Mielipidekirjoitus Iltalehdestä, kaksi viikkoa ennen valtakunnallista Prismojen kaksi päivää kestävää lakkoa:

Santeri Mäkisen Blogi
Steven Seagal - Code of Honor (2016)
Code of Honor on 2016 valmistunut toimintaelokuva, jota Steven Seagal tähdittää. Yleisön konsensuksen perusteella se on "Hädin tuskin elokuva" ja "Aika huono". Elokuvan suurimmat fanit taas ovat kehuneet sen maasta taivaisiin ja kutsuneet sitä mm. "Vuonna 2016 valmistuneeksi".
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1987 valmistunut The Living Daylights.
Resepti: Pollo al Delicato
Oletteko kuten minä ja yritätte näin uuden vuosikymmenen kunniaksi syödä mahdollisimman lisäaineetonta ja puhdasta ruokaa? Epäilettekö myös, että kaupasta ostettavissa ruoissa olevat lisäaineet aiheuttavat syöpää ja/tai neurologisia tauteja? Siinä tilanteessa, haluan auttaa teitä ja jakaa teille oman salaisen reseptini. Kutsun sitä Pollo...
2010-2019 - Muistojen polulla
Yleensä näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi olen tehnyt purkuja edellisistä vuosista selailemalla iPhoneni kuvagalleriaa, mutta nyt kun vaihtuu vuosikymmen, ajattelin tehdä jotain erilaista. Joten muistelenkin nyt kymmenen vuoden taakse ja käyn läpi jokaisen vuoden minulle suurimman ja merkityksekkäimmän hetken tai kokemuksen.
Teoriani Lentoturmatutkinta -tv-sarjasta
Minulla ei näy kotona yksikään tv-kanava, koska en ole jaksanut kytkeä sitä seinästä tulevaa kaapelia television takana olevaan koloon. Tästä voi päätellä kuinka paljon minua kiinnostaa katsoa suomalaisten tv-kanavien tarjontaa. Näin on ollut jo vuosia, siitä asti kun muutimme vaimoni kanssa rivitaloomme kesällä 2016. Joten en tiedä mitenkään...
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1985 valmistunut A View to a Kill.
Kävin viikonloppuna laivalla Tukholmassa vaimoni kanssa ja tein pienen havainnon nykynuorison tilasta. Hyttimme oli pitkän käytävän perällä ja päästäksemme sinne meidän piti ohittaa useiden kanssamatkustajiemme hytit. Normaalisti tässä ei olisi mitään erikoista, mutta koska nykyään ihmiset pitävät nähtävästi hyttinsä ovet auki samalla kun dokaavat...
Oletko koskaan kasvattanut tahallasi tai epähuomiossa liian pitkät viikset? Jos olet, olet varmasti kohdannut ongelman, joka vainoaa meitä pitkäviiksisiä miehiä: Syöminen ilman sivuviiksien sotkemista on täysin mahdotonta. Monet viiksekkäät miehet jopa lopettavat syömisen kokonaan viiksien sotkemisen pelossa. Lusikan pitää löytää suuhusi juuri...
Letterboxd - Part 6
A series of reviews from my Letterboxd account, part 6.
Kadonneen lampaan metsästys
Tänään työmatkalla minä ja esimieheni Pekka näimme tien reunalla jolkottavan lampaan. "Mitä vittua, onks toi lehmä!" totesi Pekka ja asetti samantien kohdilleen aamun Kaupunkilaiset vs. Luonto teeman. Kaupunkilaisena katsoin heti Lohjalaiset -Facebook-yhteisön ilmoituksia ja kyllä vain, siellä komeili ensimmäisenä ilmoitus kadonneesta lampaasta....
Pedro
Siitä on nyt viikko, kun pysähdyin suihkun jälkeen peilin eteen ja kohtasin ensimmäistä kertaa elämässäni näyn, jota ei voi loputtomiin asti välttää. Näytin vanhalta. Siis todella vanhalta. Iho oli harmaa ja se näytti roikkuvan sieltä täältä. Näky kirpaisi ja teki pahaa kertoa siitä vaimolleni Annalle, joka viisi vuotta nuorempana ei voinut yhtään...
James Bond -projektini, Osa 13 - Octopussy
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1983 valmistunut Octopussy.
Mahtava jänis ja ilkeä noita
Luin kokoelman Grimmin veljesten satuja ja päätin niiden innoittamana luoda oman opettavaisen sadun lapsille.
Arvostelen keskusteluja
Selailin vähän blogini sisältöä ja tajusin sen sisältävän yllättävän paljon arvosteluja elokuvista. Joten tasapainon nimissä, tässä muutama arvostelu keskusteluista joita olen käynyt.
Letterboxd - Part 5
A series of reviews from my Letterboxd account, part 5.
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1981 valmistunut For Your Eyes Only.
Blogiteksti sitoutumisesta
En ole päivittänyt blogia taas hetkeen, koska minulla on ollut pieniä henkilökohtaisia ongelmia elämässäni. Olen käyttänyt viimeiset viikot miettien tulevaisuutta, yrittänyt löytää ratkaisuja kysymyksiin elämästäni. Kenen kanssa olen valmis sitoutumaan? Kuka on aina siellä, kun tarvitsen apua? Ja ehkä ennen kaikkea, kenet valitsen...
James Bond -projektini, Osa 11 - Moonraker
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1979 valmistunut Moonraker.
Blogiteksti vaikka, en tiedä, metsistä?
En ole päivittänyt blogia yli kahteen kuukauteen, koska minulla on ollut niin kiire. Olen aikuinen mies, en ehdi käyttää kaikkea aikaani turhuuteen kuten blogaamiseen tai laskujen maksamiseen. Ei, minulla on jotain paljon tärkeämpää tekemistä.
Letterboxd - Part 4
A series of reviews from my Letterboxd account, part 4.
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1977 valmistunut The Spy Who Loved Me.
Vuosi 2018
Afrikkalainen Narupeli
Hei kaikki blogini lukijat. Tässä kohta kohdalta ohjeet kuinka ratkaista Afrikkalainen Narupeli, eli älypeli, jossa pallo pitää saada ujutettua narua pitkin laudan toiselle puolelle.
Xanadu (1980) Platonin hengessä
Hei Platonimainen dialogihahmo, joka kysyy aiheellisia kysymyksiä.
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1974 valmistunut The Man with the Golden Gun.
Death Note (2017) Platonin hengessä
Hei Platonimainen hahmo, joka kysyy kysymyksiä jotka auttavat minua dialogin kautta kertomaan asioita.
Letterboxd - Part 3
A series of reviews from my Letterboxd account, part 3.
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1973 valmistunut Live and Let Die.






























