James Bond -projektini, Osa 5 - You Only Live Twice
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1967 valmistunut You Only Live Twice
MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA
Yllättävän hillitty intro, vain yhdet nännit olivat erotettavissa. Maurice Binder oli pääosin keskittynyt kuvaamaan aktiivisia tulivuoria ja japanilaisia naisia polvillaan, varmaan koska elokuva sijoittuu Japaniin ja koska Bondin maailmassa naisten paikka on olla polvillaan.
MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?
Japanissa, Hong Kongissa ja ulkoavaruudessa, tietenkin.
JUONI LYHYESTI
Yhdysvaltojen avaruusalus kaapataan avaruudessa. Jenkit syyttävät tästä tietenkin Neuvostoliittoa, joka vannoo syyttömyyttään. Ja kun Neuvostoliiton alus kaapataan avaruudessa, syyttävät nämä siitä jenkkejä. Vain Englanti, tunnettu järjen ääni, epäilee kyseessä olevan Japanin katala suunnitelma. Ja englantilaiset tietävät tarkalleen miehen, joka voi selvittää totuuden kadonneiden avaruusalusten takaa. Joten James Bond lavastaa oman kuolemansa Kiinassa, jotta voi levittää sukupuolitauteja Japanissa. Siellä Bond myös muuttuu yhden iltapäivän aikana englantilaisesta alkoholistista japanilaiseksi ninjaksi joka asettuu aloilleen ja menee naimisiin. Ja tämä ei ole vitsi.
KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?
Sen sijaan että keskityttäisiin taas kerran SPECTREN ja Blofieldin yllättävän yksinkertaiseen suunnitelmaan johtaa USA ja Neuvostoliitto ydinsotaan japanilaisten huviksi, haluan itse asiassa puhua siitä, kuinka käsittämätön Bondin ja Englantilaisten suunnitelma on. Aloitetaan siitä, että Bond lavastaa oman kuolemansa Kiinassa, jotta voi matkustaa turvallisesti Japaniin.
Tarina alkaa siitä, kun Bond on juuri harrastanut seksiä kiinalaisen naisen kanssa, totta kai. Sitten tämä nainen tapattaa Bondin konekiväärien avulla. Bond nähdään ammuttuna sängyssä. Sitten Bondista tehdään vanhan kiinalaisen perinteen mukaan egyptiläinen muumio, joka tiputetaan mereen Hong Kongin edustalla. Kaksi sukeltajaa poimii Bond-muumion meren pohjasta ja vie sen sukellusveneeseen, jossa muumio avataan ja sen sisällä on Bond sukelluslaite päässään. Bond, jotenkin oudosti taas elossa, menee sitten Moneypennyn sukellusvenetoimistoon, josta flirttailun myötä M:n sukellusvenetoimistoon. Ovatko Moneypennyn ja M:n toimistot aina olleet sukellusveneessä Hong Kongin lahdessa, sitä en tiedä eikä ole aikaakaan keskittyä siihen, koska Bond lähetetään saman tien Japaniin selvittämään avaruusalusten katoamista. Bond ammutaan sukellusveneestä ulos torpedona, varmaan koska syyt, ja sitten hän onkin jo Tokiossa. Elokuvaa on kulunut ehkä kymmenen minuuttia ja minulla on jo nyt tuhat kysymystä. Karsin ne kaikki kuitenkin yhteen:
Miksi Bond ja MI6 näkevät ihan helvetisti vaivaa Bondin kuoleman lavastukseen, varsinkin kun sillä ei saavuta mitään?
Bond ei ole salainen agentti, jossa painopiste olisi sanalla "salainen". Hän harvoin jaksaa edes esittää olevansa joku muu, tai sitten ei vain keksi hyviä valenimiä joten antaa vain suoraan omansa, toistaen sukunimensä varmuuden vuoksi kaksi kertaa, jotta kaikki varmasti muistavat sen. Joten miksi mitään tapahtui elokuvan alussa? Miksei hän vain matkustanut Japaniin kuten yleensä toimisi tehtävänannon jälkeen?
Japanissa Bond perseilee tyylilleen omaisesti, kunnes selviää, että läheisellä saarella sijaitsee jotain outoa. Bond lentää paikalle Little Nellien avulla (maailman noloin gyrohelikopteri, josta lisää vähän myöhemmin, kun puhutaan turhista vempaimista), mutta ei löydä mitään. Myöhemmin Bond päättää mennä saarelle uudestaan, mutta sen sijaan, että näyttäytyisi uudestaan homohelikopterinsa kyydissä, hän päättää valita sen helpomman tien: Bondin naama muutetaan japanilaiseksi, hän opettelee ninjojen salaiset taidot iltapäivän aikana ja menee naimisiin japanilaisen naisen kanssa, jotta voi esittää olevansa kalastaja ja päästä näin saarelle uudestaan ilman kysymyksiä.
Ja nyt minulla on satatuhatta kysymystä, jotka karsin kolmeen tärkeimpään: Miksi Bond ei vaan lentänyt saarelle leluhelikopterillaan kuten aiemmin? Miksi Bond edes harkitsisi japanilaistamis-ninja-aviomies-kalastaja -suunnitelmaa? Ja miksi vitussa Bondin tuottajat, lukiessaan Roald Dahlin käsikirjoitusta (!!!), eivät hetkeksikään pysähtyneet miettimään, että Sean Conneryn japanilaistaminen saattaa olla aika rasistista? Koska…
MUUTAMA SANA RASISMISTA
Kuka olisi uskonut, että ruma peruukki ja oudot muovikaistaleet silmien alla eivät muuta englantilaista miestä japanilaiseksi. Itse asiassa ne tekevät Sean Connerysta enemmänkin vulkaanilaisen näköisen.
Koska Bond on Japanissa, hän onnistuu elokuvan aikana mm. katsomaan sumopainia, muuttumaan ninjaksi ja juoksemaan paperiseinän läpi ainakin kahteen otteeseen, jotka ovat tietenkin Japanin stereotypiointia, mutta ne vähän kalpenevat tämän koko japanilaistamiskuvion varjossa. Jos elokuva olisi sijoittunut Keniaan, olisiko Bond yrittänyt maalata naamansa mustaksi ja opetella juoksemaan nopeasti, jotta olisi käynyt kenialaisesta?
KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?
Yksi autotakaa-ajo Tokion kaduilla, yksi takaa-ajo jalkaisin Tokion telakalla ja yksi lentotakaa-ajo, jossa armeijan helikopterit ottavat yhteen Bondin hävettävän gyrokopterin kanssa.
BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ
Erittäin huolestuttavaa. On ihme jos Bond muistaa mitään elokuvan tapahtumista jälkeenpäin. Ensimmäisen drinkkinsä (martini, ravistettuna ei sekoitettuna) Bond juo oudon miehen kanssa paperitalossa. Seuraavan alkoholinsa Bond juo vihollisensa toimistossa, jossa piilottaa tappamansa kätyrin viinakaappiin, josta kaataa itselleen lasillisen siiamilaista vodkaa. Bond ei pidä siiamilaisesta vodkasta, mutta juo silti kaiken kuten hyvä poika. Myöhemmin hän juo oudossa maanalaisessa junassa sakea, jonka lämpötila on juuri sopiva.
Selvittyään siitä kännistä, Bond lähestyy vihollisiaan salamyhkäisesti ja esittää olevansa liikemies. Vihollinen tarjoaa Bondille samppanjaa, mutta Bond sanoo, että on liian aikaista juoda ja että hänen maksa ei kestä jatkuvaa dokaamista. Sitten nainen näyttää Bondille reittään, joten Bond alistuu ja juo alkoholinsa kuten kunnon alkoholisti.
TYPERIN IHMISEN NIMI
Kissy Suzuki.
Kissy Suzuki on niin tyhmä ihmisen nimi, että elokuvassa ei kertaakaan sanota sitä edes ääneen.
KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?
Kissy Suzuki osaa sanoa Bondille ei, kun Bond ehdottaa valeavioliiton sinetöintiä. Suzuki osaa myös pitää päänsä vaikka Bond tuijottaa tätä omasta sängystään koko yön ja mököttää, koska ei saanut helppoa seksiä. Tämä oli piristävää vaihtelua edellisiin Bondeihin, jopa edellisiin tässä elokuvassa esiintyneisiin naisiin, koska nainen tosiaan voi kieltäytyä seksistä. Elokuvan lopussa Suzuki tosin antaa Bondille, mutta siinä vaiheessa Bond on jo teoillaan ansainnut sen.
Mitä muihin naisiin You Only Live Twicessa tulee, he ovat perinteisiä Bond-esineitä. Ensimmäinen heistä on nimeltään Ling ja tämä makaa heti Bondin kanssa. Toinen on nimeltään Aki, ja tämä makaa lähes heti Bondin kanssa. Kolmannen nimi on Helga Brandt, ja tämä on Blofieldin apuri, jonka tehtävä on tappaa Bond. Hän makaa myös heti Bondin kanssa, vaikka ei olisi edes tarvinnut. Bond oli jo Brandtin vanki, kun seksi tapahtui.
Elokuvassa on myös kohtaus, jossa japanilainen vakoojamestari Tanaka kertoo Bondille Japanissa miehen olevan naista korkea-arvoisempi, jonka jälkeen hän esittelee Bondille vähäpukeisen naishaareminsa. Bond saa valita naisista itselleen kylvettäjät, jotka rakastavat Bondin rintakarvoja, koska japanilaisilla miehillä ei ole tuuheita rintakarvoja. Olen niin pahoillani, että yksikään sana tässä kappaleessa ei ole vitsi. Tämä kaikki oikeasti tapahtuu elokuvassa.
MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ
Mitäänsanomattomat kätyrit. Ehkä merkittävin heistä on Hans, jonka ainoa voima on saksalaisuus.
TYPERIN KUOLEMA
Helga Brandt kävelee Blofieldin piraija-altaaseen, mutta jotenkin silti Bondin salamurha sänkyyn elokuvan alussa on silti paljon, paljon typerämpi. Ehkä koska Bond ei kuollut vaan selvisi jotenkin hengissä. Miten, se ei tietenkään selviä.
KUINKA PANTAVAN NÄKÖINEN SEAN CONNERY ON?
Sanoisin että peruspantavan näköinen, mutta japaniconnery sen sijaan on kaikkea muuta.
AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA NOLOIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA
Little Nellie, totta kai.
Little Nellie on niin nolo laite, että segwayt koulukiusaavat sitä. Jos Little Nellie olisi valokuva, se olisi mikä tahansa Bon Jovin albumin kansista. Legendan mukaan mies nimeltään Little Nellie kiusasi kerran mustalaista, joten mustalainen kirosi Nellien muuttumaan maailman noloimmaksi mekaaniseksi ampiaiseksi. Little Nellie voitti muutama vuosi sitten Kaikkien Aikojen Noloin Juttu -kilpailun, jossa hyväksi kakkoseksi tullut täishamppoo onnitteli tätä, kun taas kolmanneksi tullut iso purkki Viagraa ei halunnut kommentoida kilpailua millään tavoin. George Clooney sanoi kerran, että häntä hävettää Batman-pukunsa nännit, mutta ainakaan hän ei ole koskaan ollut samassa elokuvassa Little Nellien kanssa. Tässä video Little Nelliestä työn touhussa.
Vaimoni teki myös Bondin vempaimiin liittyen hyvän huomion. Aina kun Bondille annetaan uusi laite, oli se sitten modattu auto tai joulukuusenkoriste, joka muutettiin helikopteriksi, vanha irstas Q tulee ja esittelee laitteen toimintoja. Kaikki nuo toiminnot ovat aina kerran käytettäviä ja juuri sopivia vain yhteen tilanteeseen. Esimerkiksi leluhelikopterin kohdalla Bondilla on kerran käytettävät liekinheittimet, jotka ampuvat vain taaksepäin. Normaalissa maailmassa niillä ei tekisi hevonvittuakaan, mutta koska viholliset asettuvat ihmettelemään aikuista miestä lentävässä karnevaalilaitteessa aivan Little Nellien taakse, voi Bond polttaa heidät alas taivaalta.
ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA
Kun Bond on Little Nellien avulla jotenkin käsittämättömästi voittanut neljä ihan oikeaa helikopteria (jotka eivät näyttäneet siltä, kuin ne olisivat rakennettu hylätyistä Tamagotcheista) Bond soittaa päämajaansa ja sanoo:
"Little Nellie got a hot reception. Four big shots made improper advances toward her, but she defended her honor with great success."
MUITA HUOMIOITA
Elokuvassa on kohtaus jossa Bond lyö miestä sohvalla.
Elokuvassa on myös kohtaus jossa Bondille annetaan lappu, jolla on katuosoite. Bond vilkaisee lappua ja sitten heti perään sytyttää sen tuleen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Bondilla on todella hyvä muisti, joka on toivoa antava merkki. Ehkä syfilis ei ole vielä edennyt aivoihin asti.
YHTEENVETO
You Only Live Twice (kuten myös Thunderball) ovat omalla tavallaan tylsiä elokuvia. Niissä ei ole sinänsä mitään vikaa, ne vain ovat todella perus Bondeja. Kaava on syntynyt ja nyt sitä on seurattu tunnollisesti jo kaksi elokuvaa putkeen.
Seuraavan Bondin kohdalla tosin rikotaan kaavaa, kun George Lazenby ottaa pääroolin vastaan. On Her Majesty's Secret Service on,
lukemani perusteella, yksi arvostetuimmista ja rakastetuimmista
Bond-elokuvista. Kokemukseni perusteella se tosin on kevyesti yksi
paskimmista tekeleistä koko Bond-historiassa. Harva elokuva on saanut
minut huutamaan raivosta televisiolle, mutta On Her Majesty's Secret
Service on onnistunut siinäkin.
TÄSTÄ PROJEKTIN SEURAAVAAN OSAAN - ON HER MAJESTY'S SECRET SERVICE