Vuosi 2021

31.12.2021

Olen pyrkinyt aina vuoden lopuksi purkamaan ajatukseni iPhonen kuvagalleriani avulla (kuten vaikka vuosina 2014, 2015, 2016, 2017 ja 2018), mutta poikani Kristianin syntymän jälkeen ei kuvagalleriassani ole mitään muuta kuin pojan kuvia. Ennen osasin sentään ottaa kuvia Suomen luonnosta, ympäröivästä maailmasta sekä tisseistä, pääosin tisseistä. Nykyään osaan ottaa kuvia vain pojastani ja poikani tisseistä. Kristian on nyt vuosi ja kaksi kuukautta vanha, joten vauhtia riittää ja sen seurauksena iPhonessani alkaa olla huutava tilapula. Haluan muistaa poikani taaperoajan vielä vuosienkin päästä, joten galleriani tuhannet ja tuhannet kuvat auttavat minua siinä.

Tietysti olen kokenut Kristianin kanssa myös hetkiä, joita en halua muistaa. Niistä en ole ottanut yhtäkään kuvaa. Esimerkiksi, kukaan ei varoittanut minua etukäteen siitä, kuinka monta lyöntiä silmät voivat pienen lapsen kanssa saada. Silmiäni on murjottu niin paljon, että en kohta kykene ottamaan kuvia poikani tisseistä. Epäilisin sokeutuvani viimeistää ensi kesän lopulla elleivät lyönnit silmiin kohta rauhoitu. Voin sitten loppuelämäni ajan sokeana selailla iPhoneni kuvagalleriaa ja muistella miten söpö Kristian oli ennen kuin repi silmäni irti päästä sen yhden iltavillin aikana.

Toinen juttu mistä kukaan ei viitsinyt etukäteen varoittaa oli pojan aamuiset potkuleikit ja niiden mahdollinen vaikutus minun aamuerektiooni. Kipu löysi ihan uuden tason sen herätyksen aikana.

Itse asiaan. Aivan kuten viime vuonna, aion tänäkin vuonna purkaa vuoden iPhoneni muistiinpanoista löytämiini ajatuksiin ja huomioihin. Joten tässä valitut ajatukseni kuluneen vuoden eri kuukausilta, olkaa hyvä:

TAMMIKUU

HELMIKUU

MAALISKUU

HUHTIKUU

TOUKOKUU

KESÄKUU

HEINÄKUU

ELOKUU

LOKAKUU

MARRASKUU

JOULUKUU

Mitä? Onko mielestänne ankeaa lopettaa blogiteksti huonoon puujalkavitsiin joulupukista? Okei, no siinä tilanteessa korjataan ongelma ja valitaan joku toinen muistiinpano joulukuulta:

Täydellistä.