelemaan tätä maailman kankeinta tuulimyllyä vastaan ja vaihdan blogini nettisivupalvelun toiseen, palveluun joka ainakin vaikuttaa toimivammalta. Sivujen ulkonäkö uudistuu, sen pitäisi muuttua teoriassa helpommin luettavaksi ja, mikä tärkeintä, helpommin kirjoitettavaksi. Kokeilin jo uutta palvelua ja käytin kursiivia. Teksti muuttui kursivoiduksi yhdellä napin painalluksella. Tulin välittömästi housuuni, sen verran hyvältä se tuntui.

"Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa blogisi tapauksessa?" kysyt ja minä lyön sinua nyrkillä kurkkuun niin kovaa kuin vain suinkin pystyn, jottet voi enää puhua ja käyttää kursiiveja. Hyvä kysymys silti. Koska joudun manuaalisesti siirtämään kaiken toiselle alustalle, menee minulla siinä ehkä jotain pari kolme kuukautta. Ehkä puoli vuottakin jos kohtaan paljon ongelmia kuvien tai kursiivien kanssa, mutta en jotenkin usko sen olevan ongelma. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että blogi lähtee nyt muutaman kuukauden tauolle. Lisäksi se saattaa olla joitain päiviä tai viikkoja täysin suljettunakin, en tiedä. Kaikki on mahdollista.

Joten pahoittelut siitä, yrittäkää pärjätä hetki ilman minua. Tiedän sen olevan vaikeaa, koska olen niin vitun siisti. Mutta jos haluatte aikanne kulueksi vaikka jonkun hauskan aivopähkinän jota pohtia, niin koittakaa ratkaista vaikka tämä. Kuinka monta sormea minulla on tässä pystyssä: